Groke's Clan


Menometal!

Historia: Groke's Clan on perustettu 2001 Lieksassa. Bändi aloitti soittamalla perinteisiä Suomi-rock -kipaleita, mutta pian metallisempi ilmaisu alkoi kiinnostaa enemmän. Perustaessaan jäsenet olivat vasta 11-12 -vuotiaita.

Vuodenvaihteen 2004-2005 tienoilla bändin nimeksi vakiintui Groke's Clan ja ensimmäinen varsinainen demo Outforced äänitettiin vuoden 2005 kesällä. Alkuvuodesta 2006 Tomi liittyi bändiin kannuja paukuttamaan. Samana keväänä Groke's Clan eteni Ääni ja vimma -kilpailun semifinaaleihin. Kesällä 2006 bändi äänitti toisen demonsa, Foul Playn. Kevään 2007 aikana bändi eteni sekä Ääni ja vimma- että Nuori kulttuuri -bändikisoissa finaaliin.

Monien viivästysten jälkeen kolmas, Skullduggery-nimeä kantava demo saatiin valmiiksi keväällä 2008.


Jäsenet:
Johannes Valkonen - kitara ja laulu
Jussi Nevalainen - kitara
Tomi Auvinen - rummut
Vellu Karkkola - Basso



Tilastot: 149 seuraajaa, 38 923 kuuntelua

Perustaja: Jööhannes

Vieraskirja
sepi: Piisit ja riffit on todella hyvää scheissea, yksi asia tosin on ylitse muiden, nimittäin se YHTEISSOITTO! kitarat ja varsinkin rummut lipsuvat lähes kaikissa piiseissä todella inhottavasti. muuten todella toimiva keittö

Heka: Loistavaa musaa ja kunnon asennemeininkiä. Itsekin tosin kuulutan yhteissoiton perään. Hieman liikaa taimiongelmia. Homma nousee toiseen potenssiin kun saatte soittimet taimillisesti saumattomasti yhteen.

Oziz: Uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuutt ta settiä?

Hra Eversti: Helvettiläinen, soittohan on tiukentunut 200%!! kunnon groovea uudessa biisissä!!

D19: Tsemppia RokIt skabaan!

aavee^_: Loistavaa musaa mut jostain syystä laulut ei oikein nappaa.

aavee^_: P.S. Tekninen taso vitun korkeella! lauluihin vaan pitäs saaha vähä enemmän örinä vivahteita. mutta jatkakaan muuten samaan malliin :)

Jööhannes: Kiitoksia kommenteista! Mukava kuulla että kehitystä on tapahtunut, ja töitä paiskitaan että sitä tapahtuisi edelleen :)

Jeba: Uusi biisi toimii kympillä! Mun mielestä taas laulusoundi toimii juuri tuollaisena. Ei mitään bläkkisörinää vaan nykyisen kaltaista Sepultura-rääkymistä. Se toimii erittäin hyvin!

Ipo Nieminen): I like..

 Katso kaikki viestit

Nimi:
Viesti:
 




www.grokesclan.com

Palkkero.jpg







Twelve Months of Winter Death/Thrash
Kuuntele
Download (133kbps, 03:56, 3,72Mt)   
Laulu Möröstä, kylmyyden ja talven ruhtinaasta.

Miksaus, masterointi, taustalaulut ja laulujen tuottaminen - Mika Varis

K/a: 9,38 | | 13 ääntä | Kommentit! (7) | Lisätty: 10.02.2010



The Scoundrel Thrash Metal
Kuuntele
Download (167kbps, 04:09, 4,96Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Skullduggery-läpyskän avausralli. Rapiat neljä minuuttia röyhkeää rynnistystä.

K/a: 9,11 | | 36 ääntä | Kommentit! (33) | Lisätty: 18.05.2008



Fool's Gold Speed Metal
Kuuntele
Download (190kbps, 04:07, 5,59Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Skullduggeryn toinen biisi. Kappale sisältää sekä melodiaa että ryminää.

K/a: 9,12 | | 17 ääntä | Kommentit! (13) | Lisätty: 18.05.2008



Feast Speed Metal
Kuuntele
Download (183kbps, 05:28, 7,16Mt)   
Kappaleen sanat   
Demon päättävä kappale. Tarina karmivasta noitametsästä, huhuu.

K/a: 8,93 | | 15 ääntä | Kommentit! (9) | Lisätty: 18.05.2008



Foul Fellows Thrash Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:50, 4,39Mt)   
Foul Play -demon avausralli. Menevää meininkiä koko biisi.

Kappaleen musiikkivideo: <a href="http://www.dailymotion.com/Pask_/video/xsmay_grokes_clan-foul_fellows">Dailymotion</a> / <a href="http://www.youtube.com/watch?v=otc93GDAfks">YouTube</a>.
Videon voi ladata <a href="http://www.grokesclan.com/Groke%27s%20Clan%20-%20Foul%20Fellows.mpg">täältä</a>.

K/a: 8,88 | | 49 ääntä | Kommentit! (33) | Lisätty: 28.09.2006



Patron Of Lies Speed Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:51, 4,41Mt)   
Hiukka melodisempi kipale.

K/a: 8,57 | | 21 ääntä | Kommentit! (9) | Lisätty: 28.09.2006



Short Fuse Thrash Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 02:53, 3,31Mt)   
Demon moshmosh -biisi. Toimii livenä paremmin kuin levyllä.

K/a: 8,68 | | 19 ääntä | Kommentit! (9) | Lisätty: 28.09.2006



Cold Front Thrash Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 04:14, 4,86Mt)   
Vanhan Outforced -demon viimeinen ja eniten kehuja niittänyt biisi.

K/a: 8,61 | | 28 ääntä | Kommentit! (16) | Lisätty: 25.09.2005



Enslave The Weak Heavy Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:26, 3,94Mt)   
Melodisempi ja kevyempi heavy metal -ralli.

K/a: 8,38 | | 13 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 25.09.2005



The Cunning One Thrash Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:42, 4,25Mt)   
Jööttepori -henkistä nopeaa menoa.

K/a: 8,56 | | 18 ääntä | Kommentit! (7) | Lisätty: 25.09.2005



Dungheap Heavy Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:35, 4,12Mt)   
Biisi on vuodelta 2004, ja on ensimmäinen kappaleemme joka saatiin nauhoitettua loppuun asti (paitsi että rummut tähän on toteutettu tietokoneella). Röhröh.

K/a: 8,63 | | 16 ääntä | Kommentit! (7) | Lisätty: 12.05.2005


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.

MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.