Lightning Blaster


Koska maailma hukkuu vedenpaisumukseen ja tulvan myötä ostava kohderyhmä pienenee alle kriittisen massan, on Lightning Blaster-yhteisö päättänyt avata uudet markkinat ja matkustaa Marsiin harjoitus- ja esiintymistiloja etsimään. Toivomme, että esimerkkimme saa pian seuraajia ja kiertue löytää yleisönsä. Seuraamme Yhdysvaltojen avaruusohjelman ja erityisesti Marsin maankaltaistamisen suunnitelmia taajaan. Uskomme, että arkit ja sukkulat suuntaavat pian punaiselle planeetalle, sillä tällä luonnonvarojen kulutusvauhdilla Maa muuttuu asumiskelvottomaksi alle 50:ssä vuodessa. Aipodit lakkaavat toimimasta jo kauan ennen sitä. Miksi odottaa laivan uppoamista kun voimme lähteä jo nyt? Jos kuitenkin käy niin, että planeettamme ekologinen ja taloudellinen kehitys löytää tasapainon, toivomme, että viestittäisitte siitä esim. valomerkeillä Marsin suuntaan. Täällä on kovin kylmää, pimeää ja yksinäistä.

Historia: Matka on vasta alussa.

Jäsenet: Jack Salama - Tähti-ikkunan tähystäjä, Hypnos Eetteri - Aliavaruusnavigoija, Stanislaw Slatva - Etäbassotin, Lex Latinki- Plasmasohlot, Luigi Benziini - Ionitömäyttimet, Riff Sädease - Laserkarbonointi


Laitteet: X-1 kokeellinen raketti

Vieraskirja
jjlightning: Lainaan tähän Ford Prefektiä hänen kommentoidessaan baaritiskillä lausetta "Arsenalille taitaisi olla onnenpotku jos niin kävisi", eli: En todellakaan sanoisi noin.

projekt: Hjyva meininki!
Nimi:
Viesti:
 






Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee
Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.

Matka kanssamme ei maksa mitään. Jos kuitenkin varasit lipun hinnan
taskuusi on sillekin käyttöä - voit auttaa itseäsi ja elinympäristöäsi,
ettei lastemme koskaan tarvitsisi lähteä mihinkään.

WWF Suomi




Kirkuen Aurinkoon (v.2) Progressive Rock
Kuuntele
Download (160kbps, 05:13, 5,98Mt)   
Kappaleen sanat   
Suosittele kavereille   
Uusi versio Mikserin enkoodaaman tilalle, grrr... eli Homo Errarum kuvittelee edelleen lähtevänsä ennen kuin aika on kypsä, mutta tätä laulua lähemmäksi lähtöä hän ei pääse. Pahoittelut jo biisiä kommentoineille.

K/a: 10 | | 4 ääntä | Kommentit! (5) | Lisätty: 01.08.2007



Ilmapallo Stoner Rock
Kuuntele
Download (160kbps, 04:37, 5,29Mt)   
Suosittele kavereille   
Oodi sinulle ihminen, joka kävelet kultaisella rannalla - vesi nousee jo nilkkoihisi, mutta sidot vain ilmapallot rantaisiin ja tähyät tähtiin. Toivot kelluvasi riittävän kauan...

K/a: 9.7 | | 3 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 26.02.2007


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.