Chill the Pressure

KnB

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

10
DesertFox 27.07.2003
A-A-Asiaa! Kyl menee iha tonne 10 puolelle. (oke sori ettei tuu samallaista väsäystä ku conaysto:lla mut pidän asiat yleensä yksinkertaisina ja selkeinä.)
0   +1 +2
 
Kevlmess 10.05.2003
Mukava biisi, mutta itseäni hieman kummastutti tuohon basariin ängetty reverb/mikälie. Se ei varsinaisesti pilannut biisiä, mutta vaikutti kovin tarpeettomalta lisältä. Myös suvantokohtien määrää voisi pikkuisen tiputtaa, samoin noiden erikoisten pikku taukojen. Tällaisenaan biisi kuulostaa häiritsevän katkonaiselta. Juuri kun olisi lähdössä kunnon nousuun, katkeaakin meno kuin kanan lento. Aivan viihdyttävää ja teknisesti kelvollista rumpubassoa silti, ei tästä isoja haukkuja keksi.
0   +1 +2
 
9
glxblt 16.04.2003
Oho. Jotenkin en osannut ihan odottaa näin hyvää matskua, kun naksautin junkautuksen pyörimään. No. Ensin basso. Itse basso olisi saanut olla tuossa plurinassa, eikä taustan siniaallossa. Rummut. Toimii hyvin, todella hyvin, mutta on hieman tylsähköt. Lisää vaihtelua. Muutenkin yleisesti kappaleelle kaipaisin enemmän vaihtelua, karkkia. Teknisesti tämä jyrää ni ma perkeleesti. Subwoofer pihisee armoa, ja muut perheenjäsenet pakenee alakerran pommisuojana toimivaan askarteluhuoneeseen. Erittäin mukava pauke, joka tarvitsisi tanssilattian alleen toimiakseen parhaiten. Kyllä tämä saa kovalevylle jäädä. Oikein kiva!
0   +1 +2
 
8
Olavio 13.04.2003
Alku riipaisi syvältä, oli niin hieno ja asetti ehdottomasti odotukset korkeelle! Siinä puolitemposten rumpujen kohdalla tunnelma hiukan latistui mutta vain pieneksi hetkeksi. Tuo puolitempo homma ei oikeen iskenyt. Mutta se ei menoa haitannut koska pian alkoikin kunnon rymistely. Tuo filtteröinti on kyllä ihan toimiva, mutta jotenki tuon pianon kanssa olisi saanut olla kirkkaampi saundi, en osaa kovin hyvin selittää sori. :) Kaikenkaikkiaan teknisesti erittäin onnistunut, rakenne hyvä ja äänimaailma toimiva! Hieno kappale!
0   +1 +2
 
8
Fakap 08.04.2003
Oho en oo muistanu kommentoida. Eli siis.. en oo viel ehtiny dnb:hen tutustuu kunnolla mutta oon erittäin kiinnostunut.. ja se mikä sai mut innostumaan oli levottomat biitit, humisevat bassot sekä levottomuuden ja rauhallisten rhodesien yms sämpläysten välinen kontrasti. Nooh, mun mielestä tässä biisissä on ihan ok rhodesit.. mutta ne jotenkin hukkuu tonne. Biitti on agressiivinen, muttei tarpeeksi puhdas, terävä tai napakka minun makuuni. Parasta biitissä on nopsat haamuiskut. Repivä beissi ei mielestäni sovi. Biisistä silti kuulee, että se on onnistunut. Livenä tää toimis varmasti, mutta nyt kun kotona kuuntelen niin kuulostaa vähän paremmalta kuin menettelevältä.
0   +1 +2
 
9
Aleba 10.03.2003
Pääsen tätä vasta ny kommentoimaan,mut ei haittaa..Sanoisinko että oikeenki pirteetä..Mua ei oikee tälläne Drum´n Bass vääntö muute innosta,mut tää oli kyllä pakko laittaa playlistille...Tätä oikeen kuuntelee mielellää...tässä ei oo sellasta perinteistä Drum´n Bassin vikaa,eli tää ei junnaa paikallaa..Mukavasti vaihtelua...Erittäin piristävää meininkiä,sanoisin!
0   +1 +2
 
10
Drachkin 06.03.2003
täs on tosi makeit äänii esim. toi nainen tuol taustal luo hyvin fiilistä! kuulostaa jo aika kaupalliselta tää sun musiikkis. helvetin hyvä kokonaisuus! ja vanhakunnon beissi tuol taustalla :) rumpukomppi on aika tavallinen, mut toimiva silti. sit noi väliefektit on hienoja. Melodia on tosi chillin kuulonen joka on positiivinen yllätys! hienoo työtä KnB:ltä! samaa rataa vaan
0   +1 +2
 
Q 06.03.2003
Alkaa oikein mukavasti ja antoi jo odottaa oikein kunnon jyrskettä, mutta hieman tuli petyttyä. Biitti on teknisesti ottaen hyvä, mutta kuitenkin tuo delay tekee aika kieron kuvan loppujen lopuksi. ;) Filtteröinnit olisi ehkä voinut tehdä hieman rankemmin, jos sille linjalle lähdetään, eli vaikka ihan multifiltteriä kehiin ja sitä kautta kivan kuuloista juttua ulos. Retut ja muut taustat toimisi mielestäni paremmin, jos biitti ei olisi näin häiriintynyt. Esim. bassolinja ja bd ei oikein tahdo pysyä samassa vauhdissa, vaikka se onkin vain illuusio ja ne pysyy kuitenkin. Suoraan sanottuna tuo siniaalto toimii ihan kympin arvoisesti, mutta erinäisistä syistä koko teos on hieman sekavan oloinen. Tekninen puoli on hyvin toteutettu, paria samplea lukuunottamatta, mutta omaperäisyyttä kaipaisin seuraaviin julkaisuihin enemmän. Kaikesta huolimatta, ihan maistuva kappale ja mielenkiinnolla jään odottelemaan tulevaa.
0   +1 +2
 
8
Taajuus 06.03.2003
Biisi alkaa oikein hyvällä padilla, mutta nuo rokkisamplet todellakin häiritsevät, sitä seuraava rummutus ei kuitenkaan ole hullumpi.Alku on jotenkin kömpelö ja sekava mutta 1:50 alkaa ihan hyvä sektio. Basso on hyvinkin onnistunut vaikka se onkin noin simppeli. Myös rhodet toimivat tässä huomattavasti paremmin kuin mitä intro antoi ymmärtää. Rummuista sitten se delay pois, se pääsee häiritsemään pahasti tuon kolmen minuutin jälkeen.Taas tuossa 3:40 ympäristössä meno on paikoitellen sekava, tunnelmasta ei oikein saa selvää. Mutta edelleen neljän minuutin jälkeen alkava hyvä osio pelastaa.Loppujenlopuksi kuuntelemisen arvoinen kipale, paikoitellen hyvin sekava ja muutamat samplevalinnat olivat vähintäänkin kyseenalaisia, mutta kyllä tälle silti sen 8 pistettä voi antaa.
0   +1 +2
 
Drakmin 04.03.2003
Biisi on hyvä, eikä siinä ole mitään "vikaa". Piano on mukavan kirkas ja kuuluu hyvin. Rumpupuoli on myöskin mallikkaasti hoidettu. Valitettavasti biisi ei kuitenkaan jää päähän soimaan, eli hieman lisää ideoita tämä kaipaisi, toisaalta taustamusiikkina toimii todella loistavasti luoden hämyisän tunnelman!
0   +1 +2
 
9
Flip 04.03.2003
Ignorasin heti ton kickin alussa, minusta oli ihan kakka.. muuten kyl on pirun hyvä :D Snare ja hihat kikkailut oli kivoja.. oikeankuuloinen piano oli toimiva ja muut bassot oli ihan loistavia.. tosi vaihteleva biisi.. tommonen athmosphere -kohta oli tossa.. annan ysin koska tää ei sisältäny mitään mukaansatempaisevaa pilitystä, ja kick oli kakka alussa :p
0   +1 +2
 
