Valot Syttyi

-CSPR-

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

JoeBlack 15.07.2010
Jossain vaiheessa kappaletta havahduin pohtimaan, että jäikö kappale soimaan ympyrää.
0   +1 +2
 
Begemot 27.01.2007
Tässäkin on hieman samaa vikaa kuin edellisessä minkä kuulin: laulajalla on ongelmia sanojen rytmittelyssä, ongelma on joko tekstissä tai tulkinnassa.

Hassua, että Kråklund edustaa teitä, sillä kyllähän tämä hieman Klamydialta tuoksahtaa.
Ei tätä kovin trendikkääksi tai tyylikkääksi musaksi voi määritellä, mutta onhan tämä pätevän perinteikästä suomirokkia.
0   +1 +2
 
zenri 27.01.2007
Aika jännä tunnelma. Hyvin herkkä biisi, joka toi alku tuo mieleen vähän Pekka Strengin tuotannon. Nuo räväkämmät kohdat puolestaan ei kuulosta yhtään hyvältä. Tulee mieleen voimakkaasti Yö ja Popeda, joita itse inhoan yli kaiken. Kaikkinensa kuitenkin suhteellisen vakuuttava tekele, joten varmasti tällaisen musiikin ystäville uppoaa hyvin.
0   +1 +2
 
8
-Esa- 16.12.2006
Biisissä oli niin paljon elementtejä että biisi kokonaisuudessa ei pysynyt ihan kasassa. Rytmin vaihdokset sekotti pakkaa lisää. Lauluääni ja soitanta puolikin kohdallaan, basso vois olla enemmän pinnassa. Karsikaa osia niin hyvä tulee.
0   +1 +2
 
7
Salieri 12.06.2005
Tykkäsin siitä, miten biisi alkoi rakentumaan sen edetessä, mutta toisaalta tunnelman "tappoi" se laimeampi kohta. Rumputyöskentely oli ihan kivaa, mutta laulu saisi olla hitusen terävämpää mielestäni.
Kyllähän tää ihan toimii jos haluaa hyvän maun mukaista musaakkia.
0   +1 +2
 
Mr Dimension 12.06.2005
Kamala äänite( C-kasetti? ). Kappaleena ihan ok. Ei tästä oikein osaa sanomaan mitään. Ei mitenkään mieleenpainuvaa musiikkia.
0   +1 +2
 
passe 11.06.2005
Tämä oli mielenkiintoinen sekoitus, tjaa... no ainakin hectoria, apulantaa ja niskalaukausta. Hyvä blandis! Hyvää soitantoa ja miksauskin on mukavasti hoidettu. Laulajan vibraaaaaatttooooo välillä pisti vähän arveluttavasti korvaan, mutta nää on puhtaasti makuasioita.
0   +1 +2
 
Riku Rotten 02.06.2005
Mainio biisi vaan liika pitkä. Plussat laulajalle.
0   +1 +2
 
8
Jewey 19.05.2005
Kuullosti todella paljon yöltä (ei paha juttu), mutta ei kuitenkaan.. Laulajalle taisi tehdä tiukkaa kun laulu välillä nousi aikas korkealle, mutta musiikki "jorailtavaa".. ei tässä nyt muuta voi sanoa kun että tykkäsin!!
0   +1 +2
 
8
karateadonis 09.05.2005
Suomenkieli ei oo koskaa ollu mun juttu... mutta ei tää muuten yhtään pahempi ollu. Hyvällä tavalla erikoisia noi rytmiset vaihdot.
0   +1 +2
 
Area75 08.05.2005
Energinen rock biisu.. Eppujen otetta ;) ... Hyvät soundit!
0   +1 +2
 
7
odkid 08.05.2005
Suomirock ei ole itselleni se mieluisin genre, mutta yritän olla ottamatta omia mieltymyksiäni huomioon ja arvioida tätä omassa sarjassaan. Olihan erilaisia osia, jotka tavallaan eivät sopineet yhteen mutta toisaalta ymmärrän mitä sillä ajetaan takaa. Kuitenkin nyt tuli vähän sellanen palapeli-meininki, että on treenikämpällä yhdistelty erilliset osat/jamit biisiksi. 80-luvun kirkasotsainen meininki tässä oli. Hyvinhän tämä oli soitettu, eikä soundeissa ollut valitettavaa. En oikeen itse henk.koht. saanut tästä irti mitään, mutta olenkin niitä ihmisiä jotka ihmettelevät miksi Yö on ikinä myynyt yhtään levyä. Uskon silti että moni tästä saa jotain irti.
0   +1 +2
 
6
Stoned Ghoul 08.05.2005
Laulu ei ole oikein uskottava. Hieman on sekava kokonaisuus. Tässä on jotain Yö/Popeda soundia (ei miellytä sitten ollenkaan). Olen väärä ihminen arvostelemaan tämän meiningin musaa.. Soitto on kyllä jälleen ihan toimivaa.
0   +1 +2
 
9
Pelon Enkeli 08.05.2005
Tämähän oli mukavan kuuloista musiikkia. Lyriikkaan ei tullut juuri keskityttyä, täytynee kuunnella uudemmankin kerran.
0   +1 +2
 
9
Eino Rapids 08.05.2005
Ei valittamisen aihetta.
Välillä leppoista ja välillä raskasta !
Tämä toimii!
Tempo nopeutui siinä " Ja kulkurin.." kohdassa ja se oli hyvä juttu.
Se sai minut virtaamaan.

Jatkakaa!
0   +1 +2
 
9
djNK 08.05.2005
aah että meitsi tykkää silloin kun on hyvää säveltämistä ja musiikkia ei perusteta täysin sellasiin perusklisheisiin... soitanta on hyvänkuuloista ja sävellyksistä tulee kyllä paljon pojoja ja plussapisteitä
biisi on itsessään rakenteeltaan monipuolinen ja mielenkiinto pysyi koko biisin ajan...
laulu ääni toimii hyvin mutta voisin kuvitella että on kyseessä sellainen ääni joka jakaa mielipiteitä
itselleni tämä kuitenkin kolahti..
äänitys on hyvän kuuloinen ja saundit on mukavat ja pitää biisin fiilistä ylhäällä...
tämä opn sellaisia biisejä mitä kesällä mielellään kuuntelisi radiosta kesällä jollain autoreissulla..
0   +1 +2
 
8
SycoZ 08.05.2005
Ei mitään pahaa sanottavana. Mutta ei sen puoleen mitään järisyttävän hyvääkään. Toimivaa peruskamaa
0   +1 +2
 
9
Kfied 07.05.2005
Jopas jotain :) Jos allekirjoittaneelta kysyttäisiin, että; mikä on ensimmäinen mielikuva, niin vastaus olisi Nipa Neumann & Band, sekä heidän rajummat vetonsa. Vuonna 85 tämä olisi tienannut teille ison auton. Piristävää sinänsä, että tämä on sisällöllisesti/musiikillisesti huomattavasti parempi ralli kuin 99% tämän päevän finnirock-bändeistä pystyy koskaan tekemään. Fanitus ja aamen.
0   +1 +2
 
8
Dj Senheis 07.05.2005
Kiatar riffi alussa aika "klassinen".. Saisi olla enemmän rockimpi. No soundi oli ihan ok. Sitten tulee kertosäe. Eipä iskenyt. Kitara on jotenkin.. Hmm.. Outo, en osaa kuvailla. No sitten tulee säkeistö. Alan jo lämmetä biisille. Sitten tulee uus kerto, joka on paljon parempi entä eka. Kertsissä on jo menoa ;) Kitara soolo sen jälkeen on hiukan väkisin väännetty. Enemmän omaperäisyyttä siihen. SItten taas toi "kerto" ei toimi edelleenkään. Kerto sen jälkeen, joka on hyvä. Sen jälkeen uudestaan toi menevämpi "kerto". Siitä pidän eniten koko biisissä, ja biisi jatkuu...

Rummut olivat hyvät, varsinkin fillit. Open haitsu oli myös kaunis.
Sähkis oli sitten jotenkin.. No jaa.. Outo (niinkuin jo sanoin)..
Laulaja, oli hiukan "Eppu" tyylinen ;) Sanat olivat aika vakiot, mutta ei se mitään..
Miksaus oli loistavasti tehty! Siitä ehdoton plus.. Tällaisenaan biisi saa ehdottomasti 8:n.
0   +1 +2
 
dj musical 07.05.2005
Itse en oikein tämän tyylisestä musiikista pidä, että ei kommenttia =( sorry
0   +1 +2
 
7
Cranky 07.05.2005
Kivat sointuvalinnat introssa. Tulee mieleen Apulanta tästä "hiljaista-rajua-hiljaista-rajua"-biisityylistä (vaikken kyllä pahemmin Apulantaa kuuntele).. hmm.. tempovaihdos tuli vähän yllättäen tuossa vähän yli minuutin kohdilla.. ja taas hidastellaan sen jälkeen. Soolo meni jotenkin ohi samantien. Laulaja osaa hommansa. Tuosta tempovaihtelusta en oikein tiedä.... tuntui oudolta.. Akustiset kohdat oli miellyttäviä kuitenkin tässä kipaleessa.
0   +1 +2
 
5
enary 07.05.2005
Alku kuulosti vähän oudolta, mut sieltä alko kouriutumaan ihan kiinnostava biisi. Hyvä kertsi. Säkeistöistä en tykkää. Toi valot syttyi-homma ei mee mun mielestä tohon biisiin. Kuulostaa joltain joululaululta tai virreltä.
0   +1 +2
 
7
Zagaar 07.05.2005
Ääh, mä en jaksais vaan selittää, mistä en pidä, niin kerron vain mistä pidän. Säkeistön akustinen kitara on kauniin kuuloinen, ja hyvin soitettu. Soolo sen päällä, on hauska ja luova, jos se olis vielä virheettä soitettu, niin olis kyllä todella hieno.
0   +1 +2
 
8
Zachary 07.05.2005
Tämä biisi osasi yllättää. Sovituksessa kivoja juttuja. Alusta tuli mieleen Absoluuttinen Nollapiste, mutta nopeasti siirryttiin ihan toisenlaisiin fiiliksiin. Nopeat ryöpsähdykset olivat hyvä idea. Tämä on nyt sitä pilkunviilausta, mutta laulaja on joka kertsissä samassa kohdassa pikkuisen mutta kiukuttavasti alavireessä ("saanut henkeä"). Mukavia melodioita ja tunteukasta tulkintaa.
0   +1 +2
 
9
jurn:a 06.05.2005
Tykkään tämän alun sointukulusta valtavasti. Sopivan tyyliteltyjä vaihdoksia niin tempossa kuin melodisissa osissa rumpuja unohtamatta. Alun jälkeen valot syttyi, ja meikäläinen heräsi uudestaan. Nopeat osat antavat erinomaista pontta muuten haaveilevalle rungolle.

