Mä tulin ajatelleeks tässä asioita
joita tuli koettua nuoremmassa iässä,
oli Ritari Ässä ja mä istuin tässä koneen ääressä,
vilkasin ruutuun ja muut oli äänessä.

Ne ajat oli huolettomii, olin vain pieni lapsi.
Joka otti aktiivisen elämän tavaksi.
Paikasta toiseen kävellen tai pyörällä.
Pyörittiin laitteissa ja olo oli ku hyrrällä.

Ennen murrosikää ajatukset oli simppeleitä.
Ei kiinnostanu oliko olemassa enkeleitä.
Olin ateisti henkeen ja vereen.
Vaikka varotettiin että joudut käsiin Perkeleen.

Nokka oli tulevassa, mäki laulan joskus.
Onhan Suomi kuitenkin hevimusiikin keskus.
Odotin itestäni paljon ja ehkä liikoja.
Jumiuduin koneelle pelaamaan Legendojen Liigoja.

Mun elämä on kuitenkin valhe ja se lyö päin kasvoja.
En kuvitellut, että ympäristöt olis paskoja.
Mietin avaruutta, kuolemaa, rakkautta joka päivä.
Saatan pilata yöunet, muuta en siinä häviä.
Mun elämä on kuitenkin valhe ja se lyö päin kasvoja.
Miksi välittäisin, vaikken käytä huulirasvoja.
Kuolen kuitenkin joskus, pakko elää täysillä.
Vaikka tappion kokisin ja itkisin vetisillä silmillä.

Abstrakti ajattelu on muka hyvä juttu.
Kehityksen askel, muttei mulle tarpeeks tuttu.
Haluaisin jatkaa elämääni samalla tavalla,
ja elää uskossa että tää on ikuista.

Kristittyjen lähtökohta on ikuinen elämä,
heidän iloinen katse kuolemaan on vain säkä.
Synnyitte siihen kehoon, joka haluaa uskoa.
Mutta mulle todellisuus on tuskaa, verta ja rustoa.

Ei sitä kukaan arkielämässä ajattele.
Ajatteles, onnellinen oli myös Aristoteles.
Vaikka se pohti syvällisiä filosofisia asioita
se eli uskossa, että hyvä kohtaa lopussa.

Tämä on skekulointia, mistä minä tiedän.
Kukaan ei tiedä, vähät mä välitän.
Aina etsitään vastauksia ja oot nolo jos vastaat väärin.
Mutta kuka kukaan on sanomaan, mikä on väärin.

Mun elämä on kuitenkin valhe ja se lyö päin kasvoja.
En kuvitellut, että ympäristöt olis paskoja.
Mietin avaruutta, kuolemaa, rakkautta joka päivä.
Saatan pilata yöunet, muuta en siinä häviä.
Mun elämä on kuitenkin valhe ja se lyö päin kasvoja.
Miksi välittäisin, vaikken käytä huulirasvoja.
Kuolen kuitenkin joskus, pakko elää täysillä.
Vaikka tappion kokisin ja itkisin vetisillä silmillä.

Mun silmät avautu ku tapasin totuuden,
omaa tietä ei saanu seurata, näin mä luulen.
Olin niitä jotka ei mopoilla menny,
tai toisia kiusannu tai auttamaan kerenny.

Musta itestäni tuli se kohde,
tuntu että kaikesta hyvästä katosi hohde.
Et oo meidän kanssa, jos et pysy perässä.
Sit mä ajattelin että se oli kai tässä.

Totuttelin siihen, että jouduin olee yksin.
Kotona istuin koneella ja yskin.
Turvapaikka oli koti tai luokkahuone.
Välitunneilla ajattelin, etten mee tonne.

Mutta se vahvisti, vaikka vaikea luulla.
Mut sen ansiosta on itseluottamusta mulla.
Voin haistattaa vitut kaikille mulkuille.
Jotka tulee valittaa, koska ei oo hyviä tuille.

Mun elämä on kuitenkin valhe ja se lyö päin kasvoja.
En kuvitellut, että ympäristöt olis paskoja.
Mietin avaruutta, kuolemaa, rakkautta joka päivä.
Saatan pilata yöunet, muuta en siinä häviä.
Mun elämä on kuitenkin valhe ja se lyö päin kasvoja.
Miksi välittäisin, vaikken käytä huulirasvoja.
Kuolen kuitenkin joskus, pakko elää täysillä.
Vaikka tappion kokisin ja itkisin vetisillä silmillä.

Jos näätte, että joku saa turpaansa kadulla,
älkää vaa kävelkö, tarjotkaa jotai apua.
Vaikka ois myöhästä että se ehtis saapua,
teidän hyväsydämisyys tulee saamaan kaipuuta.

Vaikka ottaisitte turpaan jonku puolesta,
se ois suolesta mut se ois sitä rakkautta.
Hädässä ystävä tunnetaan,
toi sitaati teki täst satiirin vaikkei kuiteskaa.

Meni multa koti, perhe, terveys tai kaverit.
Mä saatan masentua, mutta kestän kyllä haaverit.
Mietin avaruutta, kuolemaa, rakkautta joka päivä.
Mutta mua ei voi tappaa, mun oma sanan säilä.
Meni multa rahat, ruoka, terveys tai ystävät,
Mä saatan masentua ja enkä syystäkää.
Mietin avaruutta, kuolemaa, rakkautta joka päivä.
Mutta mua ei voi tappaa, mun oma sanan säilä.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu