IWAN
Historia: Historia Iwan perustettiin vuonna 2007 Laitilassa. Idea uudesta bändistä lähti kun, Krisu, Antti , Tuomas ja Aleksi jo pitkään yhdessä covereita soitelleena, halusivat aloittaa omien biisien tekemisen ja niiden soittamisen keikoilla. Loogisin vaihtoehto oli perustaa uusi bändi uudella nimellä. Heti aluksi bändin sisällä koettiin muutoksia kun cover-bändin rumpalina toimineen Sami Virran oli aika väistyä ja tilalle piti saada uusi rumpali. Pienen kaupungin etuna on se, että paikalliset soittajat ovat tuttuja. Ensimmäisenä ja oikeana vaihtoehtona pidettiin entisen Amadeus bändin rumpalia Mika Rinteelää. Pitkien neuvottelujen jälkeen Mika päätti ottaa tehtävän vastaan ja Iwan syntyi. Iwanin alkutaival perustui omien sävellysten tekoon ja hiomiseen Krisun studiolla, jossa alkoi nopeasti syntyä hyvää jälkeä. Hetken aikaa vierailevana tähtenä kävi Jarmo Perälä bassossa, Aleksin testatessa kitaraa. Kuitenkin Aleksi päätyi basistin paikkaan ja Jarmosta jouduttiin luopumaan. Ensimmäinen Iwan keikka näki päivänvalonsa vuonna 2008 ja sen jälkeen keikkoja on tehty tasaiseen tahtiin. Keikoilla meininki on saatu kattoon omien biisien lisäksi covereilla, koska omaa materiaalia ei vielä ole tarpeeksi koko illan keikkatarpeisiin. Sävellyksiä syntyy kuitenkin koko ajan, joten ei huolta, koska kohta oma setti on riittävän pitkä ja varmasti tajunnan räjäyttävä. Materiaali tullaan hyvin pian iskemään levyn muotoon ja saattamaan ihmisten keskuuteen, joten sitä odotellessa matka jatkuu............... Antti Marttala 2010
Jäsenet: Kristian"Krisu"Sukari:laulu, Antti Marttala:kitara, Aleksi Sukari:basso, Tuomas"Stube"Pohjalainen:koskettimet, Mika Rinteelä:rummut
Laitteet: Studio G
Tilastot: 23 seuraajaa, 9 561 kuuntelua

Perustaja: Studio G

Vieraskirja

Eri Paria 07.09.2009

Noniin, uutta musiikkia ja päivityksiä historiaosuuteen myös voisi laitella.

Lazla 09.09.2009

Hyvää settiä... amadeusta kaipaan kyllä eniten osan otot sen yhen jäsen muistol voitteko muuten upata muutama amadeuksen biisin tän

Studio G 09.09.2009

amadeusta löytyy hakusanalla "amadeus 1" täältä mikseristä.kiitos osanotosta mutta en tiedä ketä tarkoitat...

jki 09.12.2009

millos levy ulos?

Studio G 15.12.2009

en varmaksi tiedä ni en sano mitään,uusia biisejä on tehty pikkuhiljaa...

64 bittinen 26.02.2010

kiitos Krisulle! !!

Manalaan mars 19.11.2010

Helvetiks, musiikkia kansalle. Saatana.

??? 11.12.2010

viimeiset sanat...todella kaunis kappale

64 bittinen 25.10.2011

Mitä vittua Iwania ei saa unohtaa!

Namn 04.01.2012

Jumalauta, nyt kipaleita.. Kello on lyöynyt aikaa useamman kerran, luulisi siihen tahtiin ehtivän soittoniekkojenkin.

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

Hard Rock

Tuomio 21.09.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Vauhdikasta Tuomiopäivää vaan kaikille.
Äänitys:Studio G 2008(tai jotain)
Säv:Krisu&Antti
San:Krisu
Sov:IWAN

9,2   1 1119 kuuntelua
Ballad

Viimeiset sanat 21.09.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Hieman iisimpää avautumista...
Äänitys:Studio G 2009
Säv:Stube&Krisu
San:Krisu

9,33   1 1163 kuuntelua
Melodic Metal

Kurjuuden luvattu maa 23.06.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Ei kurjuutta kummempaa!
Äänitys:Studio G 2009
Säv:Antti/Krisu
San:Antti/Krisu/T.Arvonen
Sov:IWAN

9,4   1 1136 kuuntelua
Hard Rock

Pieni mies 02.06.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Jos vain voisin!
Äänitys:Studio G 2008
San:Krisu/T.Arvonen
Säv:Antti/Krisu
Sov:IWAN

9,25   0 1091 kuuntelua
Hard Rock

Unen vanki 31.12.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Älä jää unen vangiksi!
Äänitys:Studio G 2007
San:Krisu
Säv:Antti/Krisu
Sov:IWAN
Kiitos:Nina

9,25   3 1678 kuuntelua
Hard Rock

Siivet 08.12.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

vauhdikas elämänkatsomus,vai mikä se oli.
äänitys:Studio G 2007
san:Krisu
säv:antti/krisu
sov:IWAN

9,63   15 1740 kuuntelua
Hard Rock

Lumi 31.08.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

eksytetyt,unohdetut vai ulkopuoliset?
äänitys:Studio G 2007
san:krisu
säv:krisu/antti
sov:IWAN
Kiitos:Nina,taustalaulu

9,6   2 1634 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.