Laulun sanoista sain kivasti selvää ja sanat olivat muutenkin pohdinnalisesti erinomaiset. Kukin saa luoda ja ammentaa oman merkityksensä. Osittain tunkkainen ja kapea raapiva soundimaailma sopii kuin tukka päähän tämän biisin tunnelmaan. Ehkä osiltaan myös tämä seikka tekee tähän tämän tunnelman, jonka tuotos sisältää. Rummut sopivan kuivakat ja hyvin miksatut. Kitaravallit sopivan rapeat ja erinomaisesti balanssissa muun soundillisen maailman kanssa.

Jos jotain lisättävää taikka paranneltavaa olisi mainittava, niin välillä olisi kaivannut hieman kakkosääniä väliosissa ja kertseissä. Laulun dynamiikka on mielestäni paikoin hieman liikavaihteleva. Mutta erinomainen kipale tämä näin on ja ainahan jotakin paranneltavaa löytyisi jos tikulla lähdetään kaivamaan

Epätoivo, toivo, hekuma.

Se on vahva kasi. Jopa niin vahva että taidanpa tipauttaa 9.
0   +1 +2
 
blindspot 06.05.2005
Introssa todella mystistä kitarointia, ja kitaran äänenlaatu hipoo täydellisyyttä. Laulustakaan ei suurempaa valittamista löydy. Lievästi yllätyin särökitaroiden puskiessa päälle (intron perusteella ehdin jo miettiä josko kyseessä olisi jonkinmoinen folk-balladi).

Kieltämättä varsin mahtava biisihän tämä on. Äänenlaatu on aivan käsittämättömän hyvä (en huomaa mitään eroa ammattilaistasoon verrattuna), biisi on rakenteelliseesti poikkeuksellisen tyylikkäästi rakennettu, koukkuja piisaa vaikka millä mitalla, ja ne ovat jotakuinkin niin tyylikkäästi toteutettu kuin vain toivoa voi. Olen pahoillani näin tasapaksusta kommentista, mutta tällä kertaa en keksi mitään kritiikkiä.
0   +1 +2
 
mortti. 06.05.2005
Hmnh. Aika suoraan lähtee käyntiin. Loistavaa. Sanat vaikuttaa todella hienoilta.
Kertsi kunnolla käyntiin kyllä kyllä !
Hienoa. Tätä lisää.
0   +1 +2
 
8
westis 06.05.2005
Soundi on kyllä loistava ja puhdas. Aika perinteistä hyvää suomirockia.
0   +1 +2
 
olli.teirikko 06.05.2005
Pidin alkusoitosta erityisesti. Hauskoja tahtivaihdoksia, elävöittävät biisiä. Särökohdat eivät saa kosketuspintaa meikäläiseen. Toimii kuiteskin varmaan monella.
0   +1 +2
 
9
niilo 06.05.2005
Sanotaan nyt aluksi etta hienosti soitettu ja tuotettu biisi. Mutta jos nyt jotain "rakentavaa" pitaa kaivaa, niin
intron akustinen kitara on hiukka kuivan kuuloinen, vahan samanlainen soundi kuin sahkiksessa ilman virtoja. Vokalisti hoitaa hommansa ja pistaa oikeissa kohdissa myos sappinesteita peliin.
Onkohan tassa teoksessa liikaa osia, valilla mennaan akustisnappailya, sitten rimpuillaan vahan aikaa sarot taysilla, ja pakitetaan taas slovarivaihteelle.
0   +1 +2
 
7
Tune 06.05.2005
Jokinlaista tiettyä CMX sekä Klamydia sekoitusta tuntuisi olevan tämä kappale, ensimmäinen vaikutelma tästä yhtyeestä.
Pidän tällaisesta hitaasta menosta kun kappale on soitettu sopivan hyvin ja sovitus soittimille on maukas.
Laulajan laulutyyli on turhan häiritsevää tosin. Jostain syystä kuulostaa kummallisen liiaksi epävireiseltä.
Sen pitäisi olla puhtaampi ja tasaisempi tämän sorttiseen musiikkipohjaan.
Kertosäe jää hieman päähän vaivaamaan, siinä mielessä hyvä asia, että se jää alitajuntaan. :)
0   +1 +2
 
luoja 06.05.2005
Tätä bändiä taisin jo arvostella kerran aikasemmin. Täysin samat sanat voisin sanoa tähän, yö, rumpali ottaa spurtin ja ei mun musaa :)
0   +1 +2
 
9
Nectino 06.05.2005
Oikein rauhallinen alku hennolla suomalaisella lauluäänellä. Sanoitukset ovat hyvät. Kun biisi alkaa, niin tulee mukava räväkkyys, hieman tempoa ja meininkiä mukaan. Melodiakulku on hyvä. Biisissä erityistä on se, että sen tempo laskee ja nousee portaikkomaisesti ylös- ja alaspäin. Ihan kohtalainen biisi. Hieman olisi jotain muuta pikkulisää voinut laittaa.
0   +1 +2
 
tuli heti dingo mieleen tos alussa, en tiedä mistä johtuu mut ei tarjonnu mulle juuri mitään.
0   +1 +2
 
10
Carbon 29.04.2005
Biisistä täysi kymppi. Miksaus kuuluu parhaimmistoon, mutta äänen kaiku ei ole ihan kohdallaan. Joku medium pitkä dark plate voisi sopia. Noniin, ihan turhaa näsäviisastelua, kunhan vähän yritin kritisoida :)
0   +1 +2
 
7
Von Beast 29.04.2005
Neumannilta ajoittain kuulostava laulaja sopii hiljaisiin kohtiin vallan mainiosti. Mutta rokkikohdassa alkaa huojumaan tuo suoritus. Se tekee esityksestä demomaisen. Soitto kulkee ja hieman räväkämmät soundit vois olla poikaa.
0   +1 +2
 
8
Redfox 29.04.2005
Oi mukavaa herkkää rockia...Ainakin aluksi.Noh lyriikat,olivat varsin maukkaat,mutta jotenkin nuo rämeämmät osuudet pilasivat biisin tunnelman.Taidot ovat kuitenkin hyvin hallussa ja rohkenen antamaan kappaleelle kasin,mutta lähempi tutustuminen jää tällä kertaa tekemättä.
0   +1 +2
 
raikku63 29.04.2005
1 biisi ja sen sisällä 4-5 biisiä...alku oli tosi lupaava ac.guit.ja laulu...sitten hard kohta ...ihan jees...mutta sitten taas mentiin johonkin ihan muuhun .Taitoa selkeesti löytyy ...ei muuta kuin sovituksiin enempi ideaa niin avot...vain meikän m.p(mielipide)Rock
0   +1 +2
 
8
Kummallinen toi nopeutus kertosäkeessä. Älä Sami IKINÄ yritä laulaa noin korkealta kuin joissain kohdissa. Ihan kiva muuten. Kyllä tää vappuna menee. Jos kännissä kuuntelee autossa basso täysillä...
0   +1 +2
 
7
opaWASTED 29.04.2005
alusta tuli mieleen ihan hector. mutta yhtäkkiä räjähti! sanotukset ei toimi suomenkielellä. koko biisistä tulee mieleen CMX, olettaisin että se on toiminutkin jonkinnäköisenä vaikuttajana? miinus sanoituksista, muuten hyvä biisi!
0   +1 +2
 
Effekt 29.04.2005
Jotenkin kyllä nyt kolahti Apulanta pahasti mieleen. Johtuneeko laulajan Wirtanenmaisesta aggressiosta sekä tulkinnasta, ken ties. Temmonvaihtelut toimii ja soitto rullaa oivasti. Soundit jotenkin vähän tuhnuiset, ainakin näin minun laitteistossani. Sävellyksenä ei ehkä mikään järin mullistava teos, mutta toimii yksinkertaisuudessaan. Livenä varmasti jyrää oivasti.
0   +1 +2
 
7
an 29.04.2005
Tässähän on montaa eri tyylilajia..iskelmää, poppia,punkkia,rokkia..Henk.koht. tykkäsin "punkki"-osasta, missä tempo vähän kiihtyy ja lauluun tulee vähän lisää rölliä. Kyllä tätä ennemmin kuuntelee kuin esim apulantaa.
0   +1 +2
 
jari_ltm 29.04.2005
alussa oli vähän dingo meininki mutta kun biisi räjähti hyvin kun sen aika tuli. iahn kiva kappale
0   +1 +2
 
jari_ltm 29.04.2005
alussa oli vähän dingo meininki mutta kun biisi räjähti hyvin kun sen aika tuli. iahn kiva kappale
0   +1 +2
 
7
Mystery? 29.04.2005
En välitä suomalaisesta laulusta - laulusta tulee vahvasti mieleen Dingo tai Apulanta.
Sanat surulliset, mutta osin liian suomalaiset - esimerkiksi kulkuri tien varressa. (Vaikka merkitys olisikin symbolinen)
Hyvä suomirock-biisi ja soolosta plussaa, sekä kertosäkeen raskaammasta särötaustasta. Biisi aika yksipuolinen - kaipasin yhtä, vaikka täysin erilaista C-osaa.
Ei minun kaltaistani musiikkia, joten yritän arvostella tätä oman tyylinsä mittapuussa.
0   +1 +2
 
Airola 29.04.2005
Ihan alkuun tuli mieleen joku gospelpumppu.
Sitte lähtikin yllättäen jännän raskaaks. Ja kuulosti jotenki oudosti Popedalta.

