Jään lähdettyä-levyn kolmas raita.
Koira -trilogian viimeinen osa. Tarina hulluudesta ja aineellistuvasta ikävästä.

Tyylilaji on ahdistavan rento bluesjazz. Astmaattinen kappale laukkakertsillä.

Jään Lähdettyä -levyn kahdeksas kappale.
Tarina vanhuudesta ja tulevasta talvesta, mutta myös huolesta ja toivosta.

Yksi niistä kappaleista, jonka sanoituksiin olen saanut ladattua mielestäni hyvin vahvan tunteen. Teksti on aika suoraa ja raadollista. Sellainen kappale, jota tehdessä toivoin omistavani ikääntyvän Johnny Cashin äänen. Lopputulos tosin menee niin korkealta, että olin itsekin ihmeissäni.

Loppuunajetuista on Jään lähdettyän akustinen puolivälietappi. Se on tarina rauhattomuudesta ja pelosta. Mustalaiskitaroita ja kesäisiä maisemia!

1. 40+ on demon käynnistävä veturi. Olin saanut aikaan mielestäni mukavan riffin, joka suunnittelin istuttavani "tavalliseen" rock-kappaleeseen. Kun sitten esittelin tätä aikaansaannostani Jarille, tämä soitti biisissä esiintyvää irvokasta diskobiittiiään. Hyvä esimerkki siitä kuinka visioni voidaan lytätä ja korvata paljon paremmalla. Niinpä kappaleesta tulikin sitten tällainen koominen diskohardrockjyrä.

Sanoituksien kanssa oli vähän miettimistä ja lopullinen versio onkin ehkä kolmas tai neljäs, täysin aiemmista poikkeava teksti. Normaalisti kirjoitan ensin sanat ja sävellän sitten, mutta tässä tapauksessa kirjoitin sanat päässäni pyörineeseen melodiaan, sovitus syntyi lähinnä jamittellen. Sanat ovat melko poikkeavat, jopa loukkaavalla huumorilla varustetut. Toivottavasti kukaan ei vedä hernettä nenäänsä.

40+ on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka jo "valmiin" biisin voi tehdä vielä "valmiimmaksi". Nimittäin treenaillessamme biisiä Aapo-Matin kanssa ennen keikkaa, hän soitti kappaleeseen loisteliaan leadkitaransa, ja "Kerää vaatteesi vielä kun se nukkuu.." -kohdan bossanovailu syntyi vasta juuri ennen äänitystä.

Lopputulos on kenties demon onnistunein.

8. Jäätyäni yksin äänityslaitteiden ja instrumenttien kanssa, päätin nauhoittaa yksin tekemäni blueskappaleen. Olimme aiemmin yrittäneet sovittaa siitä bändiversiota, mutta se ei vastannut odotuksiani. Raskaan viikon jälkeen oli todella terapeuttista päästä purkamaan angstia yksin ja mikäs sopisikaan siihen paremmin kuin blues.

Soitin yksinäni kaikki instrumentit, enkä pitänyt kiirettä, toisin kuin bändin kanssa.

Sylibluesin sanat ovat kaikkein henkilökohtaisimmat (taas kuulostaa niin herkältä) ja niiden kirjoittaminen oli hyvin vaikeaa. Lukuisien eri versioiden, joita olin lähes vuoden päivät rustaillut, jälkeen teksti oli valmis ja olin mielestäni onnistunut luomaan hyvin sen kuvan jota hain. Rujo bluesballadi, korutonta tekstiä.

7. Vanha sävellykseni, jonka kaivoin esiin naftaliinista ja sovitin kirjoittamiini sanoihin. Hyvästit kertoo aikuistumisesta. Jokainen tulkitkoon itse sen, kenen vinkkelistä kappaleessa lauletaan, minulla on aika vahva näkemys siitä.

Emme ole aivan varmoja siitä, mitä lajityyppiä tämä kappale edustaa, ehkäpä ruotoista jazzhumppaa. Joka tapauksessa Hyvästit on kuitenkin yksi suosikeistamme. Tarina, joka vaikuttaa melko lohduttomalta, mutta silti tunnelin päässä näkyy valoa. Ehkä se on juna, tai sitten ilo.

Biisin piti alun perin olla demon viimeinen, mutta Syliblues varasti loppumetreillä sen paikan.

Aapo-Matin klarinettisovitus täydentää Hyvästejä mielestämme vallan mainiosti.

