Testimonium

Aurisgale

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

9
sector 12.11.2010
Mukavan progressiivista! Etenkin keskikohdan tunnelmaosuus ja loppu jätti hyvän fiiliksen.

Ja tarina, kuva ja värimaailma sopivat biisin kanssa saumattomasti yhteen.
0   +1 +2
 
8
Hämäröinen 02.04.2009
Tarinaosio sopii kappaleeseen valtavan hyvin ja tuollainen tietynlainen dystopian tunnelma on aistittavissa. Kappale on kyllä vähän sellainen ettei sitä kuuntelisi kyllä pelkältään vaan tällainen sopii minulle paremminkin taustamusiikiksi.
0   +1 +2
 
Duski 14.01.2009
Miksi muuten näin vahvasti kompressoituna (ts. miksi näin "kovalla")? Biisin ideat ja idearikkaus on todellakin jotain aivan upeaa, mutta kompressointi mielestäni syö biisiltä paljon sitä eloa mitä sillä voisi olla. 1 minuutin kohdalla kaikki soi napakasti ja hyvin, mutta mitä enemmän ääniä on mukana, sen enemmän tukkoon biisi menee kompressoinnin tarpeen kasvaessa. Useassa kohdassa äänestä kuulee jo selvää säröytymistä kun tasot lyö kattoon. Mitä enemmän dynamiikkaa, sen paremmalta ja luonnollisemmalta kaikki kuulostaa.

Olet ideallisesti ja luovuudelta mikserin parhaita trancen tekijöitä, mutta miksi kompressoit näin vahvasti biisejä? Mielellään kuuntelisin "hiljaisempia" versioita biiseistä...
0   +1 +2
 
10
m1ze 17.06.2006
Mahtava alku biisis.. Tuo mieleen jonkun massiivisen kohtauksen jostai spektaakkelileffasta..;D Kun biitti astuu peliin nii meno eiku paranee, ellen väärin kuule niin sidechainhan se siel puksuttaa ja toimii maan mainiosti..! Pientä kikkailua ja sälää on mukana kiitettävästi eikä meno pääse puuroutumaan missään vaiheessa. Äänimaailma on sen verran hifi uber mitä-lie tasoo että täytyy vaan kummastella että vielä tääl mikserissä puuhastelet sen sijaan että esiintysit monituhatpäisen yleisön edessä x) AAivan upea äänimaailma ja kaunista tunnelmointia aina loppuun saakka. Kyllä tälle 11 antaisin jos pystyis.

Ps. Onkohan näitä sun tuotoksia soiteltu joensuun baareissa miten paljoa? Iha ku oisin kuullu tän siel joskus......x)
0   +1 +2
 
9
tommip^ 30.05.2006
Mun mielestä kompura oli turhankin rankka ja ite olisin toteutellut toisin. Mut muuten niin iiihana trancetus... <3 Ysi.
0   +1 +2
 
10
T-Sync 19.04.2006
tästä kommentista tuskin paljoa sait hyötyä mutta silmät sinisenä kirjoitin :)
0   +1 +2
 
10
T-Sync 19.04.2006
noniin, jälleen tähän projektiin eksyin tarkoituksena piristää atk-tuntia hyvällä musalla :).. ja sitä löysin! taisin muuten tämän biisin remiksin jo katsastaa :)

elikkä... hyvin efektoitu syna ja mukavat sämplet esittelee biisin kauniisti.
sitten alkaa tuo remiksistä tuttu melodia, mahtavilla fx-systeemeillä.
kickin soundi on mukavan pehmeä, eikä korosta liikaa mitään taajuuksia, ja erottuu silti aivan hyvin. mukavia kompressointeja löytyy sieltätäältä, biisi ei missään vaiheessa kuulosta liian "flatilta", vaan elää. tuo sydänkäyrähommeli toimii edelleen loistavasti kuten remiksissäkin :) hyvä breikki jonka jälkeen alkaa toinen odottava melodia. sulla on kyllä selvästi rakenteet kunnossa.

vähän varkain alkaa tuo supersaha tuolta, jotain oisin kaivannut ennen sen alkamista, kai. aah kun kuulostaa hyvältä tämä aaltoilu näistä koulun yyberkuulokkeista :)... kivasti filtteröityy / feidaa ulos, ja sitten alkaa taas yksi mahtava välivaihe, jonka melodia on kuin parhaastakin elokuva soundtrackista :) hienot viulut ja orkesterit. mukavat sampletkin olet jostain löytänyt...
sitten tullaan taas vähäksi aikaa kohtaan jossa basso jauhaa samaa linjaa ja melodia etenee, kutkuttavaa. melodiat yllättävänkin monipuolisia, joka vaiheessa on joku eri rytminen , eri soittimella ja eri efekteillä varustettu liidi.

