
Phocidae-demon päättävä raita
Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään
|
A-X 26.07.2009 Päätinpä nyt lauantai-illan kunniaksi, paremman tekemisen puutteessa, vihdoinkin kommentoida tätä teidän demoa, joka on siis ollut tekemättömien asioiden listalla ihan liian kauan. Ja koska en jaksa nyt "väsyneenä" kirjoittaa jokaiselle biisille omaa kommenttiaan, niin teille romaanin:D Mutta itse asiaan sitten, eli musiikkiin: Alkuun voin todeta, että saundit on ihan riittävän kohdillaan, enkä jaksa niistä kovin paljoa puurnata eteninkin, kun kuuntelen tätä tällä hetkellä headsetillä. Ihan hyvältä on paremmillakin kamoilla kuulostanut näin demoksi. Vähän tunkkainenhan tämä ehkä on ollut ja aina voi parantaa, mutta toisaalta yleissaundi on ihan toimiva. Istuu Leon ääni aika mukavasti tuonne sekaan. Mutta tosiaan en nyt lähde saundeja sen enempää kommentoimaan, vaan keskityn mielummin itse biiseihin, koska niistä on jopa jotain sanottavaa. 1. biisi siis. Alku toimii hyvin just ekan biisin introna, mut sit tää lähtee kyllä jotenkin oudosti siitä eteenpäin. En tiiä miks, mut jotenkin on samaan aikaan fiilis, et tää toistaa itseään ja menee liikaa riffistä toiseen? Ja tätä fiilistä siis jatkui aina kipaleen loppuun saakka. Jotenkin tää on nyt liian yksinkertainen ja monimutkainen samaan aikaan. En tiiä onko se hyvä vai huono? Ehkä peräti hyvä? Soolo oli taas taattua laatua. Kokonaisuutena tää biisi on jotenkin mitäänsanomaton, ja kovasta riffittelystään huolimatta liian tasapaksu. Tää kaipais ehkä jonkinlaista selkeää suvantokohtaa, ettei koko ajan painettais ihan niin täysillä. Laulukin alkaa vähän puuduttamaan biisin loppua kohden, koska se on vähän liian tasapaksua. Sinne puolelle olisi kiva saada monipuolisuutta. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kipaleeseen. Mukavasti lähti tämäkin käyntiin, vaikka alkuriffistä tuli vähän edellinen kipale mieleen. Rakenne on tässä kyllä huomattavasti parempi. Mukavasti mennään koko ajan progeillen eikä toistamista ole lainkaan ylimääräistä. Hyvältä kuulostaa, mutta sitten tulee tämä kohta, missä on vähän kuorontapaista taustalla. Ensinnäkin ton akustisen kitaran merkitys jää täysin hämärän peittoon, koska nyt siitä ei tosiaan kuulu mitään muuta kuin plektran lyönnit. Voi tietysti johtua näistä kuunteluolosuhteistanikin, mutta vaikka siitä kuuluisi muuta, niin en silti ymmärrä miksi se on siellä. Ja pieni huomautus noista taustalauluista, että fraasien loput kannattaa katsoa tarkasti etenkin jos siellä tulee joku suhu-s tai vastaava. Ne tulee nyt aika pahasti eri aikaan, ja kun ne on miksattu näinkin leveästi stereokuvaan, niin ne kuuluvat todella ikävästi läpi. Tämä oli kokonaisuutena huomattavasti parempi kuin edellinen kappale, mutta jäi ehkä vähän lyhyeksi? Mutta viimeistä viedään. Komea kipale on tämä kyllä. Nousujohteisesti on demo edennyt. Rakenne on taas kuosissa ja nyt ei löydy sitä yhtä riffiä pilaamaan kokonaisuutta. Ainoa asia mikä tässä biisissä nyt sitten vähän mättää on se, että tätä olen kuunnellut jo hyvin pitkälti kaksi kipaletta ennen tätä. Hyvin samantapaisista riffeistä on kaikki kipaleet pääpiirteiltään kasattu. Tässä kolmannessa biisissä se sitten vähän kostautuu. Tää toimisi siis varmaan paremmin ihan vaan yksin kuunneltuna, mutta ei sillä että tää nyt mitenkään huonostikaan toimisi:D Hyvin rullaa eteenpäin. Yritän nyt vielä saada aikaan jonkinlaisen yhteenvedon koko demosta: Tässä oli siis kolme ihan menevää biisiä, joista ainakin kahdesta ensimmäisestä jäi vähän puuttumaan se viimeinen silaus. Kolmas ja viimeinen oli siis paras. Kaikissa kipaleissa oli yhteisenä hyvänä päättömät ja progressiiviset rakenteet, jotka tuntuu uppoavan muhun paremmin, vaikka joskus oonkin sanonu, et tehkää yksinkertaisempia biisejä:D Parannettavaa löytyy puolestaan eniten laulun ja monipuolisuuden osalta. Tää teidän musa meinaa nyt jäädä ihan vähän liian tasapaksuksi. Tasapaksuus on myös laulun ongelmana nyt. Jonkinlaisia uusia ulottuvuuksia, jos saatte ujutettua tähän, niin parempi olisi. Otatte vaikka jostaan kulmasta urkurin mukaan, koska mä ainakin voin tosi helposti kuvitella tonne urut sekaan:DD Mutta joo. Kettu kiittää, kuittaa ja nukahtaa, eli siis lopettaa tähän. Saitte juuri pisimmän koskaan kirjoittamani kommentin. Ja kellonajasta johtuen saatte yrittää ottaa selvää päättömistä lauseistani. En jaksa korjata mitään. Nii joo ja joo… 8+ olkoon arvosana kokonaisuudelle. Jatkakaa! |
|
||