2 KUntin kanssa ja ilman


Nyt kun olen saanut tilaisuuden asentaa tämän kaiken uudestaan: Nyt kappaleiden järjestys vastaa mun toiveitani. Keikkein ensimmäiseksi tulee mun dynamic prcessing kokeilut. Ne mä olen tehnyt sillä tavalla ? että olen vinguttanut mun laitteistoni ihan äärimmilleen. ja sittten viimeisimmät kiusaukset Kuntin kanssa ja ilman. Ja sitten: Mun kovin biisini eli Jaakko Kulta( Se on se piisi jonka mä olen tehnyt 4. kuolemani jälkeen.) ja sen jälkeen tulevat muut: ja sitten mun dynamic processing kokeilut. Sitten tulee Jaakon piano ja siitä liutaan selkeästi Haastatteluun Jumalan kanssa. Seuraavaksi siis tulevat siis mun epämääräiset ajatukseni Ukko Noakista Niistä pitää mainita erityisesti Mike Fijal , joka on tehnyt oman versionsa Kanadassa trumpetillaan. Sitten ovat vuorossa mun täsmälliset ajatukseni 'round midnigthistä. Se ei ole kaunis stoory mutta on se silti stoory. Se vaati välttämättä toisen ja kolmannen osan ja ne voitte kohdata Konevitsa 1:ssä 2:ssa ja ' round midingthissa. No ei se järjestys ole nyt ihan tarkkaan ottaen tuo yllämainitsemani mutta sinnepäin.

Historia: Tarjosin tätä 'round midniteä ensiksi Dip Flirtille mutta se ei saanut siitä otetta.

Jäsenet: Kunt ja Tappi +Michael Fijal, Jaakko Toivonen sekä Dip Flirt ja Nina ynnä Timo UUsikartano (=Raumalainen)





Alussa ei .... --
Kuuntele
Download (128kbps, 14:23, 13,17Mt)   
Tämä biisi syntyi kun KUnt Kfied tuli Saijansa kera ja tekemään tämän.
Me pidettiin ensi keskustelutuokio Jumalasta sillä mun Pirkoni on uskovainen. Ja hänen poistuttuaan men tehtiin tää biisi.

Saanko huomauttaa , että mä olen käsitellyt myös samaa aiihetta Feenixin kanssa sivullani "10 Tappi"

K/a: 10 | | 3 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 28.04.2006



Flowers in the concrete 200 --
Kuuntele
Download (128kbps, 12:26, 11,39Mt)   
Anet (Anette Ducharme) oli se ensimmäinen havaistija, sillä hän löysi munt joskus 1997/1999 vuonna, Mä en muista niinvanhoja asioita.
Ja ostin myös hänen kevynsä.
Ja tämä on kaikki soitettu aluksi hänen musiikinsa soivana.

K/a: 10 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 18.04.2006



Mä ja kaikki mun ystäviä... --
Kuuntele
Download (96kbps, 21:16, 14,61Mt)   
Tämä piisi alkaa Mun ja Miken kappaleella Ukko Noak ja sitten tulee mun ja Marjo salmen Tuo Nainen ja sitten tulee....
Huomatkaa myös Jaakkon hieno piano (ja mun)

K/a: 9.5 | | 2 ääntä | Kommentit! (5) | Lisätty: 21.03.2006



Jaakko ja MIke ja Ukko noak --
Kuuntele
Download (128kbps, 18:25, 16,87Mt)   
Tämä biisi oli aluksi toisella sivulla mutta mun täytyi se välttämättä saada tänne. Koska tänne se kuuluu.
Se alkaa Ukko Noakilla. ja sitten tulevat ne pari muutakin.
Ja onhan siellä myös Mike Fajal trumpetteeinen.

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 16.03.2006



a la Tappi Avant-Garde
Kuuntele
Download (128kbps, 10:03, 9,2Mt)   
Kiitän kaikkia, jotka ovat vaivautuneet tänne asti ja kerron tän piisin syntymästä:
Tää perustuu aikaa lyhkäseen noin puolitoista minuuttiseen äänitykseen , jonak mä olen raiskannut oikein pahemma n päälle. Mä hävytin tän piisin lähelle nolla ja siten:
Mä olen jännittänyt tätä piisiä 60 dB ylös ja alas ja leiponut ja kaululinnut ja kääntänyt.

