--

I'm Done 02.12.2022

5:14

Sonqon uusin single I´m Done lähtee liikkeelle kuuntelijansa luureihin liimaavan funkkaava kitarariffin kera, ja sitten mennään!
"Alan olla kyllästynyt ympärillä näkemiini rooleihin, joita ihmiset jopa huomaamattaan omaksuvat. Aikuisuuden lokeroiden, fiksuuden ja kypsyyden määritelmät vyöryvät kaiken muun ”suorita-sitä ja tätä”-elämänohjeiden kylkiäisinä joka tuutista. Sain itsenikin tästä roolileikistä kiinni taannoin, ja totesin, että nyt riittää. Pönötys, rajaton tuloshakuisuus ja se niin harmoninen me-henki eri yhteisöissä tuntuu saavan aikaan illuusion...

9   2 28 kuuntelua
Alternative Rock

When The Leaves Fall 25.09.2022

6:08

Uusin single When the Leaves Fall maalaa kuvan niistä hetkistä, jolloin näemme läheisemme kärsivän, mutta emme pysty vaikuttamaan asioiden kulkuun. Toivo paremmasta ja ratkaisuista tekee tilanteesta entistä raskaamman.

“Tämän biisin teksti on konkreettisin ja henkilökohtaisin, mitä olen koskaan kirjoittanut. Sanat syntyivät jo vuosia sitten rankan elämäntilanteen myötä, mutta musiikin tämä tarina sai vasta Kissan kanssa säveltäessä”, kertoo Hanna kappaleen synnystä.

“Haimme biisiin sitä tunnelmaa, mikä iskee tajuntaan syksyn pimeyden tullen, kun lehdet...

-   0 103 kuuntelua
Alternative Rock

Keep Your Faith 09.05.2022

5:31

Keep your faith on Sonqo-yhtyeen toinen singlejulkaisu. Kitaristi Kissan säveltämä ja laulaja Nipin sanoittaman balladin melankolinen maaperä versoo uutta, eteenpäin kannattelevaa voimaa ja puhkeaa lopussa täyteen loistoonsa.

Tarinaa, sanoitusta tai muuta taidetta luodessa voi olla monta lähtökohtaa. Keep your faith on syntynyt halusta auttaa itseä ja kuulijaa käsittelemään kipeää kokemusta ja sijoittamaan itsensä uudelleen ympäröivään maailmaan. Samalla lyriikat muistuttavat siitä, miten oma tahtotila omien haaveiden ja päämäärien tavoittelussa ohjaa toimimaan ja...

9.5   2 381 kuuntelua | Biisivalinta (22/22)
--

Didn't You Like It Bumpy? 09.05.2022

3:33

’Didn’t you like it bumpy?’ on teemaltaan maanisesti etenevä rock, joka neuvoo ottamaan elämän ylä- ja alamäistä ilon irti. Tie voi välillä olla kivinen, mutta tasaisesti rullaavan liukuhihnan päivittäinen tuijotus saattaa hyvinkin supistaa näkökenttää ja sammuttaa liekin.
Kappaleen on sävelsi kitaristimme Kissa Niinikoski, ja sanoituksesta sekä sovituksesta vastaava solistimme Nippi Koukku nappasi heti kiinni voimakkaaseen ja jopa ilkikuriseen tempoon sekä riffiin, ja päädyttiin tekemään biisi jonka kanssa saa pitää hauskaa. Muu bändi innostui toki myös, ja...

-   0 101 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.