Tempomuunnokset on hyviä.

Täs on jotain ihan mukavan kuulosta meininkiä, mutta joltain osin ei jaksa kauheasti innostaa. En tiedä missä vika. Suomenkielisyydessäkö?
0   +1 +2
 
8
Lergoi Volacheck 29.04.2005
hyvähyvä, jätkät osaa soittaa ja soundit toimii. en kovin syvälle lyriikoihin päässy mut tykkään kuiteski.
0   +1 +2
 
karez 29.04.2005
Taisin tämän käydä jo joskus teidän sivuilta kuuntelemassa mutta arvostellut en varmaankaan, eli siis.. Biisi starttaa mukavan rauhallisesti ja hyökkääkin äijästi päälle yhtäkkiä.. muutenkin biisissä on sopivasti vaihtelua että mielenkiinto pysyy yllä. Vielä jotain pieniä korjauksia miksaukseen ja muutamiin pikku asioihin niin varmasti toimisi vielä paremmin.. Ihan asiallinen viisu!!
0   +1 +2
 
10
upseeri 29.04.2005
MAHTAVAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAA
0   +1 +2
 
Disposition 29.04.2005
Alun sointuvaihdokset akustisella ovat hienot. Harmi, että tuo 128kbs syö noita peltejä noinkin paljon.. Kokonaisuus pysyy paremmin kasassa kuin toisessa kappaleessa, johon kommenttiringissä aikaisemmin törmäsin. Tietyn punk-vivahteen tuo rummuissa virvelin muuttamisen 3:lta 2:lle ja 4:lle. Se ehkä teki siitä osasta vähän erottuvamman muihin osiin nähden. Käytännössä sehän kuulostaa temmon tuplaantumiselta. Ei huono.
0   +1 +2
 
8
SamvaisSetä 29.04.2005
Ei tämä paskaakaan ole. Perusrokkia. Ei tästä mitään mieleen jää.
0   +1 +2
 
Lowmen 29.04.2005
Sama asia kuin tohon toiseenkin biisiin: Noi kertsinopeutukset on ihan turhia.
0   +1 +2
 
GrimErazer 28.04.2005
Tästä löytyy selviä 80-luvun alkupuoliskon pop-rock-punk -henkeä sen verran että tulee melkein flashbackit silmiin.... Hauska kuulla että tätäkin lajia yhä tehdään. Hiukan vielä kun laitatte mukaan omaa leimaa - ja sitten uutta LasseNorresta etsiskelemään...! ;)
0   +1 +2
 
Miguel_LV 28.04.2005
ihan hyvin laulat laulaja! :> tuli ihan joku yö mielee :D tai sit ei emt.. jatkakaa
0   +1 +2
 
PeksiM 28.04.2005
Casper-kummitusko se siellä herkistelee? Introssa voimakasta katulauluperinnettä ja sitten Yön Olli saa raivokohtauksen paljastaen sisällään asuvan vihaisen Jussi Hakulisen. Tämä on oikea genre-killeri. Punkkia, suomi-poppia, suomi-rokkia, alternative-metallia ja lälly-iskelmää...huh-huh! Levy-yhtiöillä varmaan syödään Leo Longlifen kyniä tämän kuuntelemisen jälkeen sekä ilta- ja aamupalaksi.
0   +1 +2
 
8
Verenn 28.04.2005
Dingo sekoitettuna Apulantaan oli fiilikset mitä tästä tuli mieleen. Kyseessä aika raskasta mutta ihan toimivaa suomirokkia. Sovituksessa on paljon yritystä mutta kuulostaa paikoin vähän irtonaisten osien yhdistelyltä kuin rullaavasti toimivalta kokonaisuudelta. Tekniikassa ei pahemmin valittamista bändin osalta, mutta lauluun voisi vielä panostaa - nimenomaan niihin puhtaisiin kohtiin missä äänessä ei ole "räkää".
0   +1 +2
 
8
MastaC 28.04.2005
toinen teijän teidän biisi pukkas eteen... okei, tää on chillimpi ku se jonka viimeeks arvostelin... ja tää on myös parempi biisi. täs ei ollu niitä punkkimaisuuksia... ei, just ku pääsin sanomasta.. tuo väkisin punkki tohon väliin ei sopinu yhtään... eiks meijän vaasalaisten pitäis viimeinkin jo unohtaa tuo punkki?
0   +1 +2
 
8
Juhana Lehto 28.04.2005
Hyvä meininki! En oikein tällasesta suomirokkimeiningistä aina perusta, mutta olihan tässä paljon uutta ja yllättävääkin. Säkeistössä pikkasen kornilta kuulostaa nuo jouset taustalla.
0   +1 +2
 
10
louis 21.04.2005
Hector vaikutteinen biisi. Jessus. :) Rockkaa kybällä. 10p ja antaisin energiasta plussaa jos voisin. Ensimmäinen rock biisi joka kolahti muhun tänään täs ringis.
0   +1 +2
 
8
armashuutamo 21.04.2005
Apulanta meets Dingo;) Sitten tulee Yö... aikoimoinen salaatti mutta oudolla tavalla tämä toimii.
0   +1 +2
 
8
aikapallo 21.04.2005
Näppäily on introssa kivan kuulonen. Ja hienosti pamahtaa biisi auki jo puolen minuutin kohdalla. Soundit on ihan mukavat ja soittopuoli hyvin hanskassa. Hyviä melodioita muutenkin viljellään. Vokaaleihin toivoin pientä särmää lisää.
0   +1 +2
 
sanoitukset ja laulajan ääni ei yksinkertasesti nappaa.. jotenki turhauttava biisi, äänenlaadun huonoudenkin takia. ja tää on niin peruskamaa.
0   +1 +2
 
subdependent 21.04.2005
Jep, samat sanat kuin edelliseen biisiinnekin. Vokalisti, kuten myös sanoitukset eivät ole muun bändin tasolla, tosin tässä biisissä hoitaa leiviskänsä kiitettävämmällä tasolla. Nopea B-osa toimii todella hyvin. Inhottaa nipottaa samasta asiasta, mutta se mielestäni kaataa muuten todella toimivan konseptinne.
0   +1 +2
 
Lordi Kipé 21.04.2005
ei hirveästi lämmittänyt tämä melankolistelu. jotain omaperäisyyttä kenties ehkä?
0   +1 +2
 
7
mhotby 21.04.2005
Kertosäe on mielestäni tylsähkö. Joku väliosa siellä toimi nopeampana ihan hyvin. Pituutta olisi voinut ehkä olla vähemmän, mutta lopetuksessa tahdin nopeuden muutos oli mielenkiintoinen.
0   +1 +2
 
Johannes_t 21.04.2005
Laulun rytmitys oudon jäykkää, biisi putoaa sinne Yö, Popeda jne. osastolle. Ootteko Turusta kyselleet keikkoja, ois varmaan saumaa :D
0   +1 +2
 
8
anarkia 20.04.2005
Ihan hyvää perus suomi-rokkia. Se onkin mielestäni esityksen ainut miinus. Soitto toimii, laulaja on uskottava ja sounditkin ovat hyvät. Itse lähtisin kehittämään toimintaa vielä astetta rankempaan suuntaan. Karsisin kitara-soolot ja ns. perinteisemmät elementit pois ja panostaisin mättöön, kun se kerran toimii. Paatoksen puolesta ja hiukka enempi Endstandiä mukaan.
0   +1 +2
 
8
roxted 20.04.2005
hmm... kyllä rokkia jaksaa aina kuunnella, kivat skitat ja laulajakin vetää ihan hyvin. hyvä kipale, varsinki tuo vähän menevämpi kohta. 8-
0   +1 +2
 
8
Rikhard Saari 20.04.2005
Hyvin sovitettu biisi. Akustinen kitara kuulostaa vähän ilmeettömälle. Laulaja taas kuulosti sille mitä Toni Wirtanen on miehekkäimmillään.
0   +1 +2
 
7
Sigil 20.04.2005
Mollissa mennään, biisin rakenne on vähän kummallinen, varsinkin temmon vaihtuessa.
0   +1 +2
 
8
Ceekayed 20.04.2005
Oikein hyvä! Kaikki peruselementit on paikoillaan, ja laulukin osuu harvinaisen hyvin nuotilleen. Ehkä vähän kliseistä, mutta annettakoon se anteeksi, kun asenne on sentään kohdallaan. Pikkasen on ehkä liikaa toistoa. Tuo viimeinen säkeistö kaipaisi ehkä jo jotain uutta. Kelpo tuotos.
0   +1 +2
 
Lostdistress 12.04.2005
Akustisessa on aaaah soundi ja laulussakin - alussa. Jotenkin tuossa rähinäkohdassa vain alkoi tulla popeda mieleen. Kiva että on yhdistetty erilaisia elementtejä, mutta kyllä mie olisin kaivannut tuota herkistelyä koko biisin ajaksi ja rähinät sitten toisaalle. Sanat on hieman perus-suomirockin tason yläpuolella, mutta kehitettävää löytyy.
0   +1 +2
 
HT 12.04.2005
Juups ei tässä mitää vikaa oo... hyvänkuullosta ja hyvät sanat hyvä skittasoolo!
0   +1 +2
 
8
HollowOne 11.04.2005
Aikamoinen sekoitus eri suomirock-bändejä. Mukava kipale hyvillä soundeilla. Laulajan ääni ottaa paikoitellen korviin, mutta vokalisti hoitaa tonttinsa silti mallikkaasti.
Vaihtelua ja koukkuja on. Aika valmasti radiosoittokamaahan tämä on. Ei ihan minun makuuni, mutta varmasti tälle löytyy kuulijoita.
0   +1 +2
 