K/a: 10 | | 3 ääntä | Kommentit! (13) | Lisätty: 23.04.2004



Sister saame kuu, Kunt ja mä --
Kuuntele
Download (320kbps, 04:40, 10,72Mt)   
Tämän sekoilun mä oeln tehnyt Feenixin ja Kuntin pohjalta. Ja onhan siinä myös Timpanm ja mun omaa aikaisempaa sekoilua.
"Hierarkia on pelkästään KVANTTIMEKAANINEN ILMIÖ. "

K/a: 9.3 | | 3 ääntä | Kommentit! (4) | Lisätty: 08.09.2005



Miller Home Alternative Hip-Hop
Kuuntele
Download (320kbps, 03:31, 8,09Mt)   
Tämä on mun Remixini KUntin kappaleesta MIller Home siis tietenkin Hard Target ja better learn.

K/a: 9.9 | | 7 ääntä | Kommentit! (6) | Lisätty: 23.09.2005



tänään --
Kuuntele
Download (128kbps, 13:37, 12,47Mt)   
Tämä biisi perustuu mun ja Kuntin keskusteluun jo vuosia sitten. Kuten myös tuo jatko-osa seuraavana.
Näistä biiseistä mun on kerrottava ainakin se etä....:
Mä olen tehnyt sen moniäänitystekniikalla eli olen äänittänyt sen kerran ja siten toisen ja kolmannen jne.
Ja ne mun viimeiset juttuni ovat pelkästään sen sekoittamiseksi. Ne mä luen TV:n ruudulta näytelmästä jolla ei ole mtiään tekemistä mun ja mun biisijeni kanssa.

K/a: 10 | | 2 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 31.07.2005



Ukko Noak ja Mike 1.0 Acid Jazz
Kuuntele
Download (320kbps, 05:30, 12,6Mt)   
Tää on mun toinen koitokseni MIken kanssa.

K/a: 10 | | 2 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 07.07.2005



ei sekään New Wave
Kuuntele
Download (320kbps, 03:38, 8,35Mt)   
Tämä on alunperin Kuntin tekemä piusa ja eilen kun me tultiin mun studioon eli SYNNIN LUOLAAN ja keskusteltuamme hetkisen mm reductio ad ABSURDUMista.Oli meillä siinä biusa valmiina!

K/a: 9 | | 3 ääntä | Kommentit! (6) | Lisätty: 11.06.2005



Jaakko Kulta con tubas Classical
Kuuntele
Download (192kbps, 07:22, 10,12Mt)   
Tää on mun kuolleelta kaudellatani so syksyltä 2000, kun mä olin kuoleman kielissä.Mä sain keväällä aivoverenvuodon ja olin 18 vuorokautta aluksi teho-osastolla ja sitten mua alettiin kuntouttamaan . Lääkärit kävivät mun päässäni ainakin 10 kertaa.(mutta mä olin hullu jo ennestäänkin)
Silloin mulle tuli mieleen Mahlerin teema Jaakko kullasta mollissa.
Ja mä toteutin sen osana kuntouttustani: Se on tosi monikerroksinen ja kaksi Tubaa! Huonosti soitettuna.

K/a: 9.7 | | 3 ääntä | Kommentit! (10) | Lisätty: 24.09.2004



JUMALAN haastattelu Free Jazz
Kuuntele
Download (128kbps, 08:40, 7,94Mt)   
Tässä piisissä haastatellaaen JUMALAA tai ollaan keskustelemassa hänen kanssaan. Tämä piisi on kuunneltava vasta Jaakko Noakin jälkeen ! ! iVai onko? Mä panin sen nyt ennen Jaakkoa.
Sitä esittää kaveri, joka ei ole nauttinut tetrahydrokannabindiolia, ja hänen nimensä on (Hän ei halua nimeään mainittavan , koska MINÄ olen käyttänyt ainieta) ja hän on tunnettu myöskin nimelläa"internordisk smörjare" eli Axelbandetin juomalaskijana toimivat smörjarit, joiden tehtävänä oli pitää huolta siitä , että kaikilla oli kaiken aikaa viinaa lasissa jms.
Saanko myös mainita, että hän on mennyt läpi saman taudin kuin mäkin eli saanut (vaikkei hän haluakaan puhua asiasta) SAVin eli aivoverenvuodon ja sen huomaa hänen puheestaan. (yleensä 50% ihmistä kuolee laakisti tähän sairauteen.)
Ja vain 20% ihmisistä palautuu takaisin siihen, mitä ovat olleet.
( Mä olen saavuttanut jo 102 % mutta mun päämääränäni on 110% )

K/a: 9.5 | | 11 ääntä | Kommentit! (13) | Lisätty: 18.02.2004



Jaakko Noak Acid Jazz
Kuuntele
Download (128kbps, 15:01, 13,74Mt)   
Tämän piisin mä tein coproductiona Jaakko Toivosen kanssa. hän oli vastaan ottamassa uutta vuotta 2003 meillä.
Tässä on paljon myös piirteitä Ukko Noakista joten annoinsille nimeksi Jaakko Noak.Siinä on myös otteita haastattelusta Jumalan kanssa.

