Pyhä simasali

Heorot

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

7
Erwin 28.06.2007
Huilu introsta tulee mieleen The Darknessin biisi One Way Ticket. Jotain Tabula Rasamaista siinä huilussa myös on. Heorotin musa on toki jotain ihan muuta. En pidä juurikaan tällaisesta musasta, mutta ihan hyvän kuuloista kuitenkin.
0   +1 +2
 
9
Irto-hirvi 25.08.2006
Aivan mahtavaa pidän erityisesti noista pilli melodioista
0   +1 +2
 
Jaakkokujaakko 18.04.2008
Folkia on aina mukava kuunnella. Intro miellytti erityisen paljon, mutta sitten mennäänkin asiaan.

Ensikuulemalla piti höristää korvansa, että sai selvää suttuisesta kokonaiskuvasta. Miksaus oli jäänyt pahasti vaiheeseen, (tai sitten se oltiin hoidettu leväperäisesti) ja siihen olisi voinut panostaa. Soittimet hukkuvat toisiinsa vaikka panoroinnilla ollaan saatu aikaan pieniä korjauksia.

Saundeissa ei sen sijaan ole mitään moitittavaa. Kitarasaundit oli perushyvä metalliset ja synat toi uusia vivahteita, vaikkakin niissä voitaisiin miettiä ollaanko menty siitä mistä aita on matalin.

Biisiä kuunnellessa ei tullut tylsää; sovitukset olivat siis onnistuneet. Biisin puolivälissä olevasta hitaasta osasta eteenpäin biisi vain kehittyi yhä paremmaksi, mutta biisistä jäi uupumaan jotakin. En vaan millään löytänyt punaista lankaa tai soitinta mihin tukeutua kuunnellessani. Takana ujeltavat melodiat kyllä nappas, mutta siihen se sitten jäikin.

Yhteissoitossa on petraamisen varaa, ja jonkinlaista johdonmukaisuutta tämä kylläkin kaipaa, vaikka musiikillisesti tämä onkin kelpo kamaa.
0   +1 +2
 
7
stormwolf 08.06.2007
hieno piano alku..lauluääni kuulostaa hiukan moonsorrowilta..välillä tuo huilu vai mikä onkaa nii ottaa päähän mut iha asiallinen kappale..hieno logo\,,/
0   +1 +2