Division 19
Contact: divisioona19@gmail.com

23.7.2010
Lue Mape Ollilan arvostelu Mobilization EP:stä:

Imperiumi.net


26.4.2010
Tuollapa olisi videotaltiointi Rokit keikalta. Se katsoo ken uskaltaa. Kisaa ei voitettu, mutta kaaduttiinpahan sentään saappaat jalassa hopeamitali kaulassa. Hyvä taistelu.

D19 live@Rokit


Maaliskuussa 2010 julkaistu EP "Mobilization" on kokonaisuudessaan täällä ja MySpacessa

www.myspace.com/divisionxix


Oikeita levyjä voi tiedustella bändiltä, Joensuussa Levy-Eskoilta ja Kiteellä Divisioonankin riveissä aikoinaan vaikuttaneen Toropaisen Jannen putiikista. Janne on myös D19 paitojen jällenmyyjä ja verkkokauppakin toimii! Tutustu tästä:

http://www.jiistore.com


Historia: Niin. Hommahan meni sillä tavalla että perustettiin yhtye keväästä vuonna 1998. Oltiin nuoria, kokemattomia ja kiteeläisiä koulupoikia kaikki eikä tiedetty ympärillä olevasta julmasta maailmasta vielä mitään. Mukana oli silloin minä Samppa, kitaristimme Timppa, Rumpali Ilikka ja nyt jo riveistämme poistuneet Janne Toropainen (vox) ja Taneli Kejonen (keyb.). Aikamme hangattiin ja treenailtiin Kiteen monttuklubilla, tehtiin myös bändille pari demoa (2000 & 2002) ja yksi pitkäsoitto (Iisakin kirkko, 2004). Näiden levytyksien jossain välimaastossa bändiimme liittyi uusi kosketinsoittaja Petri Koistinen. Viattomuuden aika oli ohi.

Bändi koki suuren muuttoaallon Joen kaupunkiin jossa jatkoimme vimmatusti harjoituksia. Pari vuotta sittemmin remmiin tarttui myös toinen kitaristi, Voitto Virtanen. Tämä olikin varsinainen voitto koko divisioonalle. Poikuutemme oli viety, mutta joukkueen henki oli katossa. Tästä intoutuneina lihotimme itsemme muutamaisessa viime vuodessa melko messevään kuntoon. Saatoimme kutsua itseämme virallisesti heviläskeiksi. Aivan viimeisen vuoden aikana on tässä asiassa otettu hieman takapakkia, koska divisioonan lisääntyneen liikuntakoulutuksen ansiosta miehistö alkaa jälleen muistuttaa entistä itseään, suurta (ei enää fyysisesti) karjalaista metallimahtia.

Joitakin keikkoja on bändillä käyty koluamassa muutamissa rock-henkisissä ja -hengettömissä tapahtumissa. Divisioonan taru jatkuu maaliskuussa julkaistavalla EP-llä "Mobilization", joka on myös samalla tukeva lähtölaukaus tulevalle toiselle pitkäsoitollemme.

- Samppa
Jäsenet: Samppa (laulu, basso), Vote (kitara), Timppa (kitara), Pete (koskettimet), Ile (rummut)
Laitteet: Jopa vähän PA:n tynkääkin löytyisi latotanhuja varten.
Tilastot: 161 seuraajaa, 87 721 kuuntelua

Perustaja: D19

Vieraskirja

D19 01.11.2011

D19 uutisia: Ei olla nyt sovittu mitään keikkoja vielä. Demoillaan uusia biisejä tässä verkkaisesti, kun ei ole tapana hötkyillä meillä minkään asian kanssa. Seuraavalle keikalle haluttaisiin nimittäin kovasti 2-3 uutta kappaletta priimakunnossa.

jakke 14.11.2011

on kyllä pirun hyvä tuo uusin. loistava oli tuo konari juttu tuossa alussa

Faquar 12.02.2012

Motoo! Hei käykäähän tsekkaamassa (varsinkin Nenonen!) meidän uuden rojektin uusin viisu http://www.mikseri.net/a rtists/?id=142309 . Terv. Sakke

D19 14.05.2012

Voi jumalauta! Lupauduttiin sitten keikalle. Näinköhän vanahat miehet enää jaksaa. Tule jännittämään ja katsomaan omin silmin. Paikkana on: Joensuu, pe 18.5.2012 Teatteriklubi.

Eleorose 19.05.2012

Kiitos hienosta keikasta Teatteriklubilla! :)

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

Metal

Mobilization 17.02.2010

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Maaliskuussa 2010 julkaistavan Mobilization EP:n avausraita. Ilmaseks. Olkaapa hyvät. Saa kommentoida. Mitäpä tätä itse hehkuttamaan tässä enempää. Antaa konarin laulaa.

Koko EP on kuunneltavissa MySpacessa, täällä ja ties missä.. Käy kopasemassa ja pistä kommenttia.

www.myspace.com/divisionxix

Tässä sanatkin, jos joku ei saa selvää:

"I could not believe the call at first
Just two decades ago we quenched our bloodthirst
Men transformed into destruction tools
And rulers of the world became living ghouls

Dreams of tomorrow are now in vain
The last farewell before...

8,84   112 1685 kuuntelua
Metal

Circle of Sorrow 17.02.2010

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Mobilization EP:n 2. raita. Ehkä lätyn mielenkiintoisin sävellys/biisirakenne. Tai no mielenkiintoisin ja mielenkiintoisin... Piätä ihe.

