Ad Honorem



AD HONOREM
@ ÄÄNI JA VIMMA VIDEO


Kaikki yhteydenotot sähköpostiimme adhonoremband@gmail.com jotta pysymme kärryillä kaikesta. Kiitos! Käykää myös: myspace.com/adhonoremband

Historia: Miikka Virtapuro ja Valtteri Turunen alkoivat syksyllä 2006 vääntää melodista metallia Valtterin tien päätyttyä Moravian (nyk. Tracedawn) laulajana. Biisejä tehtiin kaksi ja molemmat äänitettiin lauluja vaille loppuun.

Myöhemmin keväällä 2007 Miikan rajut mieltymykset folk/battle-henkiseen musiikkiin käänsivät kelkan omaan suuntaansa ja lopulta kaksikko kuoppasi senhetkisen projektin, synnyttäen täysin uuden.

Syksyllä 2007 Sampo Hakola päätti vielä iskeä oman lusikkansa soppaan ja liittyä iki-iloiseen joukkoon basistin roolissa. Antti Paukkonen seurasi mallia tammikuun 2008 puolella ja otti rumpusetin haltuunsa. Ad Honoremin täydensi ehjäksi kokonaisuudeksi Samuli Tuomainen, joka otti vastaan vakituisen kosketinsoittajan pestin huhtikuussa 2008.

Ensimmäinen demo, Sankarsävelet, äänitettiin 11.-15.6. Joe's studiolla ja sen äänitti, miksasi sekä masteroi Johannes Tuovinen. Suurkiitos hänelle!

Kolme biisiä sisältävä Sankarsävelet julkistettiin 12.7.2008 ja se on ladattavissa täältä kokonaisuudessaan.

Jäsenet:
MIIKKA VIRTAPURO Lead kitara, vokaalit

VALTTERI TURUNEN Kitara, laulu, huilu

SAMPO HAKOLA Basso, taustavokaalit

ANTTI PAUKKONEN Rummut

SAMULI TUOMAINEN Koskettimet

Idolit/vaikutteet: Forefather, Moonsorrow, Nightwish, Turisas, Windir


Vieraskirja
Thora: Löydän joissain sanoituksissa yhtäläisyyksiä Moonsorrowin biiseihin kuten "kuolemaa taas pilkkaamaan" mutta ei se mitään, mahtavaa settiä (: jatkakaa pojat samaan malliin!

Einherjer: :)

True: Ei sen mitään vitun complete örinää pidäkkää olla! ( vitun pässit ) Se on saatanan loistavaa epähallitulta kuulostavaa kuolema scream gorea! Loistava vastapaino tälle melodisuudelle!

Einherjer: Kiitosta kiitosta, jos kova paskamme miellyttää! Vokaalien ärrimurripuoli jatkaa mielipiteiden jakamista tuttuun tapaan, mutta kaikki ei voi tykätä. Tuota Heorottia en muista kuulleeni, mutta kiva jos muuten kelpasi!

Nimetön: voi paska ku on kovaa paskaa

folk metal diggari: Musiikkinne muistuttaa aika paljon heorottia, itse asiassa ainoat miinukset tulee lyriikoista ja rähisijästä.Vielä kun pikkuisen treenaa tuota örinää vähän munakkaammaksi niin seon siinä!

Einherjer: Mä ja Valtteri.

Gekkonen_36: Kuka teistä soitti akustiset?

Gekkonen_36: GG pojat :D

ilmapuntari: pitäis olla huonot evottajat, luulin et päivität niitä. Noh teen kun kerkiän nyt infottuna. :D

diatryma: tunnuksia siis.

diatryma: mä oon yrittäny saada sampon päivittämään ku muilla ei ole niitä...

Karu.: Ja se maispeissikin taitaapi olla valitettavan kauan sitten päivitetty.

Basisti: Ei ole vielä cd-versiota, ilmotellaan heti kun on. Kotisivuja ei ole tämän ja myspacen ohella. Kai sellsetkin vois joskus tehdä. :D

Curs: onko demosta vielä cd:llä olevaa versiota? Entä onko kotisivuja?

Einherjer: tai sitten avaat biisin tolla downloadilla ja sitku se alkaa kuunnella sitä jollain quicktimella tjsp. niin tallennat sieltä sen.