8
Latka 11.04.2005
Hyvillä soundeilla varustettua rokkia. Laulajasta tuli välillä mieleen Toni Wirtanen, ja välillä A.W. Yrjänä. Laulu sujui todella hyvin, ja biii rullasi hyvin eteenpäin. Biisi ei kyllä sävellykseltään ollut ihan minun makuuni kuiteskaan. Hyvä soitto ja soundit nostaa pisteitä.
0   +1 +2
 
Homunculus 11.04.2005
Äh, taas hankala kommentoitava... Noh, rakenne on tavanomainen, mutta toimiva. Soitto kulkee hyvin.. Hieman laulajalla parantamisen varaa.
0   +1 +2
 
6
apache 11.04.2005
Laulajasta tuli Neumann mieleen :) Saundit olivat jotenkin omituiset, mistä lie johtunuu. Hyvin soitettua, mutta ei jotenkin allekirjoittanutta valitettavasti sytyttänyt. En oikein osannut hahmottaa biisiä kokonaisuutena.
0   +1 +2
 
9
Trivi 11.04.2005
tässä on kyllä ainesta vaikka ja mihin.. kyllä jos tätä ei porukka sulata ni on se ihme. vaikken itse mitää rokkia pääpiirteissä kuuntele, ni tää tarttui siltiki.
0   +1 +2
 
konoyaro 11.04.2005
Alussa ajattelin, että voi ei nyt tulee joku mummo-biisi, mutta sitten kappale lähtee käyntiin ja yllättää^_^en anna kuitenkaan arvosanaa sillä en oikeastaa tiedä tällaisesta musasta hirveästi,,but i liked it:)
0   +1 +2
 
Kalaforn 21.03.2005
Saatanan Uniklubilaiset! Inhoan niitä! Tätä kuunnellessa tuo kyseinen bändi tuli mieleen joten, en kehtaa kyllä sanoa tästä mitään.
0   +1 +2
 
9
Kukkis 21.03.2005
Hyvä biisi... hieno akustinen alku ja lähti hyvin rullaamaan. Soundit oli hyvät.
0   +1 +2
 
8
Dr.Groove 20.03.2005
Hyvä biisi. Hallittu ja erilainen alku, joka räjähtää käyntiin. Harvinaisen dynaaminen alku.
Kitaroiden soundit täydentävät hyvin biisiä.
Kolmannen osan teema on mielestäni kokonaisuudesta poikkeava, ei parantanut biisiä. Osa sanoituksesta sopii rytmiin huonosti ja laulaja joutuu fraseeraamaan ne keinotekoisesti ("niin kauuniiinaaa"). Niissä kohdissa myöskin laulajan tekniikka myös pätkii hieman.
Laulaja saa biisiin hyvin vaihtelua, kokonaisuutena siis laulajalta hyvä suoritus.
Temmon vaihdot olivat hieman liian suuria minun makuuni.
Kokonaisuutena hyvä paketti, loppui tosin hieman töksähtäen.
0   +1 +2
 
8
dirtylicks 20.03.2005
hyvä biisi, jyllää mukavasti eteenpäin. Omasta mielestä hieman samantapainen kuin Haavat Paranee?
0   +1 +2
 
9
J.R No 20.03.2005
Alun rauhallinen osuus antaa odottaa koko biisin olevan sellainen, mutta helvetti kun tuleekin rokkia! Hienoa. Toimii!! Loppu loppuu vähän liian nopeasti ehkä.
0   +1 +2
 
9
Steven Riekki 20.03.2005
Kuulosti vähän Hectorin ja Neumannin sekoitukselta toi laulu , alussa ainakin.. siis..
Kun rummut vaihto nopeempaan tempoon (?) niin kuulosti vähän Dingolta nimenomaan, ja just semmonen kiva nopee ja tiukka meininki... Mun wild guess on, että ootte Dingofaneja, ainakin joku teistä!! Hehah.. :) Tosi hyvä se kohta just... mut noin muuten tulee vähän tylsistynyt olo.. tai no ei tylsistynyt, mutta ..... noh... niin.. jotain .. :) Mutta oli sen verran hyvä se nopee kohta, että ysi pärähti! :D
0   +1 +2
 
7
Bemary 20.03.2005
Ei ny toi melankolia oikein nappaa. Väsyttävää, ainaki tässä jo valmiiks väsyneessä mielialassa kuunneltuna. Kitarat o tietty aina kivoja, mut ei ne tätä pelasta tälla kertaa. Sellasta perusmusaa, joka o "iha kivaa", mut ei silti nouse elämää suuremmaksi. Menettelee.
0   +1 +2
 
8
JM 20.03.2005
sävellys ja soitto on kyllä hyvää rokkia. sanat on välillä aika huonot. muutenkin biisi koskettaa enemmän musiikin kuin sanojen ja laulun puolella. voisin kuvitella tämän myös instrumentaalina, kuin bändin soitossa on niin hyvin voimaa, että se riittäisi jo musiikkina sinänsä. Sävellyksestä ja soitosta kasi. laulu ja sanat on aika keskinkertaista.
0   +1 +2
 
Jahman 20.03.2005
Ei mun lempimusaa,mut ihan hyvä suomirokkibiisi,vähän epätasanen biisi?
0   +1 +2
 
phyvar 20.03.2005
Suomipoppia tavallista murakammilla soundeilla? Laulaja on suoraan Dingosta ja Yöstä, jotka saavat kertsiin teiniangstia mukaan. Poukkoileminen sentään virkistää muuten tympeähköä kappaletta. Kitaroissa on mukavasti voimaa, vaikka kuulostavatkin liian kliinisiltä ja efekteillä loihdituilta. Kitarasolistille vinkki: opettelepa puhtaalla soundilla saada ääni elämään (esim. vibratolla tai erilaisella pikkauksella), niin sama toimii särölläkin. Pääpirteittään kuitenkin rullaa aikas mukavasti.
0   +1 +2
 
thepax 20.03.2005
Aluksi ihan mukavan kuuloista, mutta kun kappaletta kiihdytetään se jotenkin kuuloistaa hölmöltä. Olisi parempi ehkä jos löytyisi tempo joka kantaa biisin kaikki osat.
0   +1 +2
 
9
MajorForce 20.03.2005
Ihan hyvä meininki. Biisissä mukavia vaihteluita. Toimivat hyvin. Vokalisti veti välillä nuotin vierestä, tai ainakin yhdessä kohdassa vähän sattui korviin :D Kokonaisuutena kuitenkin laulutulkinnat ihan onnistuneet. Toimii niin toimii!
0   +1 +2
 
9
Feidis 20.03.2005
täst ei oikeestaan voi paljoa enää parantaa.. toi on hyvä ku tos yhes vaihees toi tempo nopenee, mut mun mielestä se laskee takas liian nopeesti, eli sitä nopeeta sais jatkuu viel vähän aikaa..
0   +1 +2
 
Kuusniemi 20.03.2005
Tässä tuntuu olevan kaksi eri kappaletta miksattuna sekaisin. Jotenkin nuo raskaammat kohdat eivät sovi kevyempiin. Ehkä niiden kontrasti on liian suuri, mutta tästä ei oikein tule yhtenäinen vaikutelma.

Se rakenteesta. Soitto on hyvänkuuloista ja tuntuu siltä, että kaverit ovat jo hetken aikaa ehtineet työskennellä yhdessä.

Miksaus kuulostaa hyvältä, mikään soittimista ei hukuta muita allensa ja muutenkin tulee tasapainoinen vaikutelma.

Tämä on ihan kelpo biisi kun pääsee tuon itseäni vaivanneen rakenne pulman ohitse.
0   +1 +2
 
7
Soulstab 20.03.2005
Absoluuttinen nollapiste meets Apulanta? Tämä minulle jäi biisistä päälimmäisenä mieleen. Tunnelmat ainakin vaihtelevat melko paljon tässä biisissä. Etteivät jopa vähän liiankin paljon. Soundit on ihan jees ja miksaus kohdallaan. Kaikki soittimet kuuluvat riittävästi ja niistä saa hyvin selvää.
0   +1 +2
 
8
_W_ 17.03.2005
tuo alkupään laulu kuullostaa melkeen Dingotyyliseltä...oikeestaan ohan täs muitaku samankaltasuuksia! Sanotukset töksähtelee vähä ajoittain, annan reilusti kasin. :)
0   +1 +2
 
vipmetal 17.03.2005
En jää paikalleni... Mutta tämä olisi arvosteltava. Ohops.. meisasin jo alun perusteella kirjoittaa, että paskaa poppia, mutta mutta tämä biisihän on ROCKKIA! Hienosti soitettua musiikkia. Kitaristille 10 pistettä ja papukaijanmerkki! Hieno kokonaisuus!
0   +1 +2
 
mnsk13 16.03.2005
Ah, valitan: olen allerginen suomirockille ja Yölle ja Epuille ja Dingolle, ja tämä peilaa aika vahvasti noihin. Ei mitään uutta. Hyvin soitettua tosin, siitä ei pahaa sanottavaa. Ja kyllä, yleisö tälle löytyy.
0   +1 +2
 
Ilmiselvä 16.03.2005
Laulussa on vähän turhan diskanttipitoiset soundit, särkee korvaa. Itse asiassa kokonaissoundissa noin ihan muutenkin on liikaa diskanttia, todella paljon. Särökohta toimisi paljon paremmin jos equtukset olisivat kunnossa, tällaisena vähän häiritsevä. Tunnelmaltaan tämä on ihan hyvä tohon joskus 1:10 tienoilla alkavaan perussuomirokkibölöbalaan asti. Sen loputtua tunnelma taas palautuu ihan mukavaksi. Parempi kuin toi Haavat paranee -biisi ainakin. Ei nyt kovin ihmeellistä, minua puuduttaa vanhoja ideoita ei-niin-kovin-luovasti kierrättävä suomirock, mutta kyllä tämä meni. Ihan hyvin.
0   +1 +2
 