8
sakke-makke 04.03.2003
No joo. Tässä nyt ei nyt saa taas kamalasti otetta mistään. perhana. ilmeisesti vieläkin "blue goldin" huuruissa :O ~~~~ Paljon hyvää mutta myös paljon ei mitään. Genreä hieman vähemmän kolunneena saatan olla jäävi sanomaan tästä, mutta mieli tekee sanaiset kuitenkin tähän sylkäistä. ~~~~ paljon hyvällä tarkotetaan tuota biitin heittoa, joka onnistuu varsin hyvin käyttääkseen jo varsin paljon ees taas kulutettuja dnb:n "rumpupalikoita" (nuo ko. biitin bd,snare hiha on tullut kuultua jo noin tusinassa mikseribiisissä/ympär maailmaa,ja itsekin omistan kyseiset "palikat",enkä kyllä rajusti editoimatta kehtaisi niitä em. vuoksi käyttää) . no en tiiä. onkohan nyt vain semmoinen angstinen olotila että tekee mieli nurista. oli miten oli, moneen genreen voisi tosiaan etsiä vähän makusteita toisista tyylilajeista, ja tässä ollaan tosiaan aika kotoisella maaperällä eikä olla lähdetty merta edemmäs kalaan. muijanhuutovoksut on ihan kivoja, mut sitten kun toi "puolet hitaampi biitti" 1:26 paikkeilla iskeytyy ei biitin bd ja snare oikein miellytä - kuin sellaisenaan jostain perus-sekvenneristä/synasta ripatut rosoisen kuuloiset GM-äänet>:/ ~~~~ Pianomelot ovat ihan mukavat ja pianon "säädötkin" paikoin sopivan utuisetkin. nuriseva bassolinja keinuttelee leppoisasti, mutta joissain kohdin tuntuu menevän hitusen epävireessä*äh.oliko se sittenkin tuo vaikkumöykäre korvass* oli miten oli, tässä kolmen kuuntelukerran jälkeen on ehkä valmis antamaan prosentuaalisia arvioitakin. ai niin - jotain tähän ois vielä kaivannut. minä tiiä mitä se vois olla, mutta nyt jäi päähän vain noi efektit patternien alussa(esim. kohdassa 3:36), ja kyseisestä "revitys-samplesta" tulee mieleen ainoastaan yksi asia,joskin etäisesti - bonkkareiden "freestyler" - enkä ees väitä että kyseinen sample ois ees sama,mutta se vaan assosioi fiilikset "vapaastyylaajan" pariin,ja sehän taas ei ole hyvä asia sun tapauksessa,kun biisin tulis tietenkin olla KnB-assosioiva,heh. ~~~~ biisi/fiilikset-olotilat/melodiat/kikkailu/kokeilullisuus-kaavamaisuus /rakenne/saundit : 73% ~~~~ laatu/miksausmasterointidynamiikkamiikkakikkakikkahäröilyt ynnämuut niin tuikitärkeät äänenpuhtautta edesauttavat seikat : 81% ~~~~ 73+81=154/200 * 154:2= 77% = 8- ^^^^ ja tämä oli sitten taas minun makusteluni lopputulos ;D
0   +1 +2
 
9
JukkaM 03.03.2003
Pakko sanoa että loistavaa. Hemmetin kovaa rytmittelyä!
0   +1 +2
 
10
Jollas 03.03.2003
Mahtava meno!!! Lisää tätä nopeeta!!
0   +1 +2
 
7
wdm 03.03.2003
En oikein tiedä mitä sanoa tästä...
Tekniikka hallussa jotenkin jäi vaan huono maku suuhun. Rhodes pianon ja alun downtempo osuuden rock-basarin olisi voinut jättää väliin(maku-asioita).
0   +1 +2
 
