Häly07


Häly07 on kokeellista ja synkkää konemusiikkia tekevä projekti, joka ei ole erityisesti kahlittu mihinkään tiettyyn genreen. Vaikutteita otetaan suomalaisesta kansanperinteestä, Neuvostoliiton historiasta, slaavilaisesta kulttuuriperinteestä sekä 1920-luvun taidesuuntautuksista (modernismi, dadaismi jne...) Projektilla voikin kuulla melkeinpä kaikkea John Cage-vaikutteisesta tehdasmelusta aina monotomiseen teknoon saakka. Kappaleiden genren pyörii siis jotakuinkin näiden käsitteiden ympärillä: Ambient/Power Electronic/Drone/Lofi/Horror/Monotrack/Noise/Rhytmic Noise Huonon numeron antamalla aiheutat vain vitutusta allekirjoittaneesta. yritä siis perustella aina kommenttien avulla. Ja yritä ottaa huomioon kappaleiden tavoitteet, eli sitä mitä sillä on haettu. Älä arvostele Teknoa rockina.

Historia: Vuoden 2007 alussa, pian uudenvuoden jälkeen, Häly07 syntyi, ensin nimellä Häly, mutta nimi vaihtui pian. Eka demo lähetettiin KMY:lle vuonna 2008. Ensimmäinen EP saatiin julkaistua jo saman vuoden kesänä ja lisää tuotoksia on tulossa.

Jäsenet: Hyppymiina


Laitteet: PC, Audiocity, FL Studio, mikki, lisäksi erinäisiä random esineitä-

Julkaisut:
"Häly07 - demo"


HUOM!: Demoa saa tilattua kysymällä minulta YV:llä, taikka lähettämällä sähköpostia osoitteeseen haly07(at)luukku.com (jota pyrin lukemaan ainakin kerran viikossa...) Ultimate Harsh Noise pt1:n kaikki raidat katosivat ikävästi monien muiden tiedostojen kanssa. Ktasotaan, onnistunko vielä ne löytämään...

Samankaltaisia artisteja:
Kapital Violeur [electro-industrial, EBM, aggrotech, dark electro]
RI:SA [experimental, industrial rock/metal, ebm]
MKDELTA [distorted beat music]
Antikrypt [Industrial/Chiptune/Experimental/Rock]
Mechanik Project [aggressive Drum n Bass, Big Beat, Break Beat]
Häly07 [ark Ambient, noise, Power Electronics]
Spiral Never Before [Industrial / EBM]
KRANK [Industrial / Electro-industrial / EBM]
re Fusal [elektronista metallia]
Adfectus [Melodic Noise]
Armaghast [Electro-Industrial/EBM/Aggrotech ]
Disintegr8 [electronic retro/space experimental]
Mengele Blue Eyes [EBM, Industrial/Black Metal]


Demoarvosteluja:
KMY




Askel eteen Rhythmic Noise
Kuuntele
Download (128kbps, 06:09, 5,63Mt)   
Suosittele kavereille   
Eka biisi pitkään aikaan. Yhden päivän aikana tehty.

Edustaa vähän kuuntelijaystävällisempää ja kivempaa linjaa. Toivottavasti tykkäätte :) Samanlaista on nimittäin tulossa enemmänkin.

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 22.01.2009



Limontsik Ambient
Kuuntele
Download (128kbps, 06:10, 5,65Mt)   
Suosittele kavereille   
Omistettu Laika - koiran muistolle.

K/a: 7.5 | | 2 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 14.09.2008



Raita 5 Noise
Kuuntele
Download (160kbps, 01:04, 1,24Mt)   
Suosittele kavereille   
Ei päässyt koskaan levylle UHN-1 Vitunmoista melua.

K/a: 5.5 | | 2 ääntä | Kommentit! (6) | Lisätty: 05.06.2008



Tanssimmeko? Power Electronics
Kuuntele
Download (128kbps, 01:19, 1,22Mt)   
Suosittele kavereille   
-

K/a: 7.7 | | 9 ääntä | Kommentit! (15) | Lisätty: 21.12.2007



Arkussa Dark Ambient
Kuuntele
Download (128kbps, 05:38, 5,17Mt)   
Suosittele kavereille   
Koska tämä on kappale, jonka olen päättänyt laittaa kommenttirinkiin, lienee parasta selventää perudsidea DA:ssa kaikille, jotka eivät ole ymmärtäneet.

Dark Ambientin ei tarvitse olla medodista. Se on ahdistavan ja synkän tunnelman luontia. Luultavasti kaikki ovat joskus kuulleet ambientin tapaista soundtrackmusiikkia, joten audiovisuaalisessa pläjäyksessä Dark Ambient toimisi paremmin. Jos ymmärrät genren perusidean, kommentointi voi onnistua paremmin.

K/a: 7.6 | | 28 ääntä | Kommentit! (81) | Lisätty: 28.07.2007



Taustahaly Horror
Kuuntele
Download (128kbps, 02:09, 1,98Mt)   
Suosittele kavereille   


K/a: 6.9 | | 8 ääntä | Kommentit! (13) | Lisätty: 02.07.2007


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.