Seed Husk
Seed Husk Keikalla; 1.2.13 pub Red Neck, Jyväskylä 3.4.13 Henry´s pub, kuopio
Historia: Seed Husk perustettiin Jyväskylässä 2009. Muutamien kokoonpanokokeilujen myötä bändi hitsautui nykyiselleen loppuvuodesta 2011, kun laulaja Pantse ja rumpali Juho liittyivät remmiin. Seed Huskin musiikilliset juuret ovat 90-luvun alun amerikkalaisessa, kitaravetoisessa rockissa. Rouhealla asenteella toteutetuissa biiseissä on kaikuja alternativesta ja grungesta. Melodiat ovat koukuttavia ja ajoittain popahtaviakin. Seed Huskin kappaleet syntyvät pääsääntöisesti kitaristien, Wellun ja Peijun, aihioista. Lopullisen muotonsa kappaleet saavat treenikämpällä koko bändin voimin. Suurin osa sanoituksista on tällä hetkellä ulkomailla asuvan Anneliina Peijun käsialaa. Myös Pantse osallistuu kappaleiden sanoittamiseen. Alkutaipaleensa Seed Husk on viettänyt lähinnä kappaleita kirjoittaen ja omaa tyyliään hioen. Tämän loppuvuodesta 2012 treenikämpällä nauhoitetun promo-cd:n julkaisun myötä on tarkoitus aktivoitua myös keikkarintamalla. Vuoden 2013 suunnitelmiin kuuluu keikkailun lisäksi myös uuden materiaalin kirjoittaminen ja julkaiseminen.
Jäsenet: Wellu - kitara / Peiju - kitara / Heiskanen - basso / Juho - rummut / Pantse - laulu
Laitteet: Kaikkea hyvää ja kallista.
Tilastot: 17 seuraajaa, 1 763 kuuntelua

Perustaja: Doctor Carpe..

Pop

Man On Wire 12.11.2012

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
9,2   5 200 kuuntelua
Alternative Rock

Saigon 14.09.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Seed Husk 2012. Täältä pääset tsekkaamaan Saigonin livenä:
http://www.youtube.com...;context=C481c7d0ADvjVQa1PpcFMJF8xWxSh4RoVpvZQ9sc76n5HhPFw4gSw=

9,3   13 376 kuuntelua
Indie

Sweet Nothings 11.06.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Seed Husk 2012 http://www.soundi.fi/d...

10   3 226 kuuntelua
Alternative Rock

The Redeemer 05.10.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Seed Husk 2012 täältä pääsee seuraamaan Redeemeriä energisenä livenä avot! http://www.youtube.com...

9,43   12 234 kuuntelua
Indie

Gone 11.06.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Seed Husk 2012

9   5 231 kuuntelua
Alternative Rock

No One To Blame 23.09.2012

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Seed Husk 2012. Kaikille palautetta antaneille iso kiitos! Biisistä nyt miksattu versio kuultavissa.

8,79   39 193 kuuntelua
Grunge

Freefalling 14.09.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Seed Husk 2012

9   2 117 kuuntelua
Progressive Rock

War of the S.H. 14.09.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Seed Husk 2011 drm J. Virkajärvi

9,25   14 186 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.