8,8   3 734 kuuntelua
Metal

The Dead of the Night 17.02.2010

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Tässäpä Mobilization EP:n viimeinen raita. Kyseinen kipale on meillä myös Rokit bändikisan finaaliäänestyksessä "sinkkubiisinä."

Biisin loppupuolella ylitetään kitaralla kuulemma joitain nopeusrajoituksia. Aika midletempoahan tuo vielä on.

...

8,74   39 653 kuuntelua
Melodic Metal

Synti 12.02.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Tästä alaspäin listalla siis divisioonan historiikki alkaen edellisestä omakustannelevystä nimeltä Iisakin Kirkko vuodelta 2005.
Kaksi tämän lätyn biisiä on mennyt jo listataivaaseen! Tässä levyn avausraidassa on varsin miehekästä runttausta. Monenlaista tunnetta tässä kipaleessa, sillä miehilläkin on tunteet... varsinkin petetyillä... Soundit on kehnot, sille ei voi mitään.

8,36   91 4970 kuuntelua
War Metal

Karjala 20.04.2005

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Iisakin kirkon raita #2. Kai tämä jonkinlainen sinkkulohkaisu oli, kun Henkalta saatiin tuohon tuollainen hieno spesiaali logokin oikein! Kipale menestyi täällä kivasti ja meni listataivaaseen...

8,43   175 21657 kuuntelua
Melodic Metal

Division 19 21.03.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Iisakin 3. piisi. Nimikkokipale.

9,43   2 1747 kuuntelua
Melodic Metal

Winter '04 20.04.2005

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Valmistaudu talvisodan tunnelmiin "Wintterin" parissa...

Biisi on jo wanha, olisiko peräti viimevuosituhannelta, mutta Iisakin kirkkoa äänitettäessä heräteltiin vanhaa demobiisiä uudelle tasolle. Soundit on mitä on, kun talkoilla tehtiin. Seliseli...

8,28   43 4564 kuuntelua
Alternative Metal

Hiljaa virtaa Suomen veri (Instrumental) 21.03.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Iisakin 5. raita. Hyvät soundit. Tunnelmointia, melodiaa.. ja jazzia?? Mitä vit!?#?

9,4   2 1329 kuuntelua
Melodic Metal

Reflection of Me 21.03.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Iisakin 6. raita. Sovituksessa ei paljon nirsoiltu. Tehtiin justiinsa niiku huvittaa. Tässä on mystinen C-64 väliosa. Ja kaunista Outin laulua.

8,5   1 1079 kuuntelua
Melodic Metal

Sword of Heroes (re-recorded) 21.03.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Iisakin 7. raita. Melkoista kikkeliheviä, divisioonan otteella. Ei pidä pokka tätä kuunnellessa.

9,33   2 1090 kuuntelua
Melodic Metal

Mr. Mayhem 21.03.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Iisakin 8. raita. Perustuu tositapahtumiin, ihan oikeasti. Piisi lähti ihan vitsinä ja... on sellainen edelleenkin. Ihan hauska ralli, kaikki patoutumat on piästetty tässä irti.

8   2 1017 kuuntelua
Melodic Metal

Takaisin Kotiin 26.03.2005

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Iisakin toinen biisitaivaaseen päätynyt kappale. Middletempolla jatketaan, tämän biisin lopussa saatte orgasmin! Näinon, uittu. Kyseinen biisi julkaistiin 21.5.2005 Iisakin Kirkko -täysipitkän mukana.

8,31   119 22066 kuuntelua
Easy Listening

Loppujen laulujen laulajat 21.03.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Iisakin 10. raita, loppukevennys. Mielosen Harrin hieno runo, johon vähän tunnelmoitiin taustoja.

8,25   2 1073 kuuntelua
Melodic Metal

Grenade (Toinen Ääni kokoelma v. 2003) 16.09.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Tässäpä Toinen Ääni kokoelmalta vuonna 2003 uudelleen äänitetty kranu, jossa Peten synamausteet mukana.

9   2 959 kuuntelua
Melodic Metal

Grenade 05.08.2002

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

2. demon avausraita vuodelta 2001. Sisältää tutun suomalais-talvisota henkisen alkuintron...

9,27   17 5064 kuuntelua
Melodic Metal

One Second 08.08.2002

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
9,09   4 2779 kuuntelua
Melodic Metal

Warriors Heart 05.08.2002

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

2. demon viimeinen mutta ei vähäisin...

8,73   3 2535 kuuntelua
Melodic Metal

Warriors Heart 1.1 05.08.2002

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Kiitokset Koistisen Petelle Polvijärvelle muutamasta extra syntikkaraidasta sooloineen... Hyvältä kuulostaa!

9,36   13 4119 kuuntelua
Melodic Metal

Winter 39 05.08.2002

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

1. demon avausraita vuodelta 1999. Voi perkule, että oltiin joskus noinki nuorija nättiä poekija! Eipä nyt uskos.

9,14   6 2882 kuuntelua
Melodic Metal

The Tale 05.08.2002

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

1. demon 2. raita. Stratoa..? Eipäs ollutkaan...

9,09   2 2800 kuuntelua
Melodic Metal

Sword of Heroes 05.08.2002

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

1. demon viimeinen biisi.. Sisältää mielenkiintoisen tilun..

9,33   6 2919 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.