
Lapsus on ankeaa aikaa. Joka paikassa on hiekkaa ja kaikki itkettää. Laulu lastenrakastamisen vaikeudesta.
Kappale on demottu ja piti oikein levy väsätä, mut rumpali ja soundit oli eri mieltä. Tässä siis tätä uutta kuraa nyt tänne kuitenkin. Vähän niinkuin maistiaisiksi.
Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään
|
10
|
|
HW 27.01.2009 Tämä alkoi vähän vaikeasti. Tuntui kuin olisi katsellut sellaista pientä, surullista hyönteistä jonka joku kylmäsydäminen ihminen on vääntänyt hitonmoiseen solmuun. Suretti ja peloitti. Onneksi se pieni hyönteinen oikaisi sitten itsensä ja angstasi ihan kunnolla. Puhtaissa lauluissa kiusasi vähän suomi-englanti. Se kiusasi vähän siinäkin vaiheessa kun luki lyriikat. Tavallaan se on osa BFDn viehätystä, mutta... niin. Rujojahan te olette, kai sanojenkin sitten pitää sellaisia olla. Mitäs miä nyt sitten tästä sanoisin. Olen ihQttanut teitä jo niin paljon, etten enää kehtaisi. Mutta minkäs teet *huokaus* Tykkäsin tuosta outron taustalaulusta tosi paljon. Kuuntelin raakaversiovaiheessa sitä ja petyin vähän, kun se oli painettu piiloon. Mutta niin. Se oli hieno. Eikä loukkaannuta siellä, kun sanon, että se kuulosti Offspringiltä kun tarkoitan sen kehuksi. Tuplabasarikin siellä oli. Se oli ihana. <3 Tässä oli kaunista ristiriitaisuutta. Välissä oli herkkää haavoittuvuutta ja sitten oltiin kauhean paljon kiukkuisia. Siitä johtuen tämä oli ehkä vakavin teidän tähänastisesta tuotannosta, eniten "oikealta biisiltä" tuntuva. Tykkäsin tästä tosi paljon, niinQ, enkä nyt keksi muuta sanottavaa. Mitään en menisi muuttamaan, joten kympin saitte. |
|
|
|
--mono-- 18.01.2009 Vähän vaikeasti seurattavia tempovaihdoksia tässä biisisissä. Valitettavasti ei osu musiikkimakuuni, että osaisin mitään kovin rakentavaa kertoa. |
|
||
|
6
|
|
Akeli 18.01.2009 HAR HAR, "mikä biisi tää on" -.- Kyllä kuulostaa kerrassaan aika paskalta tämä biisi heti alusta asti. Soundit on ihan ok, ja soittokin toimii, mutta musa ei. Puhdas laulukin on aika oudon kuuloista, ja sanoitukset ovat lähinnä koomisia... Örinä nyt oli yksi harvoista positiivisista asioista tässä biisissä, mutta sekin taitaa olla jossain määrin tuplattu... Soitto on kohdallaan, mutta biisintekoon ja puhtaaseen laulantaan vähän treeniä ja itsekritiikkiä... |
|
|
|
8
|
|
Kallemania 16.01.2009 Ei oikein muistuta kuulemaani gospelia! :) Puhdas laulu oli ihan ok, parantamista siinä, örinät oli plussaa tässä vaikken yleensä kauheesti välitä. Soundit on vähän tunkkaisen oloset. lopussa hiljaa taustalla kuuluneen korkean laulun olisin laittanu kovemmalle. |
|
|
|
Begemot 16.01.2009 Esittelyteksti oli hauska. Tässä on raskaan musiikin viba, mutta ilman sellasta tosikkomaisuutta, siksi tämä upposi jopa mulle. LAulunaiheena mielenkiintoinen. Naa-naa-naa:). En muista olenko kuullut tätä projektia aiemmin? TUlin tästä hyvälle tuulelle, en osaa sitä sen paremmin sanoa:) |
|
||
|
Mr Fobias 15.01.2009 "Lapsus on ankeaa aikaa. Joka paikassa on hiekkaa ja kaikki itkettää. Laulu lastenrakastamisen vaikeudesta." Niinpä!!! Ainekset ristiriitaan biisin genre valinnan ja sanoman kanssa on aiheellista nostaa esille. Tällaista musiikkia nyt soitetaan hengellisesti heräinneille mikseriläisille kommenttiringissä. Ehdottomasti vaadin, että tämä biisi huomioidaan, kun valitaan kaiken maailman kunnian osoituksia luovan luomisen työ tuloksena. Loistava biisi. Hieno aihe alue. |
|
||
|
7
|
|
zenri 14.01.2009 Laulussa lausuminen kuulostaa sen verran kankealta, että sitä puolta sais vähän hioa vielä, jotta se puoli uppoaisi. Soitto rullaa kohtuullisen hyvin, mutta soundipuolelle tarvittaisiin lisää potkua. Hiukan tuhnua on sillä puolella. Sävellyksellisesti ihan keskivertohyvää. |
|
|
|
Zim0 11.01.2009 alun laulusta on pitänyt yhtään siintä kuuli lausumisen ongelman niin selvästi. tai no yleisesti ottaen tuon kliinin. soundit ovat ihan ok biisissä. muuten pidän tunnelman hämäryydestä. ehkä pikkasen SOAD kurkkasi kulman takaa mutta ei mitään liian vakavaa ^^ |
|
||
|
Dexteri 08.01.2009 Hauska tuo laulusolistin kommentti tuossa biisin alussa. Varsin perinteitä kunniottava tuo teidän näkemys Gospel musasta ;D yllätävän positiivinen lähestymistapa Jeesus musaan...AARRGGHH \m/ |
|
||
|
pommikaitsu 08.01.2009 onkohan suomi valmis tälläiseen musiikkiin vielä kymmeneen vuoteen. kyllähän tällä jonkunlaista kultti mainetta voisi saavuttaa. itseäni häiritsee vahvasti fiilis tästä bändistä. kun se ei kuitenkaan ole niin proge mutta kuitenkin liian proge mulle. vaikka olen äärimmäisen hankala ja monimutkainen mies niin yritän pitää musiikkini simppelinä. mulla ei jää näistä biiseistä mitään mieleen. mun mielestä biisi pitää olla hyräiltävissä. NIIN. jonkun muunkin kuin bändin soittajien ja laulajan puolesta. käteen jää turvonnut lapanen täynnä vierasta siemen nestettä joltain toiselta vuosikymmeneltä. soundit on hyvät. kaikki on teknisesti kunnossa mutta ihmeellistä kikkailua. mutta tämä on tosi tuoreen kuulosta tavaraa. mutta en tiedä koska tälläinen kolahtais kaupan hyllyille. |
|
||
Sivut: 1 2