Einherjer: Mullakin on ollut tota samaa ongelmaa mikserissä firefoxilla, mee tälle sivulle explorerilla ja sit sieltä right click tohon downloadiin ja tallennat koneelle.

Gekkonen_36: Sanoinkin, että ne ois selkeemmät ja vois olla korrektimmat, muttei menis ihan offiks: millos tulee konkreettiset kopiot demosta? Koneeni ei jostain syystä noita lataa, vaikka painaisin sitä 'Download' -nappia.

diatryma: öö ei... lainausmerkit on yleisesti käytetty repliikin merkki. opettele juho äidinkieltä :D

Gekkonen_36: Kunhan kieliperseilen. Heittomerkit ois selvemmät ja varmaan korrektimmat tohon =P

Einherjer: Ihan itse se on kirjoitettu. :D Katso tokan säkeistön viimeinen rivi ja huomaa mitenkä se loppuu kaksoispisteeseen, niin varmaankin tajuat sen jutun.

Gekkonen_36: Mistä toi Sankarsävelet-biisissä oleva sitaatti on?

Gekkonen_36: Hyvänkuulonen demo pojat! Jatkakaa samaan malliin.

Aleksi: Hyvä pojjat! Kelpo demon ootte tehneet!!

HerraPerkele: ...Ei mutta hyvältä kuulostaa enivei, achtung panzers buffalo ja sillee, Hail o/

HerraPerkele: Aaaa suhteellisen kova tuo Sankarsävelet, joskin vähän pitkähkö intro meitin makuun. Ja tykkäsin enemmän Jonka Aika Unohti -demoversiosta mikä sillon aikanaan oli täällä :D

diatryma: kommenttia vaan mahdollisimman paljon!

ilmapuntari: Hähää voitto

dreamerinsane: Törkeän hyvää tavaraa. Puhdasta voittoa koko demo.

Diatryma: vihdoin.

mikatin: Ei ole tullu tänne. CD:n kansista on kyse ja olin niitä tekemässä.

Gekkonen_36: Oonko sokea vai miksen löydä tätä artworkkia mistään?

mikatin: No, täytyy myöntää, että aika hienot kannet on demolla!

Einherjer: paskaaks sillä väliä, kun nyt saataisiin saatana se miksaus. Tosin varmaan se on täällä viimeistään viikon kuluttua.

Diatryma: sankarsävelten kansitaide on nyt valmis! :D

puntari: tai istukaa niihin

Diatryma: äänitys valmis. vihdoin. miksausta odotellessa imekää vaikka peukaloita jos siltä tuntuu. :D

Diatryma: demo äänitetty lauluja ja huiluja vaille. Huomenna viimeinen ponnistus :D

Einherjer: Kohta alkaa olla redi. Tänään 13h äänittämässä, alle 8h päästä taas takasin asdasd psyyke pettää. :D

Gekkonen_36: Tai siis sen minkä äänitätte, tota räpellystä ei lasketa

Gekkonen_36: 7 fania jo? Te menetätte UG statuksen koht, ton ekan demon myötä :D

Diatryma: se on jo nyt keräilyharvinaisuus, koska nii hiton harva keräilee sitä!

Einherjer: :----D

Karu.: Kohta se on keräilyharvinaisuus.

Diatryma: kannattaa muuten nyt hullun lailla ladata tota ekaa demoversiota jonka aika unohti, koska se lähtee aika äkkiä kiitään ku saadaan uus nauhotus :D

Diatryma: lopulliset päivät ei ole.

Gekkonen_36: Entäs äänityspäivät, joks ne on selvillä?

Diatryma: Demolle siis tulee 1. Muistoissamme (intro); 2. Jonka aika unohti; ja 3. Sankarsävelet.

Diatryma: :D

Einherjer: joo, mut oikein kirjotettuna

Diatryma: tottakai se intro "muisoissamme" tulee mukaan demolle!

Einherjer: demopituus

Einherjer: Jonka Aika Unohti (n. 6,5 min) ja Sankarsävelet (n. 8,5 min) ainakin, introsta ( jtn 3-4 min) vielä mietitään, sitten mukaan tulee kolmas biisi mikäli se saadaan siihen mennessä valmiiksi. Eli vähintään vartin pitunen siitä tulossa, joka on jo ihan hyvä d

Kuutti: Se on vissiiin vähän auki vielä

Gekkonen_36: Uskallatteko paljastaa mitkä biisit tulee demolle mukaan?