9
StatusD 03.03.2003
joo meitsi on huono arvostelee mutta ku itsekkin diggaan DNB:stä tää on just asia kamaa =)
0   +1 +2
 
9
DjLime 03.03.2003
Kuten aikasemminki on sanottu. Delay ei toimi. Jotenki tos alus tuntuu et se löis kickin jotenki offbeat. En tiiä sit onko vaa kuulossa vikaa. Asia biisi. Hienoja piano juttuja ja kiva narina basso ääni. Kyllä tämä toimii.
0   +1 +2
 
9
Skyther 02.03.2003
Alku on todella mielenkiintoa herättävä, todella hieno. Biitissä ei oikein mitään valittamista kyllä, vaikka sen pääpiirteissään onkin kuullut jo miljoonia kertoja ymmärrettävistä syistä. Bassorumpu on kyllä asteen liian heikko. Tuo säröbasso olisi voinut kyllä olla hiukan matalampi ja vähäisempi, mutta ei paha. Sinibasso toimii kuin ruoka nälkään, rikastuttaa äänimaailmaa. Kyseinen äänimaailma on kyllä kiitettävän mehukas - joka suunnasta tulee padia, pianoa, vokaalia ja efektiä, mutta mikään ei ainakaan minun korvassani kuulosta soivan ristiriidassa. Täytyy myöntää, että olen hyvin myönteisesti yllättynyt. Mahtavaa työtä ja paras biisisi tähän mennessä. Sitä ihmettelin, mikset vanhaa nimeä käyttänyt, mutta kyllä tuokin toimii. Se vanhakin olisi kyllä mielestäni sopinut tunnelmaan ihan hyvin. Numero on 9½ ja mieleni tekisi laittaa kymppi tuohon ruutuun, mutta joku korkeampi voima ohjaa hiiren osoittimen ysin päälle.
0   +1 +2
 
Pulssi 02.03.2003
Mitään mistään tietämättömänä (tai ainakaan D'n'B:stä tietämättömänä) voisin sanoa, että kuulosti hienolta. Itse en luultavasti osaisi erottaa kaupallisesta saundista. Numeroarvosanaa en lähde antamaan, sen verran pihalla ko. genrestä olen. Mutta tuotannosta saat kyllä täydet pinnat kotiin vietäväksi.
0   +1 +2
 
9
Tämä yllätti erittäin positiivisesti, jo sillon previkkaversion kuullessani. Tuo rummuissa oleva delay ei kyllä mielestäni sovi tuohon, mutta sehän on tietysti makuasia. Soinnut ja vokaalit olivat loistavat. Bassopuolessa on mielestäni parannettavaa. Itse olisin keskittynyt tekemään yhden hyvän kanttiaaltobassosoundin, hyvällä (softa)synalla ja jättänyt tuon siniaaltobasson vaikka taukoihin ym. Squarebassosoundiin olisi kaivannut enemmän botnea, eli siis matalien taajuuksien pitäisi kuulostaa (ja tuntua ;) paineisemmalta. Silloin matalin bassopää olisi huomattavasti selkeämmän ja fätimmän kuuloinen, nyt se meinaa meni hieman huminaksi. Rumpupuoli, samoin kuin taustaefeketit ym. ovat erittäin hyviä. Niistä en keksi valitettavaa. :) Jatka ihmeessä DNB-linjalla.
0   +1 +2
 
10
Imp 02.03.2003
ensimmäisek knb ulkoasu on loistava off topic :) mut tää biisi on aika hyvänkuuloinen nytte moneen kertaa kuunneltuna..kun sulta sain tästä sen esimaun :) kuullostaa edelleen hyvältä ja oot vissiin tehny tähän taas jotain muutoksii rakenteeseen?todella hyvää dnbtä..siniaalto toimii kyl ihan jees tavalla ja sopii muuten rauhalliseen dnb biisiin
0   +1 +2