Superverted

www.superverted.com

Historia: Superverted aloitti toimintansa neljän kaverin toimesta Varkaudessa helmikuussa 1997. Nimi keksittiin eräästä piirretystä jo ennen bändin perustamista. Ensimmäinen keikka heitettiin bileissä syksyllä -97. Settiin kuului kesän aikana kirjoitettuja omia biisejä sekä covereita. Biisejä syntyi ja kuoli. Osa näistä biiseistä kuuluu edelleen (syystäkin) ohjelmistoon. Vuoteen 1999 sijoittuvat ehkä tähän mennessä ikimuistoisimmat keikat: akustinen keikka nyt jo edesmenneessä Sebastianissa ja keikka Varkauden saksalaisessa ystävyyskaupungissa, Rüsselsheimissa. Vuonna 2000 lämmiteltiin Bomfunk MC:tä Varkauden liikuntatalolla. Kuulostaako omituiselta? No, totta kai yleisö oli vähän nuorta, mutta keikka meni kohtuullisesti. Joulukuussa heitettiin keikka pikkujouluissa Hollywoodissa (=varkautelainen yökerho) parin kaverin avustamana.Pitkän keikkatauon jälkeen tarjoiltiin meteliä Kanttirockissa 5.10.2002. Keikka oli menestys.

Jäsenet: Markku Hynninen(kitara, laulu), Marko Tissari(rummut), Petri Niiranen(basso), Sami Karvonen(kitara, laulu)

Idolit/vaikutteet: CMX, Live, NIrvana_, Pearl Jam, U2

Vieraskirja
X-treemely_Lucky: hyvää musaa teette

_Paasu_: Täähän on hyvän kuuloista!

: Moikka, mitäs nyt kuuluupi?

: Moi, olen nyt täällä! Mitäs teille kuuluu?

Lovex_girl: teullä on myös hienot kotisivut!
Nimi:
Viesti:
 




www.superverted.com





Circles (Final mix) Pop
Kuuntele
Download (160kbps, 03:54, 4,47Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Suosittele kavereille   
Parempi miksaus Circles kappaleesta

K/a: 8.8 | | 20 ääntä | Kommentit! (24) | Lisätty: 08.09.2005



Words (Final mix) Rock
Kuuntele
Download (160kbps, 05:09, 5,91Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Suosittele kavereille   
Parempi miksaus Words kappaleesta

K/a: 8.8 | | 17 ääntä | Kommentit! (21) | Lisätty: 08.09.2005



Sidewalk Rock
Kuuntele
Download (128kbps, 04:44, 4,34Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Suosittele kavereille   
Grungahtavaa poppia ensimmäiseltä demoltamme.

K/a: 8.3 | | 24 ääntä | Kommentit! (33) | Lisätty: 05.02.2003



Beach Rock
Kuuntele
Download (128kbps, 03:42, 3,38Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Suosittele kavereille   
Tuuli vinkuu ja sade ropisee...Tämäkin löytyy demoltamme.

K/a: 8.5 | | 18 ääntä | Kommentit! (24) | Lisätty: 17.02.2003



Strange And True Rock
Kuuntele
Download (128kbps, 03:16, 2,99Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Suosittele kavereille   
Nupit kaakkoon!

K/a: 8.5 | | 30 ääntä | Kommentit! (46) | Lisätty: 17.03.2003



Hooked Rock
Kuuntele
Download (128kbps, 04:50, 4,43Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Suosittele kavereille   
Koukussa ollaan joo...

K/a: 7.8 | | 23 ääntä | Kommentit! (30) | Lisätty: 14.07.2003



Circles Rock
Kuuntele
Download (160kbps, 03:58, 4,54Mt)   
Suosittele kavereille   


K/a: 10 | | 1 ääntä | Kommentit! (2) | Lisätty: 31.07.2004



Words Rock
Kuuntele
Download (160kbps, 05:14, 5,99Mt)   
Suosittele kavereille   


K/a: 8.2 | | 31 ääntä | Kommentit! (42) | Lisätty: 31.07.2004



Bleeding roses Ballad
Kuuntele
Download (128kbps, 06:16, 5,74Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Suosittele kavereille   
Hidas kun mikä ja tuskallinen...

K/a: 7 | | 1 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 17.02.2003


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.