Kuutti: ei ketään taida kiinnostaa

Diatryma: kesäkuun alussa olis tarkotus demoa äänittää tällä kokoonpanolla, nyt ku on kaikki jäsenet tiedossa. odotettavissa parempia soundeja ja muutenkin toimivampaa meininkiä! :D

Einherjer: Tänään tuli palaute. Saatiin mun mielestä hyvä sellainen, kehuivat uskottavuutta, hyviä musiikillisia ideoita ja tyyliä, mutta kaikki sano että liian vähän treenattu, joka on kyllä sinäänsä aivan totta. Mutta oon ite ainaki tosi tyytyväinen palautteeseen

Diatryma: se on jo nyt aika lähellä tappajaa! :D

Karu.: Selittämistä. Parin vuoden päästä Miikka on tappaja.

Diatryma: kyl toi paremmalta kuulostaa nykyään ! :D

Einherjer: Joo, äänen ja vimman tuomarit mainitsivat erikseen sen kuulostavan tosi hyvältä :D Tosin tässä täällä olevassa äänityksessä olin treenannut epäpuhtaita 2 kertaa elämäni aikana treeneissä keväällä 2007, että tota tässä äänityksessä se on vähän niin ja näin

Minä: Miikka osaa laulaa! :P

ilmapuntari: bassobassobassobasso :DDDd

Einherjer: Brustwarze

ilmapuntari: Ach Honorem

Karu.: Penis.

Diatryma: nyt meni kyllä jokseenkin rivojen juttujen puolelle...

ilmapuntari: Oli muuten harvinaisen häiritsevää soittaa vielä sen jälkeen.

ilmapuntari: :----------------------- ----D

Einherjer: Nyt on sitten ainakin luonnollisella tavalla puhdas basso, saatana minä nuolin kieliä ja Valtteri kärkeä. Runkkaan viel siihen Valtterin nuolemaan kohtaan kun saan sen takasin.

Gekkonen_36: Mitäs te ootte menny uhraamaan bassolla? Ei ihme että saundit oli torstaina aika infernaaliset. :D

Einherjer: Mitä enemmän verta, sitä parempi, vitun hipit

Diatryma: tai yhtään puhtaampana!

ilmapuntari: Voisin hulauttaa sen tapiolan keskusaltaaseen joskus treenien jälkeen vaikka. Tosin takeita ei ole, että tuleeko se ehjänä pinnalle.

Diatryma: siinäs kuulit sampoliini!

Karu.: Basso vieläkin veressä? Muista putsata ainakin metalliosat, vaikka hurmeinen instrumentti ois kuinka uskottava niin veri tuppaa ruostuttamaan kaiken.

ilmapuntari: Tydyttyy tuhat örkkiä ja leijona. Kohta olis ä&v.

Diatryma: faneja on aina kiva saada :D

Gekkonen_36: Piti tulla teitäki viel tukemaan ja listaamaan faniks.

Diatryma: nii on !

Karu.: Muumilimuhan on just jees.

Diatryma: mulle kans muumilimuu!

ilmapuntari: Antti ei välttis tykkäis, mut voidaan ostaa sille muumilimua. :D

ilmapuntari: Olis just jees, ens treeneihin armosienissä.

Einherjer: Sampo voi olla asiasta järin toista mieltä :DD

Diatryma: ehkä sun ei kannattas tehä selvin päin mitää :D

Einherjer: Onko jotenkin surullisen ironista, että mun ja Sampon yhdessä illassa sävelletyllä ja kännipäissään nauhotetulla Adramelek666-projektilla on enemmän faneja, kuin tosissaan ajan kanssa tehdyllä Ad Honoremilla? :D

Einherjer: hyst hyst kyllä se sanoitus tulee ajallaan. :D

Diatryma: jos sinne saadaan ylipäätään mitään valmista!

Einherjer: Äänitetään niitä sitte joskus paremmilla saundeilla jossain muualla ku meillä. :D Voit kyllä toki tulla kuulemaan niitä meidän uusia Moonsorrow-biisejämme myös ääneen ja vimmaan sitten kun se on!

G_36: *niitä uusia biisejä... Hyvin taas kirjotin

G_36: Joku teistä voisi antaa tai ees soittaa mulle sen uusia biisejä, jotta voin korjata väärinkäsitykseni.

