Art Alta

Laittelen tänne joitakin tekemiäni soolojuttuja, jotka olen siis suurimmaksi osaksi ihan itsekseni värkkäillyt. Tavara ei ole välttämättä teknisesti ihan priima-laatua, mutta ei ole tarkoituskaan: en jaksa yletöntä hifistelyä. It's only rock'n'roll, innit?

Katso myös www.myspace.com/artalta.
Historia: Synnyin 1977 ja pari viikkoa myöhemmin Elvis kuoli. Rupesin laulamaan. Ja soittamaan. Bändihommiin rupesin siinä teinivuosina ja sillä tiellä on vieläkin monta paikkaa kokematta. Keikkoja teen eri bändien kanssa nykyään kerran-pari kuussa. Pysyttelen muutenkin musahommissa kiinni miksauskeikkojen, tuottamisen ja kaiken muun musabisnekseen kuuluvan puuhailun kautta.

Viidentoista kieppeillä rupesin säveltämään ja sanoittamaan vakavissani. Monenlaista tavaraa on syntynyt, niin kakkaa kuin kukkasiakin. Jossain vaiheessa innostuin hyvinkin simppelistä musiikista ja sitä täältäkin löytyvät tekeleet edustavat.

Joskus vuoden 2000 tienoilla rupesin värkkäilemään kotonani näitä demokkeleita, joita tännekin on päätynyt ja aina toisinaan niitä teen edelleen. Valitettavan laiska olen vain siinä äänittelyhommassa: paljon tavaraa vielä odottelee pääsyä biteiksi. Ja toki eritoten roots-kama toimisi paljon paremmin oikean bändin kanssa, mutta kovin laiska olen.
Jäsenet: Art Alta
Laitteet: Kitara + vahvistin (kerron tarkemmin sitten, kun merkkien mainostamisesta maksetaan)
Tilastot: 12 fania, 10 163 kuuntelua

Perustaja: Art Alta

Vieraskirja

Che-sus 02.03.2009

Parhautta!!!!1

hypoxx 18.07.2009

kundit soittaa hemmetin hyvin ja laulajalla hyvä ote ja ääni ! - CosmicG . .

Nimi 11.11.2010

Fart Delta & Shit birds soittaa ihan rullaavaa poppia.

koodi 28.11.2010

mitkä biisi on se minkä soititte eilen koodissa kemissä. hidas tanssittava biisi, jossa kohta wouwouwou tai jotain

Klaus Anta 24.12.2011

Gud Jul !

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

Blues Rock

Always Wrong 23.08.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Rokkia ja rollia tämäkin.

8,64   26 1176 kuuntelua
Rock

Blow Me Out 24.08.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Yhenlainen tämäkin... Kiva ja yksinkertainen biisi ja ehkä aavistuksen räkäsempi, kuin nuo muut.

8,52   59 1171 kuuntelua
Blues Rock

Amuse You 23.08.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Rokkia ja rollia.

8,62   63 2867 kuuntelua
Rock'n'Roll

On with the Nothing 23.08.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Simppeli biisi muistaakseni vuodelta 2004, joka vieläkin tuntuu pelaavan ihan kivasti.

8,35   50 1926 kuuntelua
Indie

9 to 5 Murderer 23.08.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Tämmösen biisin tein muistaakseni vuonna 2004. Tarkoitus oli jälleen kerran tehdä jotain ihan muuta, mutta tällainen tuli. Otin siitä raakaversion ulos ja ajattelin, että kuulostelenpa vähän aikaa. Nyt olen kolme vuotta kuulostellut, enkä tiedä, mitä tälle tekisi. Jotenkin olen niin ehtinyt jo tottua tähän, että tuntuu, ettei mikään muu kuin tämä voi olla enää oikein ja onhan se simppeli kappalekin, ettei sitä kovin täyteen viitsi ahtaa. Toisaalta semmoinenkin tuntu on, että sieltä joku juttu vielä uupuisi. Mene ja tiedä, mitäpä sanotte?

8,46   96 3023 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.