9
Zoidberg 16.03.2005
Kun biisi alkoi, luulin, että nyt tulee jotain lässynlässyn kamaa. Onneksi biisi lähti niin sanotusti käyntiin. Mukavan vaihteleva biisi, ja hyvä soolo tuossa alussa. Laulajalla on hyvä ääni. Kokonaisuus melko hyvä!
0   +1 +2
 
9
Tämä on todella peruskamaa, mutta onneksi hyvää sellaista. Aivan loistava biisi.
Varsinkin rankemmat kohdat toimivat loistavasti.
0   +1 +2
 
9
rolandkorg 16.03.2005
Toni Wirtanen tulee ainakin laulajasta mieleen. Sävellys ja sanotus puoli toimii. Biisistä löytyy tartuntapintaa ja tän jaksaa kuunnella useampaakin kertaan.
0   +1 +2
 
Lateksi 16.03.2005
Äänenlaatu ja laulaja kuulostavat välillä, varsinkin akustisissa kohdissa, huonolta. Mutta kyllähän tämä kunnolla käynnistyttyään nappaa mukaansa. Soitto ja soundit toimivat kaikin puolin, ja on sävellyskin ihan hyvä.
0   +1 +2
 
11 biisin demo. Kuulostaa pikemminkin jo albumilta :) Enpäs nyt suoralta kädeltä lähde nimeämään vaikutteita ja saattaisinkin osua jopa harhaan. Ihan selkeä pläjäys. Hieman epävakautta laulajan äänessä, ei silti edes niin suurta kuin eräilla nimeltä mainitsemattomilla levyttävillä artisteilla.
0   +1 +2
 
8
Telaketju 16.03.2005
Laulusta, siis ns. hiljaisemmasta laulusta tulee jotenkin neumann mieleen, Laula osaa hommansa. Jotenkin tämä on jotain progerokkia minun mielestä.. Soundit voisi olla paremmat..
0   +1 +2
 
Michikawa 16.03.2005
Ihan mukavan pelkistetty meininki - tekninen taso vaan ei anna oikeuksia biisille, äänimaailma tuntuu vähän muoviselta ja keinotekoisen kuuloiselta, mutta se johtuu varmaankin käytännön rajoitteista. Laulajan tyyli ei meikäläiseen hirveästi pure, vähän turhan vaisu meininki, bändi soittaa ihan mukavasti yhteen. Kyllä tässä ihan hyviä ideoita on, ehkä kuitenkin vähän turhan hajanainen kokonaisuus...
0   +1 +2
 
8
NeverSayYes 11.04.2005
Kappas, tulipas kerrankin kommenttiringistä vähän messevämpää tavaraa. Laulalla erittäin hyvää murjontaa, pikkuisen melodia hakee noissa rauhallisemmissa kohdissa mutta munaa tuntuu löytyvän. Tykkäsin noista hiukan punkahtavimmista kohdista enemmän, vähän liian hempeetä välillä. Hyvää soittoa, vähän olis aikasemmin voinu biisin lopettaa. Hyvä maku tästä jäi!
0   +1 +2
 
8
Toni Solo 12.03.2005
Bändi soittaa ja laulaa hyvin, hienot soundit ja tiivis tunnelma. Eväät on
kohdillaan ja lupa odottaa menestystä. Juuri tämä biisi ei kylläkään minulle
kolahtanut, yleensä pidän rytminvaihdoksista mutta tässä on jotenkin
liikaa poukkoilua ja melodiakaan ei sytyttänyt. Täytyy tutustua laajemmin
tuotantoon ajan kanssa...
0   +1 +2
 
Twight 11.03.2005
Tämä on tyylikäs kappale. Melko laadukas verrattuna Mikserin yleiseen tasoon. Jotkut komponentit - joiden sietäisi kuulua paremmin - eivät taustalta kuulu kunnolla. Laulaja on melkoisen hyvä! Olisiko vähän popahtavampi laulutyyli sopinut paremmin? Osaako joku selittää, mitä tarkoitan popahtavammalla? Niin.
Rummuttaja rummuttanee vähän turhan paljon pieniä "sooloiluja", vai miksi niitä pieniä vivahteita kutsutaan. Noh, kaikki negatiivinen mitä löydän.
0   +1 +2
 
7
CJP 11.03.2005
Hieman marttisyrjämaista ilmaisua piisin alkuhempeilyssä. Yllättävä nopeutuminen hyvä käännös joka vie jalat alta. Muutenkin piisin vaihtelu melko onnistunutta. Hevimies (se on kai sitte minä) tykkäisi kuitenkin jos mentäs rajusti ja kovaa kokoajan. Vokalisti varsin kelpo. Hyvät saundit.
0   +1 +2
 
8
Hienoa että tehdään suomenkielistä musiikkia jopa mikserissäkin. Sanoitukset ovat kovin koskettavat ja rokkaava osio potkii perseelle kuin pesällinen karhuja.
0   +1 +2
 
9
Kommenttirinki. Todella tunnelmallista ja laadukasta rokkia, laulu etenkin yllätti minut laadullaan, ja tausta luo tunnelmaa. Mieluista kuunneltavaa.
0   +1 +2
 
8
Windflame 04.03.2005
Laulajalla hyvän rosoinen ääni, vaihteleva biisi jaksoi pitää otteessaan, pelasti tämän kappaleen, muuten on ehkä liian raskasta mun makuun. Sanat ehkä vajavaiset, jotain ois voinu olla vielä lisää.
0   +1 +2
 
8
Mustepullo 04.03.2005
Mukavasti osasta toiseen polveileva biisi, hyvällä maulla sovitettua matskua. Laulaja hoitaa tonttinsa hyvin... sanoitus ei kaikilta osin auennut tarpeeksi, mutta hyvä kokonaisuus tämä on kuitenkin.
0   +1 +2
 
9
H4p4 03.03.2005
Menoa ja meininkiä löytyy. Bändi toimii - sällit osaa asiansa. Laulajan ääni sopivan raadollinen tähän biisiin. Biisi hyvin etenevä. Kertsi kohtuu tarttuvaa sorttia! Soundit kohdallaan ja fiilis hyvä.
0   +1 +2
 
8
ranppa 19.02.2005
Rauhallisen alun jälkeen käheetä tykitystä, mistä sai nauttia liian vähän aikaa. Tykitys kohat on mahtavia!
0   +1 +2
 
10
tapioakseli. 19.02.2005
Alku todella hyvä. Vähän pelotti kun lähti mättökertsi liikkelle, etä olisiko biisi hajonnut, mutta ei! Kaunista melankolista melodiaa. Soundit hyvät, laulajan ääni suurimmassa osassa biisiä hyvä, välillä vähän falski. Pääosin miellyttävä, positiivista. Hoilattava kertosäe, jää mieleen. Pikkuisen paremmin soitettuna soisi varmaan radiotssa, jos olisi manageri. Loistavaa. Saatte kympin, vaikka ei ollut aivan viimeistelty äänitys.
0   +1 +2
 
kitara 2 18.02.2005
Aluksi ajattelin että nyt tulee jotain kolmas nainen touhua.Mut oli kuitenkin aika eri tyylistä.Heviä intian kitaraa ynnä muuta.vaihtelevaisuudessaan ihan ok biisi
0   +1 +2
 
9
Varsin tyylikästä meininkiä. Sovitukset kevyempien ja raskaampien osuuksien välillä toimivat mukavasti, raskaat osuudet rokkaa ja kevyemmissä on hyvä tunnelma. Mukavaa kamaa tähän Suomalaiseen angstirokkiin :)
0   +1 +2
 
Zepulator 17.02.2005
Kertsi toimi musiikillisesti ihan hyvin.Sanoituspuoleen pitäsi löytää jotain henkeä, kuulosti tässä kipaleessa hieman latteuksilta.
0   +1 +2
 
Foto 17.02.2005
Eikös siinä piirretyssä tolla Casperilla ole kevyempi ääni?
Kaikesta saa ihan ok selvää. Mun mielestä vaan huono biisi.
Hei, tosta "tänä yönä aion.." tulee Popeda mieleen. Ilmankos, Popeda kun ei oikein tipu mulle.
0   +1 +2
 
9
puunukke 08.02.2005
asenteella on pojat painanu taas eteenpäin. jotenkin noi säkeistön ja soolon hitaammat kohdat luo tunnelmaa, joka sitten paiskataan päin naamaa todella toimivalla tavalla. tästä ei paljoa rokki enää parane. ei ainakaan suomeksi toteutettuna.
0   +1 +2
 
9
puunukke 08.02.2005
asenteella on pojat painanu taas eteenpäin. jotenkin noi säkeistön ja soolon hitaammat kohdat luo tunnelmaa, joka sitten paiskataan päin naamaa todella toimivalla tavalla. tästä ei paljoa rokki enää parane. ei ainakaan suomeksi toteutettuna.
0   +1 +2
 
10
leijonanmieli 08.02.2005
Tämä on hienoin kaikista! Alun hieno keveys joka vaihtuu hienosti soitettuun, hieman metallimaiseksi.
Tästä pidän, kaikin puolin hienoa työtä tehty.
0   +1 +2
 
8
S. 28.01.2005
Laulajan äänessä on fiilistä, vaikka meinas mennä vähä korkealta välillä. Kertsissä sitte soittajat paineli niin vauhdikkaasti, että olis toivonu laulajalta vähä lisää ääntä. Minullekin tuli jossain vaiheessa Dingo mieleen (tulkitaan hyväksi asiaksi).

Kipale vaihteli sopivasti, homma pysy mainiosti yhdessä ja mielenkiintosena. Loppu tosin vähän laski, siihen ois toivonu jotain lisää. Mitä, sitä en osaa sanoa.