Karu.: Niin siis silkkaa Moonsorrowiahan tää on.

ilmapuntari: Tosin Juho voi kusta sukkaansa, kompostoida sen ja tunkea sen vielä perseeseensä jos se yks biisi kuulostaa hänen mielestään moonsorrowilta.

ilmapuntari: No itseasiassa me ollaan tehty niinkin. :D

Diatryma: ajattelin jos olisit pettäny koko bändin luottamuksen ja menny soittamaan ulkopuolisille meidän ihanan kuulosia midiversioita!

Einherjer: tässä varmaankin ku ei oo uusia esillä

Diatryma: kuulostaa moonsorrowlta tässä biisissä vai uusissa?

Einherjer: no väitelty ja väitelty, ei mielipiteistä voi väitellä. :D

G_36: Miikan kaa tost ollaan väitelty ja kyl mun mielest jotku osat kuullostaa snadisti Moonsorrowlta.

Einherjer: Veikkaan että toi yhdistäminen Moonsorrow'hun johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei tänhenkistä musiikkia ole muut tehnyt suomenkielellä. Musiikillisestihan tässä eikä uusissa ralleissa ei ole niiden kanssa mitään samaa. :)

G_36: Laulut kuulema on iha Moonsorrowia ja nii koko biisiki, ainaki paikotellen.

nakki: necrosatanic incantations

HerraPerkele: Vittu, Fetusbazooka666 ois ollu paree :D:DD Paras ikinä

Jaahas: Aik folkkia! Ajaa asiansa kyllä, huutoon/örinään/whatever voisitte vähän panostaa enemmän, murrrr

Diatryma: Miikka mä oon kyl sun idolis <333'

Einherjer: Harkinnassa oli myös Analführer Turunen & Goatreich, sekä Fetusbazooka666, mutta päädyimme lopulta tähän nimeen

nikke: ette sit yhtää härömpää nimee keksiny!

ilmapuntari: Noniin myspacesivut kasassa, pitää viel vääntää uus versio tosta kipaleesta, että saadaan upituksi, koska nykyinen on liian iso. Sellasta.

HerraPerkele: Analpanzer

Einherjer: Lettis on huonolaatunen

Diatryma: isänne on molemmat huonolaatusii.

ilmapuntari: Itse olet huonolaatuinen.

Einherjer: Niin tekee, Sampo ja Valtteri kelasi että otettais parempi äänitys kun on bändi kasassa. Ite haluisin ottaa niin pian kuin mahollista, tosissaan toi on aika tasoton äänite.

Mikatin: aika huonolaatuinen äänitys...

Kops: Mutta tehkää lisää tavaraa!

Kops: Haxhax! Tää on hei kipeen siisti! Valtterin laulusta saa huonosti tosin selvää, vaikka kyseessä on "puhtaat laulut"..

Einherjer: <33

Diatryma: tokihan, arvon Goatlord :DD

Einherjer: ...kommentti se tuokin on, Valtteri :D

mö: ehehheehe

Diatryma: kommentoikaa ihmeessä jotain kaikki jotka kuuntelette tätä! myös kritiikki on sallittua!!

HerraPerkele: Achtung panzerwagen ja sellain, lisää örinää

Einherjer: Mein gott! :O

ilmapuntari: Olen jotenkin kummasti havaitsevinani sarkasmia vieraskirjassamme. :D

Eero: Rajuuu !!

elkk0: Valtterin armottomat kitarat tiputti mut tuolilta

-Fundor-: Sampon örinä mikkiin pistää mahlat valumaan aina!

Paroni: wuu \,,\
Nimi:
Viesti:
 






Muistoissamme (Intro) Folk Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:38, 4,18Mt)   
Demon intro, säv. Miikka

K/a: 8 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 12.07.2008



Jonka aika unohti Folk Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 06:34, 7,53Mt)   
Kappaleen sanat   
Demon avausbiisi, säv. & san. Miikka

K/a: 7 | | 1 ääntä | Kommentit! (2) | Lisätty: 12.07.2008



Sankarsävelet Folk Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 08:51, 10,13Mt)   
Kappaleen sanat   
Lopetusbiisi, säv. Valtteri san. Miikka

K/a: 8 | | 1 ääntä | Kommentit! (2) | Lisätty: 12.07.2008


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.