V: Villen sävellys ja teksti. Tässä biisissä Janilla tulee hiki ts. se on nopeatempoisin näistä viidestä. Väliosassa metalli-HC: mainen riffittelyosio, joka alkaa...from out of the blue! Biisin innoittajana voisi mainita kaksi lähdettä: musiikillisena osviittana Tomahawk- yhtye, joka rikkoo rajoja kuten vain Patton voi sen tehdä. Tosin tämä biisi menee 4/4 ja 5/8- tahtilajeissa ja pääpaino on melodisissa elementeissä. Ehkä tämä vertaus on sittenkin kaukaa haettu..Tekstiin löytyi aihe minulle rakkaasta Polanski-leffaklassikosta: "Katkera Kuu" (Bitter Moon). Se on siis kertomus rakkaudesta, joka menee (yllättäen) hieman viduiks. Alussa kaikki on ruusuista, kunnes raadollinen ja itsekäs ihmisluonne vie voiton ja homma kaatuu niskaan. Fatalistista, romanttista, rajua, murhaavaa eskapismia... (huomatkaa: basisti on lukenut sivistyssanakirjaa ja viljelee älyttömyyksiä. Antakaa lisää viinaa.)

P: Tätä oli asiallista vetää narulle, kun Villellä oli niin vahva näkemys siitä minkälaiset lauluista pitää tulla. Ei tarvinnu vaivata tyhmää päätään, raivosin vaan mikin varressa sekunti kerrallaan, kunnes luureista kuului "ei noin, tälleen, vedä uudestaan". Villellä on muuten salainen julkinen fetissi, että se pääsis pyörätuolimiehen ja nuoren ranskattaren kanssa treesome-settiä heittämään. Paskat se ymmärrä mitään Polanskin leffoista...

V: Tämä on yksi ensimmäisistä BROKENBLISS- veisuista. Sävellys Villen, sanat Pekan. Suoraa runttausta ja mielipuolinen soolo toisessa väliosassa. Säkeistön riffiä voisi kuvailla sanoilla Pixies meets Faith No More, vain muuttuakseen väliosan Panteramaiseksi junttaukseksi. Kertosäkeeseen haettiin kuulaampaa soundia vastavedoksi kahden muun riffin synkähköille demppausriffeille. Sooloon Tero ei halunnut perusasteikkoa noudattelevia kuljetuksia vaan viritti sisäisen sankarinsa King/Hanneman- asentoon. Moottoritierockin kulmakiviteoksia.

P: Dareality (dare or face the reality) syntyi ajatusleikistä, jossa harmaat "mies"-kengät ja valkoisen nahkavyön omaava perusinsinööri tiputetaan mukaan epätodelliseen paikkaan, jossa elämä ei ole perusturvallista. Jokainen askel tuntuu iäisyydeltä, jokainen akel voi tappaa. Pienoisena manifestina on myös se, että tylsyys on kylmäverinen sarjamurhaaja. Tämä oli toinen biisi, jonka sanoitin BB:lle (eka oli Spirits of Violence), biisin laulut tallennettiin ilman yhtäkään treeniä yhdessä bändin kanssa. Talkin bout paine in the kalsarit!

V: Teron sävellys, Pekan teksti Nyt uidaan syvissä vesissä. Tämä on promo-CD:n synkin biisi ja oikeutettu päätösraita. Hyvää yötä piltit! Säkeistö ja kertosäe, puhumattakaan väliosasta ovat hieman eri maailmoista, mutta istuvat yhteen jollain sairaalla tavalla. Manic taisi olla järjestysluvullisesti toinen niistä biiseistä, joita BB alkutaipaleellaan nauhoitti. Sittemmin biisi on soitettu Huutaja-Janin liikkuvaan studioon sisään vissiin kolmisen kertaa uudestaan.

