Me emme ole maailman kovin hiphop-posse. Me emme yritä olla maailman kovin hiphop-posse. Me olemme BioPosse! Taistelemme elinkelpoisen elinympäristön puolesta ja teemme omaa juttua! Lisää tietoa Tästä threadistä


Hyvinvointimme on perustunut luonnonvarojen hyväksikäyttöön ja siksi myös ihmisen tuottamat jätemäärät ovat lisääntyneet samassa tahdissa teollistumisen myötä näihin päiviin saakka. Luonnonvarojen saatavuus ei ole aikaisemmin rajoittanut tuotannon eikä kulutuksen kasvua, mutta nyt niiden rajallisuus on muiden ympäristöongelmien rinnalla nousemassa yhä merkittävämmäksi ympäristön uhkatekijäksi.Jätteitä muodostuu Suomessa vuosittain kaikkiaan noin 65 – 70 miljoonaa tonnia. Jätteiden kokonaismäärään luetaan tilastollisesti mukaan kaikki perustuotannon jätemateriaalit lukuun ottamatta metsään jääviä puunkorjuutähteitä. Jätteet ovat osa materiaalitaloutta ja niiden kansantaloudellinen merkitys on huomattava. Valtaosa jätteiksi luettavista materiaaleista on hyödynnettävissä teollisen toiminnan raaka-aineena, maanparannusaineena, rakennusmateriaalina tai energiana.Näiden sivujen tarkoitus on antaa perustietoa jätehuollosta ja jätelainsäädännöstä sekä antaa pieniä ympäristövinkkejä niin kotitalouksille kuin yksittäisille ihmisille.

Suosi kotimaista ja luonnonmukaista ruokakaupoissa
Vältä turhia pakkauksia ja teollista ruokaa.
Muista reilun kaupan tuotteet.
Tee aloitteita ja ehdotuksia kauppasi ympäristöystävällisyyden parantamiseksi .
Osta kodinkoneita vain todelliseen tarpeeseen .
Valitse kodinkoneet laadun, korjattavuuden ja energiankulutuksen perusteella.
Suosi ympäristömerkittyjä tuotteita.
Etikka korvaa monet puhdistusaineet.
Osta kirpputoreilta.
Pidennä vaatteiden ja kenkien käyttöikää hyödyntämällä korjausompelimojen ja suutareiden palveluja.
Yhteiskäytä ja kierrätä harrastusvälineitä.
Matkusta harrastuspaikalle pyöräillen, julkisilla tai kimppakyydillä.
Käytä julkisia kulkuneuvoja.
Käytä joukkoliikennettä - vähennät omalta osaltasi liikenteen päästöjä.
Kulje kimppakyydillä ja harkitse auton yhteiskäyttöä.
Jos hankit auton, valitse vähän kuluttava malli.
Laske talosi asuinlämpötilaa ja tiivistä vetokohdat.
Hyödynnä lieden ja uunin esi- ja jälkilämpö.
Käytä yösähköä - tasaat sähkön valtakunnallisia kulutushuippuja.
Vältä veden tuhlausta - säästät myös energiaa.
Valitse luomua - edistä kestävää maataloutta.
Herätä keskustelua energiansäästöstä taloyhtiössäsi.
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.