Perustaja: JM

Tarina alkaa masoleumista. Hyvä paikka aloittaa tarina?
Osittain sairaalassa halvaantuneena tehty biisi... Tiukasti kiinni tarinassa.
Sairaalan jälkeisiä, kesää enteilevää.
Kesän jammailua koottuna biisiksi, alunperin tähän oli lausuttu myös runo, mutta koska se ei ollut tarinan kannalta yhtä tärkeä kuin itse instrumentaali, en nähnyt tarpeelliseksi äänittää runoa uudelleen.
Kesä. Tarinan varsinainen huomaaminen ja paineet sen luovuttamiseen musiikin muodosta muotutivat näinä aikoina. Sisäksi tuo lähes jokaisessa biisissä alussa tai lopussa esiintyvä akustisen kitaran riffi syntyi tätä biisiä tehdessä.
Viimeinen, muttei järjestyksessä viimeinen, vaan enemmänkin viimeinen selitysteos.
Kappale voi viitata loppukeästä syksyyn joko hieman häiriintyneistä ajatuksista erästä parisuhdetta (tai sen loppumista) kohtaan tai huumausaineiden käytön lopettamista. Kumpaa vain.
. . .
Paluuta kotimaisemiin....
Päätin laittaa tähän niteeseen tällaisen niitin.