Varsin kehityskelpoista tavaraa, raamit on hyvin kasassa.
0   +1 +2
 
7
Tota noin. Kertsin laulu melodia on hyvä sinäänsä hyvä mutta ehkä artikulointi tai jokin tökkii mun korvaan. Tai sit se on siinä että sanoitukset on vähän vajavaiset, vähä liikaa samojen sanojen toistoa... ehkä.
Siit välikohta fiilistelystä mis oli sello saundia mukana tuli vähä cmx mieleen. Muuten tuli casper. Biisis ihan hyvä vaihteleva rakenne, mut kyl mulle vaan pikkasen tökkii toi ku täs toistetaan samoja sanoja uudestaan ja uudestaan ku mä oon tätä biisiä täs kuunnellu repeatillä samalla ku koittanu säveltää tätä arvostelua. Vähän yö:mäinen lopetus :( (en pidä yöstä).
Mut kyllä on muuten rokki asenne. ROCK ROCK
0   +1 +2
 
9
widescreenmode 19.01.2005
Erittäin asiallinen meininki!! Tuli mieleen ajoittain ainakin CMX ja Yö, mutta kävi mielessä myös Eppu Normaali ja nopeesta punkahtavasta kohdassa Dingo. Yhdistelmä kuulostaa kuitenkin omalta itseltään, ei hiilipaperikopiolta. Pienellä lisätuottamisella valmista listakamaa!! Keep up the good work!
0   +1 +2
 
9
Bablo Diablo 13.01.2005
no on biisissä ainakin vaihtelevuutta, ei pääse kuunnellessa pitkästymään, on mukavast raskautta ja vastapainona kevyttä, etten sanoisi jopa hempeää soitantaa. äänimaailma lauluineen on hyvin tasapainossa keskenään, mikään ei tule liikaa esille ja soittopuoli on hyvin hanskassa.

Vaikka tämä ei ollutkaan aivan sitä genreä mitä yleensä kuuntelen, yllätti tämä tuttavuus positiivisesti...keep on rocking!
0   +1 +2
 
8
Ilssi 09.01.2005
Aika raskasta suomirockia tämä on, tulee mieleen joku apulanta tai vastaavaa. Laulaja suoriutuu hommastaan kiitettävästi, mutta miksaus vaiheessa olis voinu ehkä lisätä kaikua niin olis kuulostanu hieman paremmalle, mut ihan hyvä tämä on näinkin!
0   +1 +2
 
9
hoitopoika 13.12.2004
loistava
0   +1 +2
 
8
Wretch 30.03.2005
Huomaa, että ammattilaiset ovat asialla. Biisi on kaikin puolin toimiva kokonaisuus ja soittajilla on homma hanskassa. Laulajan ääni sopii biisin hyvin. Myös soundit ovat hyvät, ja ne palvelevat biisiä mahtavasti.
0   +1 +2
 
8
jhuuskon 30.03.2005
Johan on rätinää. Suht asiallinen, joskin "kitarasoolon" olisi mielestäni voinut jättää kokonaan pois jos ei parempaan kepitykseen kyetä.
0   +1 +2
 
MacFly 30.03.2005
Tuli tästä mieleen joku apulannan ja klamydian ristisiitos. Hyvää suomirokkiahan tämä, tosin pikkasen kehnoilla soundeilla. Laulaja ja muu rytmiryhmä suoriutuu tehtävästään kyllä mallikkaasti. Omituinen rakenne, ja aika paljon noita eri osia, vaikea tarttua mihinkään kiinni. Oli tämä silti aika hyvä.
0   +1 +2
 
Pitk 30.03.2005
Laulunh vireessä pientä huojuntaa introssa. Koko laulumeininki paraneekin, kun äijäily alkaa. Biisi perus suomirokettia, Popedat ja Yöt kuuluu. Nopeampi osa tosin tuo mukavaa vaihtelua. Soundeissa kautta linja skarppaamista. Periaatteessa kuullostaa ihan selkeältä, mutta tyrneys kuitenkin puuttuu. Kitarasoolon tarpeellisuutta kannattaa ehkä miettiä. Prosessoitu soolosoundikin on aika tympeä. Nopeassa osuudessa haitsu jyrää muut alleen.
0   +1 +2
 
8
jule 30.03.2005
Suht hyvä vois jopa kuunnella enemmänkin tämän tyyppistä musaa...
0   +1 +2
 
Riku Rotten 30.03.2005
Omituinen rytmitys alun sanoissa. Hyviä ja herättäviä saundimaailman vaihteluita akustinen->mättö->pop, tästä plussaa. Äänitys, miksaus ja soitto kaikki hyvin hallussa. Piristävä paketti.
0   +1 +2
 
8
pirkkaprojekti 30.03.2005
Voisin hyvin kuvitella tämän soivan YleX:llä. Laulu oli paikoin hieman "hapuilevaa", eivätkä sanatkaan kyllä iskeneet. Yleisesti ottaen kuitenkin ihan hyvä kokonaisuus ja voisin jopa kuvitella kuuntelevani tätä tietyssä mielentilassa.
0   +1 +2
 
8
masab 30.03.2005
Mikksaus kohdallaan, laulu kuuluu. omaperäinen.
toimii lajissaan.
0   +1 +2
 
P. Virta 31.03.2005
Mun mielestä tosi hyvä biisi, en oikein löydä mitään pahaa sanottavaa tähän.
0   +1 +2
 
10
Tommy Loose 31.03.2005
Humm? Synkkiä piirteitä ja tunnelmallista soitantaa. Vaikkuttavat äänimaisemat rakennettu kokonaisuuteen.
0   +1 +2
 
8
damn_pc 31.03.2005
En pidä suomi-rockista, mutta se on oma häpeäni. Ok kamaa, hyvää suorastaan
0   +1 +2
 
8
ew8533 31.03.2005
Helvetin hyvä laulu!Revitään silloin kun tarvii ja otetaan rennommin kun on tarvis.Sitäpaitsi hyvin miksattu laulu!Sanoista saa selvää ilman että tarvii otsa kurtussa olla.Laulun sanatkin on ihan ok.Hyvä rytmitys niissä.Soolokin kelpaa mulle.Noi vaihdot miellyttää meikäläistä.Välillä raivoisampaa ja väliin seesteisempää.Yeah!
0   +1 +2
 
6
dNizo 31.03.2005
Lähtö oli menevä, mutta kappale sortuu toistamaan kyllä itseään loppua kohden mentäessä. Teknisesti kaikki tuntuu kyllä olevan kohdallaan, mutta vähän liian pitkäksi venytettynä biisi antaa vaan puuduttavan jälkimaun.
0   +1 +2
 
8
D_Steele 31.03.2005
Laulajan äänestä en totta puhuen oikein pitänyt. Meininkiä ja asennetta löytyy kuitenkin kunhan biisi pääsee kunnolla käyntiin. Kitarassa kiva soundi. Sävellyksenä ihan hyvä. Vaihtelua löytyi, rauhallisia ja tykimpiä kohtia oli sopivassa balanssissa, tosin lopussa olisi mielestäni saanut revittää oikein kunnolla. Ihan hyvä biisi kokonaisuudessaan.
0   +1 +2
 
Bramer 31.03.2005
Akustista kitaraa on käytetty hyvin hyväksi =) ihan toimiva kappale. Ja vielä suomenkieliset sanoitukset. Jes! Ihmettelen vaan onko kaikki kommenttiringin kappaleet rock, metal musaa???
0   +1 +2
 
10
jimbow 31.03.2005
Biisi on omalla mahtipontisella tavallaan varsin hieno. Teidän tavaranamerkkinne taitaa olla tuo tempon vaihtelu kappaleen sisällä ja mikäs siinä kun homma kerran toimii. Soittajille kunnia siitä. Vokalistinne ulosanti on hyvin samanlainen kuin Apiksen Tonilla, paitsi että rauhallisissa osissa Teidän miehenne on voitolla. Mitä useammin tämän kuuntelin, sitä paremmalta tämä kuulosti. Kymppi.
0   +1 +2
 
8
KNIGHTofTHUNDER 31.03.2005
No joo, tuo kertsi pääsi ainakin alussa vähän yllättämään. Basso tuntuu välillä vähän hukkuvan muun osaston alle. Soitto pelaa hyvin ja myös saundimaailma toimii, dynamiikkaakin riittää. Laulu ehkä välillä vähän tasapaksun kuuloista. Biisi itsessään ei kumminkaan mulle sen erikoisempia väristyksiä aiheuta, mutta toteutus ja soitto kohottaa kyllä kokonaisuutta aika paljon. Eipä lainkaan hassumpaa
0   +1 +2
 
8
furiousanger 31.03.2005
hmm, hyvä soundi, on oikeella jäljillä masteroinnin ja soundin suhteen. harvoin näin puhdasta kuulee mikserissä.
0   +1 +2
 
8
Enterdead 31.03.2005
Kelpo rockia, mutta virheet löytyvät laulusta, kun se muuttuu huudoksi. Kuulostaa hieman ohuelta, eipä kummempaa. Kai tää on hyvää, ärsyttää vähemmän kuin keskitason rock.
0   +1 +2
 
gebo modyo 31.03.2005
Laulaja kuulosti aluksi hieman turhan "popahtavan herkältä", mutta paljasti uuden puolen tuossa kun biisi pääsi leimahtamaan käyntiin, ja tuo säkeistön "normaali" laulukin sai uuden pohjan, kun kuuli, mihin laulaja pystyykin, ettei tuo alun ensivaikutelmalta vaisulta kuulostava lauluääni jäänytkään laulajan ainoaksi ominaisuudeksi. Hyvin toimii tuo vaihtelu säkeistön/kertosäkeen välillä tuossa laulajan äänessä.