mukavat elektro-rummut taas yhdessä välikössä. edelleen odotan että basso lähtee mukailemaan tuota melodiaa, tulisi nyt jo :) kai tämä on sitten trancen yksi ominaispiirre, kutkuttava odotus.

mutta voih, ei tule erilaista bassolinjaa. olisiko se sitten tehnyt tästä biisistä massakamaa, en tiedä.

joka tapauksessa aivan loistava biisi, ainakin yhtähyvä kuin tuo remiksi.
0   +1 +2
 
10
apollo0100 12.04.2006
No tuo oli paljon enemmän "trancemaisempi" biisi, eli tuo on enemmän minun makuuni nyt.... Taas tarina sopi hyvin tähän ja tarina saa taas plussa... Mitä tässä enään jaarittelemaan! Pojo: taas 10!
0   +1 +2
 
10
DJ Mihailov 14.01.2006
Tämä kuulosti joksenkin paremmalta kuin nuo uusimmat versiot. Kirkkaammat ja puhtaammat saundit. Paljon paljon parempi!

Biitti ja kaikki. Ainoa miinus rapsahtaa kickistä. Hiukan liian heikohko. Olisin toivonut hiukan jykevämpää. Melodiat taas on aivan sairaan loistavasti toteutettu ja tuo piano. Mahtavaa!! Kymppi!
0   +1 +2
 
10
Taleamus 05.12.2005
Ehkä vihdoinkin, kuunneltuani biisin miljoonatta kertaa, olisi aika heittää jotain kommenttiakin :)

Kompressorilla pumppaaminen on lähellä sydäntäni, ja jo sen ansiosta biisi kaappasi pakostikin mukaansa. Sitten vielä nuo dramaattisen kauniit melodiat, niitä ei voi sanoin kuvailla :) Äänitehosteet ovat kohdallaan, ja luovat todella hyvän ilmapiirin.

Kokonaisuudessaan mainio biisi, joka toimii aina uudestaan ja uudestaan, ja johon ei voi kyllästyä.
0   +1 +2
 
10
Vespe 28.09.2005
Puhuttavaa musaa. Jotenkin tästä tuli mieleen "Maailmojen sota"- elokuvan kohtaus jossa kuolleet ruumiit virtaavat joessa, introsta siis.

Trancen elementtien mukaantuominen tämmöiseen onkin sitten jo toinen juttu. Itse jättäisin väliin kun en usko siinä onnistuvani mutta onneksi joku kuitenkin uskalsi tehdä, ja vielä semmoisen joka toimii :)

Biisi jätti mulle jotenkin tyhjän olon, hyvässä mielessä siis. Semmoisen etten osaa oikein sanoa mitään. Näin ei käy kovin usein. Instrumentalinen puoli biisissä on rautaa ruokkii kyllä mielikuvitusta. Haava puhui kerran forumilla että trance on tunneköyhää musiikkia, viimeistään tämä biisi todistaa ettei näin ole.

Beat ei ehkä ole ihan viimeistä huutoa ja voisi toimia paremmin. Mutta sen ymmärtää kun näitä elementtejä sekoittelee... Loistava biisi. Erilainen ja puhutteleva, semmoinen joka muistetaan vielä pitkään.

gj team.
0   +1 +2
 
9
Valandir 05.08.2005
Voin vaikka aluksi sanoa, että tämän paskan laptopin äänentoisto ei ole mitään parasta joten koita kestää arvostelua, heh.

Voi prkl, erittäin laadukas intro. Äänimaailma on ihan omaa luokkaansa. Bassline alussa ei mitenkään kyllä itseäni säväytä. Clappi toimii erittäin hyvin.

Calm partti on mitä mainoin, oi perkele. Ootko käyttäny sellasta housemusiikissa tunnettua kompressointia tossa kickissä? Kuulostaa ihan siltä ja se kyllä toimii erittäin hyvin.

Kyllä sieltä 9 rapsahtaa mukavasti :)
0   +1 +2
 
Ilmiselvä 04.08.2005
Jeah, vaihteeksi mikseristä kiksua hyvillä soundeilla. Todella hyvillä, ainakin näin alun perusteella. Muhkeaa, tilavaa. Ei ole selvästi ensimmäinen biisi. Minuutin kohdalla perinteisiä kiksusoundeja feidailee sisään, mutta siinä määrin hyvin tehtynä että korvat tykkäävät tästä karkista. Snaresoundi saisi olla napakampi tuon epämääräisen henkäilyn sijaan. Kickissäkin voisi olla ehkä vähän enemmän potkivuutta, tämä on jotenkin vähän... laahaava, ehkä?

