Distained
Distained on tuore raskasta ja melodista metallia soittava bändi, jonka musiikissa yhdistyvät mollivoittoiset melodiat ja hämäläinen periksiantamattomuus. http://www.distained.com
Historia: Distained perustettiin Luopioisissa vuoden 1999 lopulla, jolloin bändi tosin toimi nimellä Endymion. Nykyisestä kokoonpanosta tuolloin bändissä vaikuttivat Anssi, Joni ja Jukka. Vuodesta 1999 aina vuoteen 2006 bändi koki useita muutoksia niin kokoonpanon kuin musiikillisen linjan suhteen, mikä osaltaan kasvatti bändin monipuolisuutta ja tiivisti jäsenten välistä yhteensoittoa. Kyseisellä aikavälillä Endymion julkaisi kaksi demo-cd:tä, sillä bändin tarkoituksena on aina ollut oman musiikin tekeminen. Kesän 2006 alussa, jolloin Heikkala liittyi bändiin, bändi koki merkittävän muutoksen tapahtuneen. Tapahtumaketju johti lopulta siihen, että bändi valitsi vuodenvaihteessa uudeksi nimekseen Distained ja alkoi nauhoittamaan ensimmäistä promo-cd:tä tällä kokoonpanolla. Inhuman-levy valmistui lopulta kesäkuussa 2007. Pian levyn valmistumisen jälkeen yhtyeen pitkäaikainen komppikitaristi Jamppa Sinkkonen siirtyi syrjään omasta tahdostaan, ja Distained jatkoi nelihenkisenä yhtyeenä. Vuoden 2008 syksyllä Heikkala jättäytyi bändistä, jonka jälkeen Distained aloitti välittömästi korvaavan laulajan ja komppikitaristin etsinnät. Etsintä tuotti tulosta varsin nopeasti. Loppusyksystä Distained oli saanut uuden laulajan nimeltään Niklas Sluyter ja komppikitaristiksi värvättiin Petteri Holttinen. Talven yli treenattuaan Distained astui studioon maaliskuussa 2009 ja tuloksena syntyi uusi promo-EP Mindframe.
Jäsenet: Niklas Sluyter - laulu, Anssi Kalliotyrni - kitara, Tony Helaakoski - kitara, Joni Ali-Kippari - rummut, Jukka Lehtojoki - basso
Laitteet: Gibson, ESP, Hughes & Kettner, Peavey, Dean, Hartke, EBS, Pearl, Paiste ym. ym.
Tilastot: 6 fania, 2 050 kuuntelua

Perustaja: Endymion

Vieraskirja

Roudari 18.06.2009

Hyvältähän se kuulosti livenäkin,hyvä keikka.

Aukusti11 16.08.2009

tosi hyvää musaa ja viel kotikunnasta!!!!!!!!

Reality 04.02.2011

On kyllä hyvää musiikkia!

uninen runoilija 26.03.2011

Hyvää metali matskuu teillä! faniuduin ilman muuta, kiitti loisto biiseistä. :) Ja lisää vaan kehiin!

konkkalinna 14.05.2011

him tulee vahvasti mieleen. t: se prätkäjätkä selän takana http://www.mikseri.net/a rtists/konkkalinna.11760 9.php

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

Melodic Metal

Downcast 05.08.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Mindframe-EP:n avausraita

9   0 268 kuuntelua
Melodic Metal

Deny The Sun 06.04.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Mindframen kakkosraita. Epätoivon keskellä toisen oikeat sanat voivat pelastaa.

8,67   1 268 kuuntelua
Melodic Metal

Dialogue with silence 29.08.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Oikotiellä hulluuteen.

8   0 279 kuuntelua
Melodic Metal

Small Acts of Forgiveness 16.08.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Inhuman-promon avausraita. Räjäyttävä lähtölaukaus koko levylle. Tarina pienen ihmisen lopullisesta ratkaisusta.

8,75   4 599 kuuntelua
Melodic Metal

Second Shadow 16.08.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Levyn kakkosraita hyökkää päälle heti lyhyen intron jälkeen. Kappale kasvaa täyteen mittaansa viimeisessä kertosäkeessä.

8,83   4 636 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.