K/a: 9.4 | | 9 ääntä | Kommentit! (15) | Lisätty: 23.11.2003



tänään 23 --
Kuuntele
Download (128kbps, 14:33, 13,34Mt)   
Tämän kanssa mulla oli ongelmia saada se uploadattua. No mä joutusin menemään ihan siihen isoon lakuperäiseen .wav-tiedostoon ja katkomaan sen ja sitten vielä uudestaan-koodamaan sen mp3:ksi.
Mutta sainhan sen vaikka se ei olekaan äänitysteknisesti ihan sellainen kuin miksi mä sen halusin. Nyt se on vain raakakopio siitä alkuperäisestä.

K/a: 10 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 05.08.2005



Ukko Noak Classical
Kuuntele
Download (128kbps, 05:42, 5,21Mt)   
Tämä on se pohja, joka mun mielstäni sopisi Ukko Noakin pohjaksi. Mulla ei ole mitään käsitystä milloin ja missä mä ? olen tehnyt tämän mutta se lienee tapahtunut sen jälkeen kun mun päni meni paskaksi vuonna . n 2000 ja tarkemmin 24.03.2000.

K/a: 10 | | 2 ääntä | Kommentit! (5) | Lisätty: 22.11.2003



Konevitsan Kirkonkellot No 2 Minimalism
Kuuntele
Download (160kbps, 05:12, 5,96Mt)   
Tämän jälkeen tulee vain uskontunnustus

K/a: 9.7 | | 7 ääntä | Kommentit! (8) | Lisätty: 03.01.2004



Konevitsan kirkonkellot Minimalism
Kuuntele
Download (160kbps, 08:40, 9,92Mt)   
Tässä biisissä on myös Kuntin käsialaa- Siis rapit ja laulut! vaikkei sitä pitäsi huomatakaan paitsi tarkkakorvaiset.
Heille voin kertoa , että tämä on myös ' round midnigthin versio No 2 mutta koska se kuullosti niin paljon Konevitsan krikonkelloista annoin sille nimeksi sen.

K/a: 9.9 | | 7 ääntä | Kommentit! (9) | Lisätty: 26.10.2003



Around midnigth Minimalism
Kuuntele
Download (128kbps, 20:33, 18,81Mt)   
Tämä on mun coproductio Kuntin kanssa... Hannu Mäkelän kanssa.

K/a: 9.4 | | 5 ääntä | Kommentit! (12) | Lisätty: 11.10.2003



Tää roundmidniteä on... Avant-Garde
Kuuntele
Download (160kbps, 09:38, 11,03Mt)   
Tää on mun viimeiset kiusaukset . Tarkoituksenani on etten kiusaa teitä enää enempää tällä piisillä ?

K/a: 10 | | 1 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 29.08.2004



The ORIGINAL around midnigth Free Jazz
Kuuntele
Download (128kbps, 05:26, 4,97Mt)   
Tämä on se piisi, josta mä olen kertonut oikeastaan koko ajan, kun mä olen tehnyt Kuntin kanssa yheisityötä.
Tämä on mun ja Saarion Timpan versio.
Timppa on multi-instrumentalisti joka hallitsee : Trumpetin , saxofonit , pianon ja basson ja jotain mutakin.

K/a: 9.8 | | 4 ääntä | Kommentit! (4) | Lisätty: 03.06.2004



KImin 'round midnigth Performanssi
Kuuntele
Download (192kbps, 04:37, 6,33Mt)   
Kim tuli mus studiooni keskustelemaan päivämääristä ja mä annoin hänelle tehtävän ja hän suoriutui siitä erinomaisin arvosanoin.

K/a: 10 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 05.11.2004



Kuntin kanssa khöh khöh A Cappella
Kuuntele
Download (160kbps, 02:36, 2,98Mt)   
Tämä on mun (?) solo-piisi a capella vaikka siinä kuuluukin jotain ääniä taustalta

K/a: 9.6 | | 5 ääntä | Kommentit! (5) | Lisätty: 07.01.2004



a la Tappi 2 Avant-Garde
Kuuntele