Parin minuutin kohdalla havahdun siihen, että tässä on oikeasti kompressoitu vähän liikaakin, tai jotain. Soundimaailma ei, toisin kuin alussa, tunnu hengittävän yhtään. Soundit repivät toisiinsa aukkoja, syntyy ikävän kuuloinen pumppaus. Myöskään pumppaavassa rytmissä kulkeva syna ei auta asiaa (vai johtuuko tuokin pumppaus nimenomaan tästä liiasta kompressoinnista? Puten mainitsema sidechain siis juurikin) Joka tapauksessa tuntuu että biisi ei virtaa vaan nykii eteenpäin.

Juustoiset melodiat ovat perinteisen kiksuisia, eivätkä tuo genreen mitään uutta. Neljän minuutin breikki sen sijaan sisältää erittäin mukavia soundeja sekä loistavan tilantunnun. Pianofiilistely toimii. Tunteikas sointukuvio ja viulut ovat paikallaan. Tässä kohtaa biisi kuulostaa taas erittäin hyvältä. Takaisin biittiin palattuaan biisi kuitenkin jatkaa tuota aiemmin mainittua nykimistä joka tekee kuuntelun ihan turhaan aika raskaan kuuloiseksi. Tuon kompressoinnin fiksaamalla tämä olisi paljon paremmin.

Seitsemää minuttia lähestyttäessä tulevassa rumpubasarijutussa mättää se, etteivät snare ja kick tunnu olevan toistensa kavereita. Ts eivät kuulosta olevan samassa setissä. Luo irrallisuuden tuntua tuohon breikkiin.

Ambientimmat kohdat olivat biisin selvästi parasta antia. Muuten ei herättänyt isompia fiiliksiä, jotenkin sellainen tavallisen kiksuinen "tyhjä syvyys" häiritsee minua. Pituuteensa nähden erittäin kiinnostava biisi koska paikallaan ei poljettu. Useat mikserikiksuilut herättävät haukotusta jo neljän minuutin kohdalla, tämä jaksoi kantaa loppuun saakka.

Selvästi mikserin kiksutarjonnan parempaa puoliskoa, aika kevyesti vielä. Joitain erittäin hyviä elementtejä joista pidin todella paljon, toisaalta aika paljon vielä matkaa siihen että pitäisin ihan varauksettomasti. Ja niin. Tämän toistan aina kaikille kiksuartisteille: Ne haitsut. Niitä kantsii käyttää monipuolisten rytmien luomiseen. Tässä en kuullut niitä ollenkaan, yleensä rytmi on se um-tsih. Haitsurytmeihin panostavalla saa biisiin huomattavasti lisää gruuvia.

Mutjoo. Toivottavasti ajatukseni antoivat sinulle jotain :)
0   +1 +2
 
10
Pheenixer 02.08.2005
Aivan loistava kappale, nyt täytyy antaa melkeinpä kymppi. Tunnelma rakentuu loistavasti alussa melko vahvoilla ja terävillä matoilla ja sitten kun tuo alun suvanto on ohi niin kuullaan uskomattomin nostatus sitten arminin. Masterointi kuulostaa hyvältä ja erityisesti basso/basari-kompurointi hivelee korvaa. Pianot ovat taivaallisia ja keskellä biisiä sijaitseva suvanto on mielettömän euforinen. Ainoa miinus mitä vain voi sanoa on haikka/backbeat mikä on hieman liian diskanttinen ja särkee biisin pehmeää tunnelmaa. Voihan olla että se hieman totuteltuani vain tasapainottaa muuten pehmeää äänimaisemaa. Myös perustrancesahan olisi voinut vaihtaa johonkin muuhun mutta ei sen niin väliä. Kaiken kaikkiaan lähes täydellisyyttä hipova mestariteos ja niin lähellä käydäänkin että olisi vääryys olla antamatta kymppiä.
0   +1 +2
 