2. Lasisade on yksi vaivattomimmin syntyneistä kappaleistamme. Näennäisen hilpeä countryralli, joka kertoo onnettomuuteen joutuvasta nuoresta parista. Kun lähdin kirjoittamaan tekstiä, kuten normaalia, en vielä tiennyt mistä se kertoo, mutta kun sanat olivat mielestäni valmiit ja oletin ymmärtäväni tarinan, otin kitaran käteen ja kauttaaltaan duurissa kulkeva sävellys syntyi kuin itsestään. Tämän rämpytyksen hilpeys on kuitenkin aika vakavaa, joten sävellys tuo esiin (toivottavasti) sen valoisan puolen.

Minulta on muutaman kerran tivattu, mitä tarkoittaa sanoissa mainittu "kahteen liikkuminen", tässä tapauksessa se on sekä fyysistä, että henkistä.

Biisin nauhoittaminen ei sujunut aivan ongelmitta. Vispilät olivat unohtuneet toisaalle, joten Jari joutui soittamaan rummut kapuloilla, hento-otteisena kaverina soundista saatiin kuitenkin kohtuullinen. Valitettavasti emme kuitenkaan noteeranneet loppupuolen temponytkähdystä tarpeeksi aikaisin, joten se pistää tarkemman (ja ehkä vähemmän tarkemmankin) kuuntelijan korvaan. Muuten laatu ihan on kelvollinen.

Sanojen ja sävellyksen ristiriitaisuus on mielestämme miellyttävä.

6. Minä vihaan bändejä, jotka laulavat maailman politiikasta ja Lähi-idän-kriiseistä, huonosta elintasosta, sotimisesta ja yleismaailmallisesta tuskasta. Hyvää pataa, muhennosta on pyllistys tällaista musiikkia kohtaan. Outo ristisiitos joka syntyi luettuani Douglas Adamsia ja seurattuani uutisia.

Minulla oli biisiin riffi ja blueskaavaan nojaava A-osio, mutta jälleen kerran kertosäe osoittautui hankalaksi säveltää. Tällä kertaa ongelmassa auttoi Marko, jonka soitteleman bassokuvion päälle soitin kitaran ja siinä se.

Aapo-Matti sovitti maagisen saksofoninsa kappaleeseen, kun harjoittelimme sitä hänen kanssaan keikkaa varten.

3. Kahdeksikon vanhin siivu. Ensimmäinen askel poikkeavaa rokkia kohtaan. Äänenlaatu on vähän kehnohko. Suurin osa biisistä syntyi jamittellen, tämän ansiosta Jarin voi merkitä osalliseksi sävellysprojektiin. Kuunnelkaa virveligroovea!

4. Kalat oli aluksi popkappale, joka kuitenkin muuttui täysin, kun soitimme sitä Aapo-Matin ja hänen poikkihuilunsa kanssa. Lopputulos on jotakin -70 -lukuun päin kallistelevaa mystiikkaa. Korvasimme rumpusetin bongoilla ja jätimme rockin pois kertosäkeestä.

Sanat ovat melko omakohtaiset ja symbolistiset (kuulostaapa boheemilta), niihin olen tyytyväinen.

Biisi äänitettiin suureksi osaksi livenä ja laulaminen oli muuten hieman työlästä. En ollut ollenkaan varma sopiiko tämä kokonaisuuteen, mutta pojat ylipuhuivat minut ja niinpä se päätyi demolle.

5. Normaalisti en pidä riimittelystä juurikaan, mutta H.K.V.T on poikkeus. Kirjoitettuani pari riviä, ajattelin, että kun tähän ralliin on kerran lähdetty, niin pistetään kunnolla överiksi. Aihealue on hieman kaukainen muihin kappaleisiin verrattuna, jotakin kantaaottavuuttahan tekstissä on, mutta pilke silmäkulmassa on tällä kertaa normaalia vahvempi.

Sävellys syntyi jamittelemalla riffin pohjalta. Kun itse en osannut, Jari sävelsi kertosäkeen. Hyvin korniltahan tämä biisi kuulostaa, se on jonkinlainen vastaisku niille hilpeille kesähiteille, joita radiot soittavat kohottaakseen itsemurhalukuja ja murjoakseen ihmisten hyvinvointia.

Spontaanisti lisätty joulustressinpurku, kaoottinen (ja vähän kanoottinen) bluesjami. Kahdella akustisella kitar(r)alla soitettu rallattelu. Synkkää kuin saunatontun hymy...