Miksaus kuulosti jotenkin epätasapainoiselta, bassopää jäi hieman vaisuksi, mutta taas yläpäässä haitsut suhisivat turhankin voimakkaasti.
0   +1 +2
 
7
näköradiomies 31.03.2005
mikäs tässä kai tämmönen jossai radiossa toimis ihmisille..hyvin tehty kappale, en oikeen muuta osaa sanoa..anteeksi
0   +1 +2
 
7
kimurantti1 31.03.2005
Aika hyvä laulaja, noissa rähinä kohdissa kuulostaa kyllä huomattavasti paremmalta. Soitto kuulostaa toimivan ja sitä perinteistä suomirokkiahan tässä on haettu, mitä nyt välillä lähdetään jyräämään ja sitten taas himmaillaan. Luo hyvää dynamiikkaa. Sei ei kuitenkaan pelasta kun tämä on kuultu niin maan miljoona kertaa ennenkin että ei jaksa ainakaan minun mielenkiintoani suuremmin herättää.
0   +1 +2
 
J.cotton 01.04.2005
Jioo, ei oikein lämmitä tämän sortin suomirokki. Sinänsä kappaleessa on hyvää soittamista, hieman omaperäisyyttäkin, mutta kokonaisuus ei herätä kummoisia tunteita. Balanssi on hyvä, koukut puuttuu.
0   +1 +2
 
8
Terok 01.04.2005
Kuulosti ihan pro meiningiltä, vaikken rock ihmisiä olekkaan. laulu, soitto ja biitti kohallaan.varmaan ihan radiohitti ainesta genressään.
0   +1 +2
 
7
Argyle 02.04.2005
Wittu, sehän potkaisi. Laulajalta lähti mukavasti tuollainen vähän rouheampikin huuto.
Sanoituspuolella aika Yö. Toiset tykkää toiset ei.
Tarpeeton syna mielestäni biisin puolessa välissä, varsinkin kun soundi on casio-tasoa.
Kolmen ja puolen minuutin biisi venytetty väkisin neljään ja puoleen. Olisin vähentänyt toistoja rankasti.
0   +1 +2
 
7
DaKiller 03.04.2005
Lauluäänestä tulee tosiaankin apulanta mieleen. Tosin huomattavasti paremmin tämä on laulettu kuin yksikään apiksen kappaleista. Kitaristi osaa selvästikin hommansa ja eipä ole muidenkaan soitossa mitään moittimista. Kelpo suomirokkia hieman kepeillä soundeilla mutta toimii genressään varmastikin siitä pitäville.
Boonuksena pidän sitä, että sekaan on heitetty hieman raskaammankin musiikin rippeitä ja ne tuovat mukavasti eloa tähän kappaleeseen. Piisi ei jää kuitenkaan päähän kummittelemaan eikä onnistu säväyttämään mitenkään erikoisesti, joten annan seiskan tällä kertaa hyville muusikoille.
0   +1 +2
 
dumbsugar 03.04.2005
En ymmärrä suomalaisen musiikin päälle mittään, joten en osaa sanoa teknisesti mitään kaunista. Jos tulisi radiostan niin vaihtaisin kanavaa.
0   +1 +2
 
7
Enforce 03.04.2005
Tulee vähän SEhv mieleen tuosta alusta. Ei tästä nyt suurempaa valittamista löydä. Ei ole lempimusaani, mutta ihan OK.
0   +1 +2
 
8
Piru Kange 03.04.2005
Mitähän tästä sanoisi.. Soundeiltaan aika lailla punk-tekele. Laulaja vetää ihan kohtuudella, mutta menee kyllä paikoin melkoisestikin anti-laulamiseksi. Teksti on hieman kliseinen, mutta periaatteessa ihan toimiva. Sävellys on myöskin punk-henkinen. Toisaalta paikoin tulee mieleen vanhempi Yö.

Kauneusvirheitä löytyy, mutta jotain sympaattista tässä teoksessa on. Noh, ehkä tästä voisi kahdeksikon antaa.
0   +1 +2
 
7
blisser 04.04.2005
melkonen suomiorock pläjäys. kivat saundit. alansa edustajana soi kivasti.
0   +1 +2
 
9
Ässä_Ritari 04.04.2005
Ekaks kuuntelin että onpa hippii mut sitten kuulu ja mätkähti!
0   +1 +2
 
8
Eternity 04.04.2005
Toisaalta hienoa akustista kitarisointia alussa, mutta ei onnistu luomaan minkäänlaista tunnelmaa. Tässä biisissä ainakin erottaa säkeistön ja kertosäkeen. Laulaja sopii tyylisuuntaan, mutta reeniä kaipaisi. Vähän masentava fiilis biisissä, ja säröt ovat liian raskaat. Mutta muuten ihan hieno tekele.
-Defu / Eternity-
0   +1 +2
 
7
MickeyC 04.04.2005
Melodioista tulee mieleen dingo paikoitellen, tai 80 luvun Pori-rockilta. Laulajan ääni välillä vähän masentuneen kuuloinen. Soitto toimii kuitenkin ihan hyvin, toi alle kahden minuutin kohdalla tullut kitarasoolo tuntui vähän väkisin biisiin ympätyltä. Laulustemmoja kaipais mun mielestä lisää.
0   +1 +2
 
7
janiH 04.04.2005
Ihan tulee alusta Dingo mieleen. Ja sit biisi lähtee toimimaan nii Popeda.
0   +1 +2
 
madonnas 04.04.2005
Aika vahvaa Suomi-rock poljentoa, joka ei minuun iske. Mutta en dissaa, tyylilajissaan varmasti todella kovaa kamaa! Ja hyvin toteutettua, tässä ei pätkitä.
0   +1 +2
 
8
Rikhard Black 04.04.2005
Laulaja osaa laulaa, mutta mun mielestä kantsis pohtii ehkä hieman vielä melodioita. Biisin sovitus ei oo hyvä. Miks siihen pitää laittaa toi nopee kohta? Tosin tällä bändillä ei oo enää pitkä matka siihen, että ne alkaa kuulostaa itseltään. Laulaja tuo mieleen Juliet Jonesin laulajan sekoituksena rankoissa kohdissa Pate Mustajärveen. Siitä miinuspisteet.
0   +1 +2
 
8
argon 04.04.2005
Biisi ei alkupuolellansa oikein vakuuttanut, mutta parani kovasti matkan varrella. Biisin rytminvaihdokset tekivät meikäläiseen hyvän säväyksen, nostattivat hyvin biisin tunnelmaa ja muutenkin meno äityi yllättävänkin reippaaksi matkan varrella.

Soitannollisesti perusasiat olivat kunnossa, ei mitään pahempia nikotteluja mahtunut matkan varrelle ja ne vähäisetkin epätarkkuudet korjaantuvat varmasti kun kokoonpano pääsee oikein kunnolla toistensa soittotapoihin sisälle ja särmät pääsevät hioutumaan (viimeisin muutos kun näytti olevan kokoonpanossa kohtalaisen tuore). Vokaaleihin pätee aika tavalla samat asiat kuin soitantoonkin, eli perusasiat ovat sinällään kunnossa mutta pientä hakua oli ajoittain - seuraavalle demolle kannattaa satsata vielä enemmän aikaa laulun hiomiseen!

Arvosanan puolesta päästiin kohtaan 8, vielä sen verran tuli meikäläistä mietityttäviä asioita vastaan biisissä. Kaikki edellytykset on kuitenkin olemassa meikäläiseltäkin saada kiitettävät numerot käyttöön arvioinneissa - hyvää suomirokkiahan tämä kuitenkin on ja luultavasti tulee vielä paranemaan!
0   +1 +2
 
9
electrichaos 04.04.2005
Suomi rock ei ole ole kuulostanut popedan holmesin johnin jälkeen miltään. Tämä biisi ei ole huono, mutta henkilökohtaisella osastolla tää ei vain täydellisesti toimi. Pisteet hyvästä toteutuksesta. Kuunteluna 6 mutta suhteutteuna mikserin biiseihin 9
0   +1 +2
 
8
Ikonator 06.04.2005
Herkkää taidelyriikkaa yhdistettynä kaahaus kertsiin. Jotenkin tästä tulee väkisinkin mieleen Yö ja 80-luku..onko se sitten hyvä vai huono asia, tiedä häntä. Kasi.
0   +1 +2
 
jaacob 06.04.2005
Hyväähän tämä on, muutama riimi särähtää korvaan joteski "kornahtavana" soitto kulkee ja laulu soi, ei vielä ylitä
kuuntelu/hankkimiskynnystä, mutta ei paljon jää paitsikaan.
0   +1 +2
 
7
Perussuomimelankoliapoppia yö:n hengessä. Toisaalta välillä tulee mieleen Klamydia ja muut melodisemman suomipunkin edustajat. Ei ollenkaan huono veto kuitenkaan... Kertosäe on hyvä. Sanat taas olisivat voineet olla paremmatkin.
0   +1 +2
 
8
g.o.r.e. 06.04.2005
Nopeammissa kohdissa laulu toimii todella hyvin. Rauhallisissa kohdissa laulussa on vielä parantamista ei satu ihan kohdalleen... Soitto on hyvää ja on löydetty mukavat soundit kitaroihin ja rummutkin toimii hyvin. Lopetusta voisi vielä miettiä muuten aivan toimiva biisi...
0   +1 +2
 
8
reactor 06.04.2005
Saundit on saatu hyvin balanssiin keskenään laulu vain puskee vähän liian päällä. Saundit muutenkin ihan kivat. Rokkipiisinä ihan hyvä vaikka en ite niin lämpenekään, taitavasti veivattukin.
0   +1 +2
 
8
chakkimatti 06.04.2005
Luuvitonen tulee alusta mieleen <3
Sovitusta saisi viilata. Biisirakenne on.... yllättävä :D
0   +1 +2
 
8
chakkimatti 06.04.2005
Luuvitonen tulee alusta mieleen <3
Sovitusta saisi viilata. Biisirakenne on.... yllättävä :D
0   +1 +2
 
7
Subro 06.04.2005
Hyvät saundit. Pidin tuosta "rauhallisesti ja räväytys" -taktiikasta. Tanssijalka pakosti rupesi välillä vipattamaan. Sanat olivat niin ja näin, vaihtelivat biisin mukana. Eipä jäänyt juurikaan mieleen.
0   +1 +2
 
9
kuollut_marsu 06.04.2005
Vähän ehkä radioystävällistä, mutta ihan hienoja melodioita ja laulu kuulostaa vähän martti syrjältä... Ja kertsi rulettaa...
0   +1 +2
 