9
techrono 15.07.2005
Kiva meininki tässä, nuo epämääräiset vokaalisamplet taustalla tuovat mukavasti eloa muuten melko hitaasti etenevään biisiin. Eipä siinä mitään, itsekin tykkään nykyään enemmän minimalistisemmasta meiningistä enkä niinkään innostu peruskiksuilusta. Pianot ja square -melodiat ovat toimivia ja samoin nostatukset. Biitissä olisi voinut olla hieman enemmänkin jotain. Ja onhan tätä aika rankasti kompuroitu, taustapadit meinaavat peittyä kickin alle, mikä ei aina ole hyvä asia. Hiljaiset fiilistelykohdat ovat vallan loistavia padeineen ja pianoineen. Hieno biisi kaikenkaikkiaan. Ehkä jäin kuitenkin kaipaamaan sitä jotain koukkua, joka esimerkiksi DJ Tiëston vastaavan kuuloisissa biiseissä saa jalan vispaamaan...
0   +1 +2
 
10
Putte 14.07.2005
Siinä kolmen ja puolen minuutin kohdilla tuntui olevan hieman liian raskas sidechain-efekti. Muilta osin koko biisi hipoo täydellisyyttä tuotannon, tunnelman ja sävellyksen puolesta. Kertakaikkisen loistavaa.
0   +1 +2
 
10
onZka 13.07.2005
Katsoppas ja kuunteleppas Larin uutta matskuu, ei mee kyl ain mun jakoon mite onnistut kerta toisensa jälkeen yllättämää tälläsel materiaalilla.Saundit ja yleismeininki on kyllä niiin persoonallista ettei toista.Enpä tiedä onko tässä tekeleessä moitittavaa, ehkäpä jotkin osiot tulevat hieman "yllättäen" muuten niin soljuvaan biisiin.Kuten itsekkin sanoit nii pari minuuttia tuli karsittua pois, ehkäpä minä jään kaipaamaan niitä hetkiä.

Joo olet varmaan kuullut tuosta napsubasarista mutta mun nöyrä mielipide on että tämmöiseen rauhalliseen tranceen ei mikään uber-kompressoitu ja trigattu jytisevä hardtrance/house basari sopisikaan.Näin tämä toimii vallan mainiosti.Btw kaikenkattava kompurointi pelaa mukavasti, "sukeltelu" on maltillinen ja tuo eloa biisiin.Ehkäpä jäin kaipaamaan vielä sitä pientä twiikkausta joihinkin synasaundeihin mutta tässäkin asiassa pätee se sama pointti kuin tuossa basarissa.

Löysin juuri itselleni lempikappaleen sun tuotoksista.
0   +1 +2
 
Kröger 10.07.2005
Jeps.. Alusta tulee mieleen tosissaan jonkun elokuvan soundtrack.. :) Biisiä rakennellaan tosi hyvin ja ei tämä nyt niin pitkältä tuntunut, kuin aluks pelottelit.. ;)

Saundit kuulostavat tosi hyviltä mun korvaan. Basari ja bassline kyllä tarjoo niin tukevaa tamppausta, että oksat pois!! Muutenkin toi rankan kompuran käsittelemä saundi on tosi menevän kuuloinen. Ainut mikä jäi saundeista häiritsemään, niin oli alun "vauvan itku" efektit, tai ainakin ne musta kuulosti vauvan itkulta. Noh, joka tapauksessa hieman sekavat.

Kaiken kaikkiaan tämä on kyllä tosi hyvä ja tunnelmallinen biisi ja tästä löytyy hyviä tuotannollisia kikkojakin! Jatka samaa menoa!! :)
0   +1 +2
 
9
mr. J 10.07.2005
juuh... pitkästä aikaa kerkeän jotakin biisejä tässä kommentoimaankin edelleen samanlaista kun aika semmatkin kipaleesi (itekkin oon tehny omaa musiikkia ja samalla kaavalla semmoset 2. vuotta mutta eikai sitä pääse mihinkään kun on yhden tyylin valinnut ja se on kolahtanu päähän niin sitä myössitten tehdään) ja hienolta tämäkin kuulostaa haikeita lediä ja välillä biisissä tulee jotain energia pyrähdyksiä. kappaleissa on paljon efektejä jotka
osittain tekevät biiseistäsi omapereisiä mutta kyllä tämä toimii erittäin hyvin.
tähän näin loppuun voisi totea vanhan mikserin lauseen "jatka samaan malliin" :)
0   +1 +2
 
9
Jammin Benjammin 08.07.2005
Tosi hyvin istuis kyllä johonki leffaan tää biisi. Mun kuulo sanois et tähän on käytetty aikaa ja vaivaa. Ainoo asia mitä mä jäin kaipaamaan on sellaset piiiitkät harvoin ja hiljaa lyövät, pitkän kaiun omaavat lautaset. Hienoa työtä Lari:).
0   +1 +2
 
10
spiritusandasper 08.07.2005
No juu-uh.. Mukavalta soundaa kyllä tosiaankin. Ensimmäisistä sekunneista tulee mielleyhtymä jostain kumman syystä Max Payne peleihin. Samankaltaisen tunnelman olet ilmeisesti vanginnut tämän biisin alkuosioon. :) Se ei ole laisinkaan huono asia minun mielestäni. Pidin kyseisistä peleistä sekä niiden musiikeista.

