Tämä on mun poppiprojekti.
Historia:
Bukkake 4000 perustettiin vuonna 2004 ja oli tuolloin luonteeltaan amatööriorkesteri, joka oli Pietarsaaren orkesteriyhdistys ry:n alainen. Orkesterin johtaminen uskottiin Roland Michaelsénille, Vaasan kaupunginorkesterin konserttimestarille, ja hän johti orkesteria vuosia, lukuunottamatta, mm. maissisiirappi, jolloin Väinö Melarti vastasi johtamisesta. Liedon kunta lahjoitti VPK:lle 24 käsivoimaruiskua, jotka oli sijoitettu taloihin ympäri Lietoa ja 10,000 markkaa niiden kunnostamiseen. Samaan tarkoitukseen saatiin Liedon paloapuyhdistykseltä 10,000 markkaa. Tuolloin maassamme oli 26 belgianpaimenkoiraa. Kanttori Rainer Holmgård astui johtajankorokkeelle. Vuonna 1936 perustettiin puutarhatuotteiden Jalostaja, jonka tarkoituksena oli kuninkaan esimerkin innoittamina perustaa vastaavanlaisia orkestereita ja tukea rahallisesti toistensa perustamia orkestereita antaakseen itsestään ympäristölle sivistyneen kuvan.
Jäsenet:
Master Bates
Tilastot:
11 seuraajaa, 2 333 kuuntelua