Jimmy Pain 06.04.2005
Kovin on apulanta tyyppistä poljentoa, erona rytminvaihdokset ja muutenkin räväkämpi meno. Basso saisi mouria ja erottua enemmän.
0   +1 +2
 
soulmate 07.04.2005
tämä on oikein kelvollinen teos. Tuo oli piristävä lisä, kun tuo biisi nopeutui yhdessä kohtaa. Tuli mieleen, että joku painoi bussissa kaasua ja lähdettiin samassa jyräämään. Hyvät sanat ja selkeää kuunneltavaa :)
0   +1 +2
 
8
Simppa Turnipsi 07.04.2005
Luulin jo että sieltä tulee se apulannan liikaa. No ihan kohtuullinen biisi. Laulusta tuli kyl Klamydia mieleen. Siis se bändi. Ja biisin kohasta riippuen muitakin suomalaisia orkestereita.. Toi kertsi ei ollu niin iskevä, että tää ois hittiainesta. Seki oli ihan klamydiaa sieltä 90 luvun puoliväliltä..
0   +1 +2
 
9
*tiuski* 07.04.2005
ihan kiva, suomalainen musiikkii joo :)) paitsi ei kaikki... tää on ihan kivaa.... sanat tosi kivat
0   +1 +2
 
9
Kovaa meininkiä! sanat oli hyvät!!! Tää piristi päivää!!! :) *9* teillle siitä :)
0   +1 +2
 
5
KoBa 07.04.2005
Teli tästäkin joku uniklubi tms. mieleen, se taas ei oo mikään hyvä asia..
Ensimmäiseksi, koko biisin aikana tuli mieleen että koska se kunnolla alkaa, se tuntu vain tasa paksulta soitolta mitä ei yleensä jaksais kuunnella loppuun..

Toiseksi, Ei tuntunu olevan minkäänlaista omaperäisyyttä. oisitte voinu suoraan plagioida lähes mistä tahansa rock biisistä..

Kun kokonaisuus ei toimi niin ei voi antaa ku 4-6 arvosanaksi.
0   +1 +2
 
NicklauZ 07.04.2005
Ei minun makuani, joten "no number".....................................
0   +1 +2
 
al-aine 07.04.2005
no, johan täällä vaan hevi ja rokki ja hevirokki soi. en osaa oikeen nyt kommentoida, ku ei oo ihan meikän musiikkii.. hyvä meiniki kuitenki.
0   +1 +2
 
8
D19 07.04.2005
Hienot saundit, paitsi taas laulusoundi häiritsee hieman(ohuehko). Bändi on todella pätevä, biisi melko perusrokkia. Ihan hyvä, muttei mitään uutta ja ihmeellistä.
0   +1 +2
 
8
ou jeee.kaunista kunnes tulee raju kitara riffi ja biletys alkaaaaaa!!!! vähän vaisu kitara riffii mut muuten ihan hyvä
0   +1 +2
 
9
Veneficus 08.04.2005
Jopas on varmalla otteella tehdyn kuuloista materiaalia. Ainoa mikä tässä hieman kummaksutti oli miksauksen "ohuus", alapää kun tuntuu unohtuneen lähes kokonaan jonnekin matkan varrelle. En sitten tiedä onko tarkoituksellista mutta se saa kappaleen kuulostamaan hieman siltä kuin sitä kuuntelisi pienestä radiosta (yleinen äänenlaatu tosin huomattavasti parempi).

Rakenne on kekseliäs ja erittäin toimiva, soittajatkin pysyvät ongelmitta kappaleen perässä. Laulaja hoitaa hommansa kunnialla, joskin lievää lipsumista olin havaitsevinani siellä täällä. Oikein vahva näyttö poppisrokkiksen kentällä.
0   +1 +2
 
9
Markus Y 08.04.2005
Tosi kivan kuuloinen särökitara löytyi tästä biisistä. Muutenkin soundit olivat hyvät, ja laulajakin hoitaa hommansa mallikkaasti.
Sävellyksenä erittäin hieno, ja sovituskin toimii; ei tule ainakaan tylsä tätä kuunnellessa. Kyllähän tälle täytyy ysi läväyttää, vaikka en ihan tällaista musiikkia normaalisti kuuntelekaan.
0   +1 +2
 
HraH 08.04.2005
Alku oli kyllä aika pelottava: ruikuttavaa suomirokkiako sieltä nyt on tulossa? Onneksi särö kuitenkin löytyi ja sitä myötä myös vähän parempi meininki. Hirveästi en tällaisesta soitosta kyllä innostu. Heviä sen olla pitäis.
0   +1 +2
 
8
Telep 08.04.2005
Nättiä, biisissä on mukavaa vaihtelua, tykkään lopussa olevasta "rallista".
0   +1 +2
 
pcgn 10.04.2005
Alusta tuli ihan apulanta mieleen, laulutyylistä ainakin. Tai no, muutenkin vähän apulannan tyylistä :) Mut ihan hyvin tehty biisi, vaikka en kyseistä genreä niin kuuntelekaan..
0   +1 +2
 
8
Lassi_gl 10.04.2005
hyvää laatumatskua genrestä pitäville.
soundit on kohdallaan.
good
0   +1 +2
 
Jukeboksi 10.04.2005
Liian populäärimusamaista mun makuun (kuulosti ihan CMX-kamalta), muutenkaan ei tuu kuunneltua oikein muuta rockia kuin psykedeelistä ja progressiivista. 1:15 alkanut hiukan rankempi osuus joka kesti about 10s oli mukava (ja myös 3:15). Muu ei kolahda.
0   +1 +2
 
8
hätrikki 10.04.2005
Ihan mukavaa rockia, tässä on myös jotain omaperäistä, nopeat temmonvaihtelut ym. Näin yhdellä kuuntelukerralla tää ei ehkä ihan oikeen avaudu täysin.
0   +1 +2
 
7
Rion 10.04.2005
Alku oli huono. Se täytyy heti alkuun sanoa. Ei lupaillut yhtään sitä mitä olisi odottanut. Meno muuttui kuitenkin todella hyväksi kun laulaja alkoi käyttää ääntään voimakkaammin ja rakennekin muuttui aggressiivisemmaksi. Nuo vaisummat kohdat eivät oikein sopineen vokalistin äänelle eikä yleensäkään tähän kappaleeseen. Niistä puuttui täysin se fiilis mitä muuten tässä oli havaittavissa.

Rakenne oli ehkä se joka häiritsi minua tässä eniten. Mielestäni olisi kannattanut tuota rankempaa menoa jatkaa pidempään ja jättää nuo rauhalliset kohdat vähemmälle. Tässä on selvää potentiaalia havaittavissa. Pienillä viilauksilla tästä saisi kyllä ihan hittibiisin.
0   +1 +2
 
milton 10.04.2005
laulusaundi vois toimia paremmin ilman kaikua. miksaus muuten ihan ok. soitto ja etenkin laulu hyvin hallussa tässä biisissä. jos jotakin voisi parantaa niin ehkä tekstiä.
0   +1 +2
 
LauriT 10.04.2005
Tämä nyt on melko perinteisen kuuloista suomirokkia hieman raskaammilla kitaroilla höystettynä. Aika harvoin tulee tällaista vapaaehtoisesti kuunneltua. Nuo tempovaihdokset ovat ehkä omaperäisin juttu tässä biisissä. Pakkaussuhde voisi ehkä olla hieman vähemmän aggressiivinen, koska nyt tuo mp3-artefakti on kiusallisen päällekäyvä.
0   +1 +2
 
traumacoma 10.04.2005
ei mun osastoa mutta luulen että tällekin löytyy ystäviä. laulajalle pojoi.
0   +1 +2
 
5
hra POHJOLA 10.04.2005
Suomi rockia dingon ja yön merkeissä.Ihan kuunneltavaa, mutta ei miun makuuni.
0   +1 +2
 
9
r-source 10.04.2005
Alku pelotti, mutta onneksi tuli rankempaakin menoa. Onpa taas vaikea keksiä mitään sanottavaa, mutta ei tästä ainakaan mitään huonoa löydy. Mukavan vaihteleva meininki.
0   +1 +2
 
Jakoavain 10.04.2005
kommentti ringist tää. Musat oli kohdallaan ja laulukin ei ollut hassumpi
0   +1 +2
 
persmäkeläinen 10.04.2005
Hieman yön/Apulannan sekoitukselta kuulostaa joo...
0   +1 +2
 
kitaristi0 10.04.2005
Ihana ääni laulajalla tosi valmiin kuulosta. Menee liian raskaks mun makuun mutta hyvä biisi yhtä kaikki, tää vois tulla radiostakin. Kaikki on loppuun asti mietittyä, kappale ei mikään ihmellinen, mutta temponvaihdokset ja kikkailut pitävät mielenkiinnon yllä loppuun asti. En oo tälläsen musan mikään suuri fani normaalisti, joten en anna arvosanaa.
0   +1 +2
 
8
mojoswing 10.04.2005
Hyvää rokkia. Hieman samantyylinen kun aikasempi biisi mitä kuuntelin, eli toimivaa.
0   +1 +2
 
ThrashPollution 10.04.2005
Tulee mieleen anal cuntin picnic of love-levy.
0   +1 +2
 
nitrokiss69 11.04.2005
"Jalat kulkurin" kohta tuplakompilla on kovin koominen ja liian vaikeita kitarakulkuja ei kannata laittaa. Tulee vaan paha mieli jos taimi on ###ullaan.. ;) Hyvä meininki silti. Peukkua.
0   +1 +2
 
9
PmJkPk 18.12.2003
on edelleen hyvää...
0   +1 +2
 
9
Joni Koskimaa 11.04.2005
Tästä tuli jotenkin mieleen Eppunormaalit jotka olis yhdistetty Apikseen ja Bass 'n Heleniin. Mukava kontrasti tossa kertsi/säkeistö akselilla. Hieno tempovaihdos, ei käyny sen tähden turhan ykstoikkoseks. Soolo oli aikas mainio. Jos jotain negatiivista pitäisi löytää ni tätä olis voinu tiivistää tollaseks 4min mittaseks kaiken kaikkiaan.
0   +1 +2