Padit toimivat tässä biisissä ehkäpä parhaiten. Varsinkin jos haluaa biisin parhaan kohdan mainita, niin se löytyy mun makuun tuosta 4:33 alkavasta rauhallisesta padifiilailusta. Siinä on kyllä oikein kaunista tunnelmaa, loistavaa kerrassan ja upeaa soundia. Tuotantopuoli on hyvällä mallilla muutenkin koko biisin, kuten jo todettua on tullut pari kertaa. Ainoat asiat mitkä mua tässä hieman härnää siltä osin, on noiden haitsujen jonkinmoinen "heikkous" tuntuis hieman liian ohkasilta ja ehkä pikkusen suhisevan hennoilta. Yritä nyt sitte selittää mitä mä tarkotan taas. Kläppi on ihan siisti, tuollainen laahaavaa sorttia oleva, mutta toimii tässä kyllä hyvin.

Efektipuolta biisistä löytyy sitten erityisen paljon. Sanoisin että paikoitelleen ehkä jopa liikaakin. Suurin osa efekteistä on kuitenkin taidolla sijoitettuja ja hyvin sovitettu biisin ympäristöön ja tunnelmaan, mutta pieni osa tuntuu jotenkin vain olevan liikaa biisin äänimaailmalle. Välillä olisin toivonut sellaista hieman rauhallisempaakin osaa, jossa olisi saanut lähinnä fiilistellä vain biisin leijuvaa tunnelmaa hetken verran, ilman efektiryöppyä. Toisaalta äänimaailma on ainakin täynnä, ei voi valittaa siitä. Erityisen hyviä ovat nuo hieman vauvan itkua muistuttavat efektit. Tulee aika skitso fiilis välillä suoraan sanoen. Tai sitte se on vaa mun korvien välissä. :D

Tuo sahailusoundi kuulostaa varsin mukavalta (lähtee 3:22), mutta en pidä tuosta huojumisesta niinkään paljoa. Jotenkin tulee semmoinen liiankin nykivä fiilis. Soundina kuitenkin mukiinmenevä ja hyvän kuuloinen sekä selkeä. Tuossa viiden minuutin jälkeen tulee upea filtterinosto. Sitä kelpaa fiilistellä kyllä ja toimii todella hyvin. Biisillä on tällä kertaa pituutta lähes se kymmenen minuuttia ja toimivan kymmenminuuttisen rakentaminen ei ole missään tapauksessa helppoa, mutta sä oot tässä teoksessa onnistunut mielestäni erittäin hyvin siihen nähden että mun mielestä yleensä 6 minuuttia olis sopiva trancebiisi. Vaikeahan sitä on tolla tavalla muottiin iskeä, mutta noin yleisesti sanottuna. Näitä hyviä poikkeuksia on silti kiva huomata. :)

Biitti/basso osasto on kivassa jamassa mun mielestä. Enpä nyt tiedä tarvitsisiko tuo basari ehkä asteen verran ylätaajuuksia enemmän mukaan, tai jonkun tiukan muttei, liian erottuvan snaren mukaansa. Nyt pompottelee ihan hyvin kuitenkin, vaikka hieman kumisevalta tuntuu. Tämä ei silti häiritse lähes missään, sillä biisin massiivista äänimaailmaa kuunnellessa se sopii hyvin mukaan. Erottuu kuitenkin juuri sopivasti. Bassolinja on hienosti väsätty ja hyvät rytmitykset on haettu siihen. Ainoa asia mikä minua tällä rumpuosastolla nyt sitten hämää, on tuo breikkiosuus tuossa 6:34 - >. Yhtäkkiä pehmeä ja mukava rummuttelu, muuttuu kolkoksi ja pistäväksi. Noh, se snare se siellä on mikä eniten hyppää härnäämään meikäläisen kuuloaistia. Muuten idealtaan hyvin toimiva kohta ja makeita efuja veivaa siellä edestakaisin. Kyllä jätkä tätä settiä osaa vääntää oikein hyvin.

