Historia:
Joensuulaisen melodista death metallia soittavan Distress of Ruinin taival alkoi, kun kitaristit Säynevirta ja Niiranen sekä rumpali Romppainen harjoittelivat alkuvuoden 2010 keskenään koko ajan etsien yhtyeeseensä basistia ja vokalistia. Nykyinen kokoonpano vakiintui samaisen vuoden syksyllä basisti Tolosen ja vokalisti Ruotsalaisen astuttua remmiin mukaan.
Ensimmäisen toimintavuotensa aikana yhtye julkaisi demo 2011 nimeä kantaneen ensidemonsa, joka sai arvostusta muun muassa kaaoszinessä sekä metallimusiikki.netissä. Ensijulkaisun myötä yhtye alkoi hiomaan soittoaan livekuntoon ja ensiesiintyminen tapahtuikin helmikuussa 2011. Tämän jälkeen keikoilla Distress of Ruinia on voinut nähdä muun muassa seuraavien yhtyeiden kanssa: Systematic Sickness Kin, Scorngrain, Profane Omen, AnomiA, Ablazer, Grokes Clan.
Vuonna 2012 yhtye on suunnitellut julkaisevansa uuden vielä nimeämättömän omakustanneäänitteen.
Jäsenet:
Lauri Ruotsalainen(Vocals),
Simo Niiranen(Guitar&Clean vocals),
Harri Säynevirta(Guitar),
Sami Tolonen(Bass),
Riku Romppanen(Drums)
Tilastot:
8 seuraajaa, 1 073 kuuntelua
Kiitoksia Tommi! Mukava kuulla :)