Apiskuko



Viiden (iki)nuoren turkulaismiehen muodostama pumppu, joka tekee lontoonkielisiä veisuja ja saattaapa tuo keikkaillakin, sekä oman että covermateriaalin varassa.

Tarkempaa tietoa saa kotisivuiltamme apiskuko.tk

Voit kuunnella meitä myös osoitteessa Last.fm

Tai katsella Youtubessa

Historia:
Perustettu 2002 tammikuussa Turussa paikallisen opettajahautomon käytävillä. (Tämä saattaa selittää äärimmäisen typerää nimeämme.)
Kokoonpano muuttui seuraavana syksynä uuden rumpalin myötä, samalla vanha, rikkinäinen metronomin korvike siirtyi kitaran varteen. Siitä lähtien kokoonpano pysynyt samassa kuosissa, kuin mitä se nytkin on. Mitä nyt muutamaan kertaan ollaan jouduttu turvautumaan hyviin tuuraajiin. Kiitos kaverit.
Keikkailu on pääasiassa ollut muiden artistien hyvien biisien soittamista keskinkertaisesti, mutta hyvällä asenteella :) Onneksi se on antanut mahdollisuuden tuoda esille myös omaa musiikkiamme, joskus suht isoillekin yleisöille.

Jäsenet:
Kuvassa vasemmalta oikealle:
Tuomo (kitara)
Jussi (kitara)
Tuomas (laulu)
Ville (basso)
Jakke (rummut)
Nimeä klikkaamalla näkee minkä näköinen jamppa on kyseessä.


Vieraskirja
Henkka: eiku juu, tuolahan sen nimiki lukkee :D ainoo mitä tuomaksen opettamisesta muistan on se, että kuunneltiin näitä piisejä aivan joka aamu, kiitos siitä :D

Henkka: soittaakos tuomas viel täsä bändis? oli paras ala-asteen opettaja mitä muistan :D

Joel: Tuomo on hyvä. Pitää meiän bandikerhoo .

slvs: Tänks Ville

Ville: Helvetin hieno TNT keikka. Jäin toivomaan ainakin teidän " I feel alive" biisä. Mahtava setti!

saukko: hyvin menee musavideon ootte tehnyt jatkakaa samaan malliin . no onko nyt hyvä fiilis

slvs: Terve Jani. Toivottavasti et käynyt täällä sivuilla tunnilla tai jos olit, niin toivottavasti oli edes opettajan lupa :)

Jani: Ooksä se Jussi ?

Jani 6a : Mä oon Villen luokal:D

slvs: Kylläkyllä. Tuomo on tiukka jätkä ja tiukka ope.

Joona: Meidön opettaja tuo Tuomo ;)

chrysta: tykkään kyllä tästäkin päästä :D

lift-bling: kivan kuullosta kevyttä rock henkistä musaa... hyviä kesä kipaleita... tykkään..

i|u: mahtavia biisejä, ihanan kuulosta :) tulee tosi hyvä olo kun kuuntelee!

slvs: sia on ajankohtainen (jatkoa edellisestä)

slvs: Uusien biisien teko on parhaillaan suunnittelun ja työn alla. Yhteisen ajan löytäminen tuntuu vaan olevan kovin vaikeaa. Uudet kipaleet tosin tullaan todennäköisesti julkaisemaan uuden nimen alla. VIIMEINKIN. Siitä informoidaan aivan varmasti sitten kun a

Nina_Utaw: teill on kyll tosi hyviä biisejä ^^ kannatta tehä vaan lisää

Stöö: Mitä ville? Perkule en ois sustakaan tämmöstä uskonu nöösinä?? Ei mitään.. hienoo musaa!!!

slvs: Ei kannata tota laulajaa hehkuttaa liikaa, ettei sillä kihahda nuppiin.

satakymppi: Hienon tarkkaa soitantaa totta tosiaan. Mieltä hipovaa toi ekan piisin laulanta, toimii juttu hienosti.

Nimetön:

5a katariinan koulusta: moi ville opettaja teil on tosi hyvii biisejä t: 5a oppilaita

Anne: Krisse pisti käymään näillä sivuilla. Ollapa tällaisia opettajia joka pitäjässä!

slvs: Tacktack

www: jättegott!!

noora: tykkään paljon. :)

Möf: Hah, tässä on hyvä todiste siitä, että opettajatkin saa jotain hyvääkin joskus aikaseks. :'D Pidän tosi paljon. ^^

Grandeville: Tämä on hyvää musiikkia! OIkein hyvää :)

slst: No kyllähän sitä välillä pitää pakottaa. Ei ole elämä helppoa, kun pitää annetuilla lahjoilla (tai niin millä?) koittaa. Mutta yrittäminen on tärkeintä. Hemmetin hienoa, että saadaan suoraselkäistä palautetta. Sitä pitää aina arvostaa.

Mika: kyllä on hyvä tämä bändi =)
Nimi:
Viesti:
 







Klikkaa banneria, niin pääset katsastamaan Apiskukon myspace-sivut


Jos kiinnostaa niin käy lukemassa Apiskuko-demojen arvostelut RockUnited.Com-sivustolta.

Second Chance & Apiskuko




Walk away Light Rock
Kuuntele
Download (128kbps, 04:21, 3,98Mt)   
Lataa soittoääni   
(Silvius/Honkasalo, Pajakkala/T. Lähde, Apiskuko)
Aikoinaan Ylex:n Viikon Demo-kilpailun voittajabiisi. Second chance demo -04

K/a: 8.4 | | 76 ääntä | Kommentit! (118) | Lisätty: 23.08.2006



The man who made it real Light Rock
Kuuntele
Download (128kbps, 05:18, 4,87Mt)   
Lataa soittoääni   
(Honkasalo, T. Lähde, Apiskuko)

K/a: 8.7 | | 31 ääntä | Kommentit! (60) | Lisätty: 23.08.2006



Devil's heart Ballad
Kuuntele
Download (128kbps, 04:30, 4,12Mt)   
Lataa soittoääni   
(Silvius/Honkasalo, Pajakkala, Apiskuko) Pakollinen slovari :)

K/a: 8.6 | | 26 ääntä | Kommentit! (53) | Lisätty: 23.08.2006



I feel alive Rock
Kuuntele
Download (160kbps, 04:53, 5,59Mt)   
Lataa soittoääni   
(Honkasalo, Honkasalo, Apiskuko) Kautta aikojen ensimmäinen AK demobiisi.
Apiskuko-demolta -02

K/a: 8 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 08.06.2006



Travelling all the time Rock
Kuuntele
Download (128kbps, 03:50, 3,51Mt)   
(Tidenberg/Honkasalo, Tidenberg, Apiskuko)

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 23.08.2006



Why Rock
Kuuntele
Download (128kbps, 04:38, 4,24Mt)   
(Silvius/Honkasalo, Silvius,Apiskuko)

K/a: 7.7 | | 3 ääntä | Kommentit! (4) | Lisätty: 23.08.2006



I feel alive (radio edit) Rock
Kuuntele
Download (128kbps, 03:48, 3,49Mt)   
I feel alive-kipaleesta lyhyempi versio, josta kaikki turha sälä karsittu pois.
Vm. 2002.

K/a: 8.3 | | 22 ääntä | Kommentit! (47) | Lisätty: 19.02.2007


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.