Melodic Trance

Lumo 26.09.2006

9:34

Tässäpä olisi tällainen jo pidemmän aikaa koneella ollut tekele, jonka tein nyt valmiiksi. Alunperin tämä oli minun osaani flake-projektin biisiin, mutta se projekti on ollut jäissä, joten päätin tehdä tämän nyt omaksi biisikseni.

Luvassa on siis raikasta kiksuttelua perinteiseen tapaan.

8.4   7 1972 plays
Melodic Trance

Nova 15.01.2006

10:25

Yllätyksetöntä kiksuttelua kaikkein kliseisimmillä trancen elementeillä. Kuitenkin varsin menevä tuotos.

Biisillä on varsin mielenkiintoinen historia. Biisin melodia on lähtöisin kaverini keskeneräiseksi jääneestä kappaleesta josta minulla oli ollut clippi koneella jo varsin hyvän aikaa. Sitten eräänä päivänä arkistojani selatessa kyseinen clippi jäi mieleen ja ajattelin että tosta melodiasta saisi biisin aikaan. Toivottavasti tämä biisi miellyttää melodian tekijää ja muitakin kuuntelijoita.

9.17   5 2233 plays
Melodic Trance

Ananda 06.01.2006

7:56

Tässä olisi tällainen usean kuukauden kestänyt tuotantoprosessi. Itseäni ei tämä biisi jostain syystä miellytä, mutta sanokoot muut mitä tahtoo. Tätä biisiä tuli hiottua jonkin verran ja nähtävästi tämä on viimeinen versio tästä biisistä.

9   4 1205 plays
Eurotrance

Kesä 22.06.2005

0:14

Kesäbiisithreadia varten tänne upittu pätkä. Iloista eurotrancea kesäisellä meiningillä. Saa nähdä teenkö valmiiksi asti :)

9.4   4 1635 plays
Melodic Trance

Mindbreeze 01.03.2005

7:02

Melodista trancea melankolisemmalla meiningillä, tai ainakin yritin tehdä melankolisempaa matskua.

9   4 2128 plays
Melodic Trance

Chase 13.01.2005

7:50

Mukavalla melodialla varustettu menevä biisi. Kuuntelemisen arvoinen. Kommentteja olisi myös kiva kuulla ;)

8.86   6 1797 plays
Melodic Trance

Apelamod-MeltingPointTheme(Frostb. Rmx) 18.12.2004

6:58

Näkemykseni tästä apelamodin melting point -teemabiisistä. Peruskiksuttelua mukavilla soindeilla.

Alkuperäinen kappale osoitteesta www.mikseri.net/apelamod

9   1 1283 plays
Melodic Trance

Step Back (Original Mix) 31.10.2004

9:55

Energistä kiksuttelua 99-vivahteiden saatelemana.

Radio Edittikin ehkä tulossa tässä joskus, jos vaan jaksan säätää sellaisen.

9   2 1107 plays
Trance

Step Back (Flinck Remix) 05.12.2004

10:10

Flinckin näkemys "Step Back" -biisistäni.

Muita Flinckin biisejä: www.mikseri.net/flinck

8.67   1 1053 plays
Melodic Trance

Mikael K - Ocean Drive (Frostbite Remix) 02.10.2004

9:16

Oma juustoinen näkemykseni tästä alunperin mahtavasta biisistä. Biisi on valmistunut kesäkuun puolessavälissä, mutta nyt vasta laitan tänne mikseriin.

Alkuperäisen voi hakea: http://www.mikseri.net...

8.67   1 1218 plays
Trance

Waiting 20.06.2004

8:32

Taas pitkästä aikaa uutta musiikkia. Progeiluinto iski ja tässä on nyt lopullinen tuotos. Melodista progeilua kiteytettynä. Njoy!

9   2 1315 plays
Melodic Trance

FREEZER! 22.12.2003

9:00

Tiukka 9min trancepläjäys. Menoa pitäis olla koko biisin verran. Tarttuvat rytmit ja kiihkeät melodia takaavat kuuntelunautinnon. Kommenttien anto ei ole kiellettyä tämänkään biisin osalta. :)

8.29   6 1827 plays
Trance

Icewind 26.08.2003

10:03

Pitkästä aikaa uutta tuotantoa by Frostbite. Kappale on menoa ja meininkiä täynnä. Arvostelkaa. (Omasta mielestäni tästä biisistä uuppuu vielä jotain, mutta mikäs minä olen omia kappaleitani arvostelemaan. :D)

9   6 1738 plays
Trance

SectoidBlue-Cloudscape (Frostbite Remix) 01.01.2003

8:10

En millään saanut keksittyä omaa melodiaa joten päätin remixata tän biisin. Hardimpi kuin originaali versio.

8.67   8 3713 plays
Trance

Abandoned 30.11.2002

6:17

Yritin tehdä vähän rauhallisempaa kappaletta, trance-genressä kuiteskin :D
Kuunnelkaa ja antakaa kommenttia.

9.38   6 2904 plays
Copyright notice:
All material in Mikseri.net is protected by copyrights and international treaties.
Your rights to reuse and/or duplicate this material are limited to PRIVATE USE ONLY.
Any kind of REPRODUCTION and DISTRIBUTION of this material, as well as making it available for the public, is PROHIBITED without written consent from the author(s).