Kokonaisuus on toimiva, joskaan ei aivan edellisen teoksesi tasoinen. Ensimmäisellä kuuntelulla fiilikset olivat kovin sekavat, mutta eipähän tätä varmasti tarkoitettukaan sisäistettäväksi ensimmäisellä yrityksellä. Kuuntelin eilen muutamaan kertaan ja tänään tässä antanut soida jo useampaan otteeseen. Alkaa hijalleen maistumaan koko ajan paremmalta. Jos ykkös kuuntelun perusteella arvosanaa olisin ollut antamassa, se ei missään tapauksessa olisi noussut täyteen kymppiin. Nyt kuitenkin syvemmin tutustuttuani biisiin ja sen iskiessä koko ajan voimakkaammin, niin pakko se on taas pistää sinne täyteen pottiin. Eihän siinä mikään auta.
Tässä on taas sellanen vedos mitä jaksaa soitella pitempäänkin ja nuo pikkuviat mitä tuolla kommentin uumenissa mainitsin, varmasti sulautuvat useampien kuunteluiden jälkeen biisiin, niin että eivät enään häiritse laisinkaan. Loistavaa jälkeä taas. Nyt on ens kerralla jo vaikeaa laittaa paremmaksi kahden näin hyvin onnistuneen biisin jälkeen! :)
0   +1 +2
 
9
Fleeticer 08.07.2005
Alku tosiaan sci-fi tyylinen ja tunnelma sopisi suoraan johonkin leffaan. Biitti lähtee rokkaamaan ihan kivasti, rumpujen jäädessä kuitenkin hiukan vaisuiksi. Basari saisi olla tehokkaampi ja iskevämpi, parempaa EQ-säätöä kehiin. Clap-soundi mukavan pehmeä ja läimähtävä. Muuten rumpuosasto tasaisen varmaa perusosastoa. Melodiat tällä kertaa paremmssa roolissa. Pianon linja hyvä ja soundikin toimii, sopivan kirkasta. Sahaukset toimivat myöskin ja mukavasti löytyy stereokuvaa siitä. Taustapadi myöskin hyvän kuuloinen, sopivasti löytyy myös matalia taajuuksia. Rakenne biisissä on hyvä ja harkiten suunniteltu ja koottu. Efektejäkin ihan sopivasti tunnelmaa luomassa. Vaikka lämpenenkin enemmän draivaavammille melodisille trance-biiseille niin on tässäkin hyvin onnistuttu ja tunnelma on kyllä huipussaan. Enemmän menoa tähän olisi toivonut ja rumpusoundeihin enemmän parantelua, mitkä yleensä sitä draivia tuovat biisiin. Ei loppujen lopuksi niin kova kokonaisuutena meikäläisen korvaan, mutta tunnelma on sen verran tasokasta laatua että siitä antaa mielellään kiitettävän. Hyvä!
0   +1 +2
 
10
Holmström 08.07.2005
Tilanne on se että tämän tuottaja tekee niin loistavaa... miten sen nyt sanois taas "kliseemäisesti" Erittäin laaja-alaista ja ääni rikasta soundia. Idearikkaus ei lopu kesken. Mitähän tuottajalla pyörii päässä ;) Hyviä ideoita ja ne saadaan rakennettua ääneksi... ROK !
En lähde pohtimaan mitään teknillistä toteutus juttua...koska tämä ei tarvitse mitään teknistä arvostelua tai kommenttia. Huippuloistokasta äänikuvaa.

Ainoa ongelma että loppui kesken. Vaikka näin pitkä tuotanto niin tälle upealle äänen ja mielikuvan yhdistävälle, melodioita ja ääniä sekä niiden nousuja...sekä pianon ylösnousemusta ylistävää maailmaa...olisi voinut haluta lisää. Yhdeksän ja puoli minuuttia tuli vastaan. 12 olisi ollut vähintään kuulijalle täydellisyys.

Tuottaja tekee niin huipputavaraa että tässä mennään valtavirran / kaupallisuuden rajamailla ja ainoastaan trancen takaisin nostaminen arvostukseensa tarvitsee näitä upeita artisteja joka tämän tuotoksen takana on.

Puhtaat soundit... joo.. tämä herra pitäisi palkata tuotantoyhtiööni rakentamaan äänimaailmaa. Ideat eivät lopu kesken, vaan kokonaistuotanto...kun edellisiä biisejä vertaa... oma tyyli jonka tunnistaa ja tästä pidän. Oma linjaus tällä tuottajalla, ei mitään sekoilua jossa hukkuu oma juttu ja muiden touhut sekaisin.

