Historia:
Bumble polveutuu samankaltaisesta orkesterista nimeltään Bumblebeing. Tämä kokoonpano aloitettiin Hurjaharjussa vuonna 2000. Alkuperäisessä järjestyksessä olivat mukana nykyisen Bumblen jäsenien lisäksi Mikko Leinonen bassossa, sekä Suvi vokalistina. Eräs vielä tuolloin suurelle yleisölle tuiki tuntematon T. Hostique toimi tuottajana. Bumblebeing Mk1:n ainoa tuotos oli demo "Bumble Pilots vol.1". Ensimmäisen nauhoitteen jälkeen Suvi muutti Norjaan ja uutta laulajaa haettiin verkkaisen harkiten. Muutaman yritelmän jälkeen yhtye tuli siihen tulokseen, että Paha Pekka on tämä kateissa ollut henkilö. Hetkisen kuluttua lauluja olikin jo taas mukavasti kasassa ja oli aika nauhoittaa. Kuin sattumalta Bumblebeing päätyi vuonna 2002 tekemään nauhoitetta Okko Meinilän kanssa ja yhteistyö on jatkunut näihin päiviin asti. Bumblebeing Mk2 oli siis astetta rokimpi asetelma, erityisesti karskin äänen omaavan Pahan Pekan vaikutuksesta. Samalla myös soitto meni osaltaan raskaampaan suuntaan. Hiljalleen aika alkoi jättää orkesterista kun into soittamiseen hiipui. Epämääräisen ajanjakson jälkeen tuhkasta nousi Bumble-orkesteri, nyt kvartettina, jossa Milko siirtyi vastaamaan myös päälaulusta aiemman kitaroinnin ja taustalaulun lisäksi. Paha Pekka vaikuttaa muuten orkesterissa Firewall. Leinonen on edelleen erottamaton osa the RMS yhteisöä.
Jäsenet:
Miska Pescowitz (kitara), Milko Hydin (kitara), DJ Sorsitol (rummut), SuperValtteri (koskettimet)
Laitteet:
monenlaisia vehkeitä
Tilastot:
2 seuraajaa, 345 kuuntelua