P: Taas kerran seinät olivat puristuneet minuun kiinni yön aikana. Naapurin juoppopariskunta ilmeisesti yrittää suurentaa 18m2 yksiötään meidän puolelle. Biisin tarina kertoo kaverista, jonka vanhemmat menehtyivät onnettomuudessa jannun ollessa vielä esi-teini. Siihen saakka kaveri oli elänyt pelkästään vanhempiaan varten ja vanhempiensa armosta. Maanis-depressiivisyydessään hän eristäytyi perimäänsä vanhaan taloon, eläen kuin sika, toistaen samoja rutiineja vuorokaudesta toiseen, rakentaen tuskasta tulivuorta sisälleen. Ainoa hetki jolloin jamppa tunsi elävänsä oli
yöt, jotka hän käytti uhri-rituaaliinsa vaanien satunnaisia yökävelijöitä raivon kohteekseen. Kappaleen nimeen sain idean Nietzschen "Näin puhui Sarasvuo" -kirjasta.

V: Teron sävellys, Pekan teksti. Tällä biisillä aloitetaan yleensä treenit. Tästä tulee hyvälle tuulelle. Eniten perusmeininkiä näistä viidestä. Todella rullaavia riffejä ja leijuvia kitarasoundeja. Janin tarkkuus-fiilis soitanta-yhdistelmä pääsee tässä biisissä mielestäni eniten oikeuksiinsa. Mies on nimittäin kone, mutta tunteellinen sellainen. Lisäksi biisi on oiva työnäyte Teron sävellystaidoista. Gubbe pystyy yksinkertaisista elementeistä luomaan hienoja yhdistelmiä. Uskoisin että tämä biisi tulee olemaan myös killeri livenä. Toinen moottoritierockin kulmakiviteos. Vaarallista kamaa.

P: Tähän biisiin tein sanat uudestaan ainakin pari kertaa. Ekat sanat kuulosti ihan ZZ Flopin ja Aeroshitin sekoitukselta. Myöskin laulusuoritus uusittiin useaan kertaan; ekalla kerralla kompuran asetukset oli arvottu päin monoliittiä, tokalla kerralla en pysyny melodiakoukuissa millään nuotissa ja soundi ei tuntunu vielä korvaan sellaiselta mitä piti. Kolmas veto toi sitten lähes toivotun tuloksen, parissa ekassa tuplavedossa tosin ei vaan meinaa nuotti pysyä millään samana. Hifistelyä my ääs. Koska kukaan mies ei ole koskaan/ikinä/milloinkaan tavannut hullua naista, ajattelin valottaa tämän kappaleen avulla minkälaista meisinkiä sellaisen kohtaamisesta saa irti.

V: Teron sävellys, Pekan teksti. Tämä oli Teron aivojoogan hedelmiä helmikuun paikkeilta. Säkeistöriffi kulkee kuin juna, mutta alkuperäistä kertosäkeen riffiä jouduttiin hiukan modifioimaan. Se kun oli melodisesti niin kiero ettei siihen oikein saanut upotettua laulumelodioita. Nykyisessä muodossaan osat istuvat hyvin yhteen. Väliosassa miltei Mars Voltamainen Janin ja Villen kehittämä basso-rummut osio ja Teron soolo. (Vain kahdessa Promon biiseistä on soolo, tämä on toinen niistä) Hauska kontrasti löytyy perusriffin jämptistä suoraselkäisyydestä, joka finaalissa kohtaa kaoottisen älämölön. Teksti kertoo kaverista (psykootisesta narkomaanista) jolla on 7 päivää aikaa elää. Eli siis, äijällä on hommat kohillaan! Pekkako synkkä kaveri? No ei kai.

P: Suomen talvi on erinomainen angstin lähde. Järjettömän tylsyyden raivopuuskissa tuli mieleen tarina, jossa lekuri on antanut kaverille 7 päivää elinaikaa. Ei, kaveri ei käyttänyt diagnoosin jälkeisiä viimeisiä päiviään rakkaiden sukulaisten kanssa kaffetellen ja muistellen lapsuusajan öisiä virtsan karkailuja. Biisi kertoo vihasta, velallisen epätoivosta, rajujen sekä absurdien fläsh-bakkien kautta sairaan nuoren ihmisen viimeisen matkan tuskasta, joka päättyy pelon voittamiseen viimeisen henkäyksen noustessa taivaalle.