Loistotuotos :D ja tuottaja !
0   +1 +2
 
10
FxMixx 08.07.2005
Ei voi muuta sanoa ku mahtavan biisin oot tehny. Onnea jatkossa :)
0   +1 +2
 
10
To1 07.07.2005
Aivan loistavaa kamaa. Tälläistä mikseri netissä harvemmin näkee. Haikea ja massiivinen intro vetää heti mukaansa. Bass line kuulostaa todella hyvältä ja melodiat ovat todella kauniita. Pitkä biisi mutta tylsäksi ei käy hetkeksikään. Loistavaa työtä. Tätä kun rupeaa kuuntelemaan silmät kiinni vaipuu täysin psykedeeliseen tilaan rytmin ja hienojen melodioiden sekoituksen vietäväksi.
0   +1 +2
 
10
Frostbite 07.07.2005
NUTTY PROFESSOR!
Alku on todellakin semmoinen tehdaslaboratoriomainen, jossa mielestäni värisävy on harmaa. Valot vilkuttaa ja sotku on sen mukainen, että olisi tullut labran väellä äkkilähtö. Erittäin kaunis alku kaikkine pianoineen, jousineen ja efekteineen. Sittenpä ollaan jo ferrymeiningillä menossa basslinen ja kickdrumin puolesta. Kick tosin saisi olla napakampi. Pientä sidechainia havaittavissa. Tossa neljän minuutin kohdissa alkavassa suvannossa on todella kauniit soundit ja melodiat. Sitten kuuden ja puolen minsan jälkeen alkavassa breakbeatosiossa on Way out West meininkiä.

Todellakin yksi mikserin upeimmista biiseistä mitä on nyt vähään aikaan tullut. Pianomelodiat rokkaa housut märäksi. Todellakin on nähty vaivaa tämän biisin tekoon. Niin paljon efektejä ja muita ääniä biisissä kuulee. Seuraavaa biisiä odotellessa ei voi olla antamatta kymppiä vähempää :)
0   +1 +2
 
10
Humaloidi 07.07.2005
Intro oli erittäin onnistunut;) Jouset vinkuivat mahtavasti ja koko ajan osasi odottaa että pian tulee jotain erittäin hyvää.
Kun homma sitten lähti kunnolla liikkeelle niin melodiat olivat aivan mahtavia ja biisin rauhallinen tunnelma oli kyllä minun makuuni.
Suvantokohdan jälkeinen melodia ja etenkin pumppaava rytmi olivat mahtavia.
Arvosana selvä kymppi!
0   +1 +2
 
9
Protush 07.07.2005
Jumankauta äijä! Sä teet jo laittoman hyvää musiikkia =) Tyyli heti alusta lähtien tunnistettavissa tunteikkaalla ja hyvin hiotulla saundi maailmalla! Jos sulla ei oo levytyssoppari kourassa muutaman vuoden sisällä niin mä oon erkki :) Jos nyt tähän alkuun taas vähän jupisisi parannettavista asioista niin Kicki on jälleen se mikä ei ihan vielä luonnistu (ainakaan mun makuiseksi).. Hieman saundit heittelehtivät sen potkiessa mutta ehkä se on tarkoituskin ei vaan muhun oikein uppoa. Hatsit sekoittuvat joihinkin taustoihin pahemmin kuin aikaisemmissa biiseissäsi.
Rakenne toimii loistavasti ja tunnelma kyllä jyrää katon auki! Padit ja stringit ovat sun alaa totisesti. Leadikin on jo mukavan pehmeä ja linja suht hyvä. Melodiapuoli on vaan hieman turhan surullinen meikäläisen makuun ja joitain kohtia olisi voinut efuttaa vähän enemmän.
Miksaus on tuota kickin takkurointia lukuun ottamatta melko hyvää (tosin jotenkin kuullostaa ettei ihan yhtä laadukasta kuin tuossa Interstate to nowhere biisissäsi. Bassline voisi erottua hieman selkeämmin joissain kohdissa.
Jos olisin jotain lisännyt tähän niin Spiikit! Niissä olet myös mestari ja niitä tämä olisi kaivannut. Efektit korvaavat onneksi hieman tätä puutetta :)
Todella oot saanut taas Yhden upean tuotoksen tehtyä ja voit olla siitä ylpeä! Hyvä LARI!!! Se on 9++ :)
0   +1 +2
 
