Perustaja: keltsuRnR
Hauki päästettiin vapauteen Ikaalisissa viime kesäkuussa Henkisten Hautajaisteni yhteydessä. - T: Hannu Tikkanen
keikkailetteko työ enää ku ei liiemmin kuulu tai nävy
Ei keikkailla. Ja bändi on muutenki hajonnut jo.
Löysin sattumalta bändin, tosi hyvää kamaa. Ette kai oo lopettanu?
Lisää viesti

Yhden elämäni päätös, joka vaikuttaa tämänkin elämäni tapahtumiin. -H-
Kappale, joka on omistettu edesmenneelle Hilli-ystävälle.
Kertoo siitä, että ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET JÄMÄHTÄKÖ PAIKOILLENNE, VAAN TEHKÄÄ ITSE OMASTA ELÄMÄSTÄNNE SELLAISTA KUIN HALUATTE!!! -Hannu Hauki
Herkkä kappale uuden tuotoksemme loppupuolelta. Ehkä mun oma henk.koht. suosikki tämän levyn biiseistä, koska olen niin lälly-herkistelijä-tyyppi sisimmästäni. ;) -Hannu juHani Hauki
Maistiainen uudelta, tänä keväänä julkaistavalta kiekolta. Eli sellainen Pre-Promo meininki. Biisi on kuiteski oikein hyvä ja edustaa I Thinkkiä virkeimmillään. Tykkään tän biisin "soljuvasta" äänimaisemasta. -Keltsu
Menevä biisi omakustanne pitkäsoitolta. Tällä biisillä on jo pitkä historia, ja on ehkä kenties tunnetuin kappaleemme. -Keltsu
Tämä biisi valmistui ikäänkuin salakavalasti. me vaan jammailtiin sitä ja sitte olikin yhtäkkiä jo levyllä. Hyvä biisi, jossa mahti kertsi ja tiukkaa tuotantoa. -Keltsu
Tämä on hieno balladinomainen kappale. Hauki laulaa viisun duettona Katja pieksämäen kanssa, ja sehän on oiva ratkaisu. Aiheuttaa herkistymistä ja kyyneliä. Rox. -Keltsu
Mukava ja ajatteleva biisi pitkäsoitoltamme.
Tässä semmoinen hieno rautalanka vivahde, joka saanee oldskool suomalaiset ajattelemaan niitä vanhoja kunnon aikoja. -Keltsu
Neljäs kappale toiselta demolta. Tää on tämmönen emotionaalisempi, ja tutkivampi biisi. Kannattaa kuunnella huolella. Biisin säeriffi kääntyy ylösalaisin biisin puolivälissä, ja myöskin biisin tarina kääntyy kulkemaan takaisin alkua kohti. :) -Keltsu
Ensimmäinen kappale toiselta demolta.
Rokahtava ja menevä veisu. Potkii.
-Keltsu
Biisi Eka demolta. Tästä on porukka pitänyt
paljon. Joo, ja meki tykätään.
(tosin livenä huomattavasti toimivampi, kuin mitä tämä versio.. -Hauki)
tere poijjaat... onko hannu hauella ja artsilla jotain tekemistä keskenään noin 7v takaa?