|
Epäreilu Evoluutio |
|
![]() Epäreilu Evoluution kotisivut Epiksen uutukainen "Rakkauden Narkomaani" nyt vain yhden klikkauksen päässä ! The Ground Music Store
Historia:
Epäreilu Evoluution tarina alkoi vuonna 1995 Halkokarin nuorisotalolta. Miko Kivelä(AKA Hippi) ja Sami Kallvikbacka olivat jokseenkin turhautuneita, kun ei ollut mitään tekemistä. Aikansa tuskailtuaan pojat päättivät perustaa bändin. Oli siis Miko kitarassa ja Sami laulamassa. Poikien ystävä Tuomas Palosaari tarttui riskein rantein basson varteen, ja Jani Myllymäestä tuli EE:n ensimmäinen patteristi. Seuraavana päivänä kiinnitettiin Penttisen Jarkko toiseen kitaraan. Ja ei muutakuin treenaamaan. Aikaa kului ja pojat treenasivat hullun lailla, mutta sitten rumpali kyllästyi hommaan, jolloin Hippi päätti vaihtaa pönttöjen taakse. Siinä sitten mentiin eteenpäin ja pojat työstivät omia biisejään ja päätettin että nyt aika EE:n ensiesiintymiselle. Ekaksi keikkapaikaksi valiintui jo edesmennyt Suvi-Pub. Uusia keikkoja metsästettiin ja siinä välissä EE koki takaiskun kun Basisti Tumppi päätti lähteä bändistä. Onneksi tilalle löydettiin pian oiva juuri armeijasta kotiutunut lääkintämies Lauri Lamminparras. EE harjoitteli ja teki muutamia keikkojakin, ainakin legendaarisen kiviniityn ylä-asteen keikan, jonka kuvamateriaali katosi mystisesti pian keikan jälkeen. Tämän jälkeen hippiä alkoi kyllästyttää rumpujen soitto, jolloin Sami bongasi Osuuspankin kulmalta Juha Kronqvistin kannuihin. Hippi pääsi takaisin kitaristiksi. Mutta epäonni jatkui, Lauri päätti lähteä merille, joten basistin paikka oli jälleen auki. Erään kännihuuruisen illan jälkeen oli hipin kännykkään tallennettu outo numero. Eikös se tyyppi ollut basisti? Niin, Jounihan Jyrinkihän se. Valtakunnassa kaikki hyvin... Mutta EE:ta tuntui vaivaavan jonkinlainen kirous, kun Kronqvist halusi lähteä bändistä. No jälleen EE löysi uuden patteristin eli Hannulan Jonin. Joni viihtyi rummuissa vuoden verran. Niinpä niin...arvasitte oikein...Joni löysi itselleen muijan ja lopetti, mutta onneksi Kronqvist tuli takaisin... Vaan eipä mennyt kauankaan kun jouni otti ja muutti turkuun.. ja Juha kääntyi hevimieheksi.. Hippi muutti porin kautta Tampereelle ja usko oli menetetty..PELI OLI SELVÄ..vai oliko.. ei saatana ollut..Samin vierailu punkrock bändissä kannatti ja mukaan tarttui Kumpulaisen Ilkka... kannunhaltija vailla vertaa..Ilkan mukana paikalle pölähti myös Sallinen, jonka kädessä basso sai uuden elämän.. niin Ja kun kakkoskitaran kautta ykköseksi löytyi Timberlake AAA (Ainoa Ammattilainen Allianssissa) niin oli pakka kasassa.. Kortit jaettu..Käsi kunnossa. Ensiesiintymisensä tällä kokoonpanolla EE teki The Rock Pubissa marraskuussa 2006, ja sen jälkeen bändi teki muutamia demoja ja keikkaa, mutta eräs kaunis kesäpäivä Ilkka ilmoitti että hänellä on liian kiire toisen projektin kanssa, joten Ilkka lähti bändistä. EE oli taas ilman rumpalia... Mutta EE:n tarina ei loppunut tähän...tästä se vasta alkoi....
Jäsenet:
John Disco (v)
Mankku(g,kb) Timo Murontakai(g) Leif Sallimus(b) Juha Honkaperä(d)
Idolit/vaikutteet:
Dingo
Laitteet:
Pelit ja vehkeet... Pääosin epäkunnossa:)
Vieraskirja
08.05. 22:03
Tero:
03.01. 01:50
jucifer:
31.07. 23:13
Epäreilu Evoluutio:
05.06. 00:34
Epäreilu Evoluutio:
05.06. 00:33
Epäreilu Evoluutio:
08.05. 18:32
Se toinen Ariel :
17.04. 10:38
kikka:
22.12. 13:16
Atomi :
18.09. 15:55
hdaddy:
17.09. 20:44
hdaddy:
17.09. 17:48
Lyyti:
05.09. 16:49
hdaddy:
05.09. 16:34
[taru]:
04.09. 22:55
hdaddy:
04.09. 15:11
[taru]:
|
|
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön. Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa. |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||