10
-Juha- 07.07.2005
Ja aina vain parempaa tältä suunnalta! :)
Olet kyllä näiden alku introjen mestari, jälleen kerran kaunista, mystistä ja jotain karmivaa. Mahtavasti kuuluu vauvojen parkaisuja ja tehdas ääniä höystettynä muilla erikoisilla efekteillä ja filttereillä, delaylla ja reeverbillä. Ja vielä kun ajattelee tuota kehyskertomusta, nousee iho väkisinkin kananlihalle.. hrr..
Stringit ja piano tuovat lohdutonta tunnelmaa.. kerrassaan mahtavaa. Kick on hyvä ja erityisesti basso ja sen linja on makea. Rakenne on omaperäinen ja toimii. Suvanto kohtiin laskeudutaan ja niistä noustaan myös erittäin hienosti ja luontevasti. Melodiat ovat kauniita ja herkkiä, kerrassaan upeat. Break beat ja lopetus ovat myös erittäin hyvää kuultavaa. Valittelen tätä ylenmääräistä kehuskelua, mutta en vain löydä tästä minkään sorttisia virheitä... tämä jos mikä ansaitsisi jo levytyssopimuksen.
0   +1 +2
 
10
Dj Papa 07.07.2005
Alku on jälleen kerrassaan upea! Ja meno pysyy upean elokuvamaisena ja omaperäisenä loppuun asti... =) Leijuva äänimaailma on mukavaa kuunneltavaa ja tämän biisin parissa voi rauhoittua... =] Hienoja taustaefektejä viljellään kiitettävästi.... Ja breakbeat osuus on loistava! Ainoa miinus on bassorumpu... ehkä se on hieman puumainen tai sitte vaan kuulen väärin x-) Mutta jälleen sieltä suunnalta tasokasta musiikkia!!!!!!! kyllä se 10 räpsähtää! =)
0   +1 +2
 
10
D-Vision 07.07.2005
Soundimaailma on heti alusta alkaen todella kohdillaan. Löytyy upeita efektejä ja kauniita padeja. Rummut ovat alussa ehkäpä hieman turhan laimeat, clap esimerkiksi olisi voinut olla soundiltaan hieman kuivempi. Kappale kärsii hieman ehkäpä myös onttoudesta siinä parin minsan ympärillä. Pianon tullessa mukaan lähtee vihdoin biisikin rullaamaan.. Saw sopii hyvin siihen pianon rinnalle, mutta pitkät soinnut olisivat voineet ehkä olla rakenteeltaan/ajoitukseltaan hieman erilaiset/katkonaiset..? Stringit ovat mahtavat, mutta läskimpi soundi olisi voinut toimia vieläkin paremmin..

Kaikki instrumentit tukevat toisiaan erinomaisesti, piano, padit, stringit ja saw osaavat vuorotella, antaa toisilleen tilaa, kaikki hengittävät ja antavat toistenkin hengittää. Vaihtelua piisaa enemmän kuin Mozartin konsertoissa. Tunnelma kasvaa jatkuvasti loppua kohden, ja juuri kun luulet biisin loppuvan, lähtee uusi iskevä teema viemään biisiä aivan eri suuntaan. Kerrassaan mahtavaa! Efektit elävöittävät soundimaailmaa juuri sopivasti.

Meininkiä ei löydy hirveästi, mutta tunnelmaa monin verroin enemmän. Melodioista ei löydy suurta koukkua, mutta ne toimivatkin paljon paremmin tunnelman luojina.

Lopun pianosoolo on täydellinen.

Pienistä puutteistaan huolimatta kappale on todella onnistunut ja ainutlaatuinen. Arvosanasta ei ole epäselvyyttä.
0   +1 +2
 
Aurisgale 07.07.2005
Tässä taas vaihteeksi leffamaista scifi-trancea. Koneesta loppui iloksi moneen otteeseen tehot, mutta niistäkin pääsi yli pienellä säätämisellä. Haikeaa, mutta silti melko lohduttavaa tunnelmaa pitäisi olla tiedossa. Meininki on kuin lapsiorjatyömaalla. Toivottavasti ei mennyt tämä liian UG:ksi. Rakenne on erikoinen ja kompressoriakin on aika raa’asti käytetty. Perhanan silmät ovat taas punaiset, kun ei vain malta nukkua. Pahoittelen pituutta, ensimmäinen versio oli yli12 minuuttinen, mutta tätä on tiivistetty hiukan, ettei kukaan kyllästy kuoliaaksi. Kliseiden, omituisuuksien ja osaamattomuuteni summa, toivottavasti tätä pystyy syömään kakomatta. Lihaa säästäen ja laadusta tinkien.
0   +1 +2