Blanco Niño perustettiin Hell Cat nimisen soitin- ja lauluyhtyeen raunioille. Tyylisuunta kuitenkin vaihtui dramaattisesti entisestä suurimmaksi osaksi pääbiisintekijän vaihduttua myös Jennifer Everissä vaikuttaneen Ossin hypättyä remmiin. Blanco Niño ei soittotaidoillaan pröystäile, mutta kappaleiden toisistaan eroavaisuus ja sopivasti kömpelöt soolomelodiat ovat sieltä vetävimmästä päästä. Tältä sivulta löydät bändin äänittämät 5 kappaletta, joiden tuotannosta vastasi bändin ohella Studio Livingroomin henkilökunta.
Historia: Yhtye on ollut kasassa syyskuusta 2005, joten kyseessä on vielä melko tuore tapaus musiikkimaailman taivaalla. Bändi ei ole vielä keikkaillut, mutta kaikkiin tarjouttavat keikat pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan.
Jäsenet: Ossy Lehtinen - Guitar, vocals; Valtteri Virtanen - Guitar, backing vocals; Markus Jalonen - Bass, Guitar: O. Attila - Keyboards; Iiro - Drums, Backing vocals
Idolit/vaikutteet: Elbow, Eels, Belle and Sebastian, Teenage fanclub, The Flaming Lips, BMX Bandits
Laitteet: Guitars: Fender Jazzmaster, Fender Mustang, Squier Jagmaster. Amps: WEM - monitor 50, VT, Fender Hotrod.
Tilastot: 1 fania, 1 349 kuuntelua

Perustaja: ossyj

Vieraskirja

minä 08.04.2006

tykkäsin teidän tyylistä. jatkakaa samaa rataa vaan.

hansy 23.08.2006

kivaa musaa.:)

linu 09.12.2006

oioi, teillä tosi kivaa musaa, ihastuin :)

hihii 12.06.2007

Ihanan menevää musaa. :D

Heafy 16.02.2009

Mä diggaan :)

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

Indie

The Van Song 02.04.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Menevää maanläheistä rokkailua

9   0 283 kuuntelua
Indie

Gay in a raincoat 02.04.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Pientä pehmoilua ja hulluutta samassa paketissa..

8   0 234 kuuntelua
Instrumental Rock

biggie Beat 02.04.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Lyhyt parin minuutin instrumentaalipläjäys

9   0 215 kuuntelua
Pop

Hey! It´s yesterday 02.04.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Karheaa laulua ja hitusen jopa rokkia!

9   0 283 kuuntelua
Indie

Baby look at yourself 02.04.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Hempeätä tunnelmointia ja paljastuksia oikein urakalla!

9   1 334 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.