Hymn of Twilight

Celestial Aeon Project

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

8
Mukavan rauhoittava biisi, terapeuttinen. Tämmöstä voisi vaikka kuunnella ennen nukahtamista.
0   +1 +2
 
Jari Ylamaki 13.02.2016
Tällaista pitää olla oikea Easy Listening. Kovasri pidämn
0   +1 +2
 
Akeli 04.04.2014
Rentouttavaa kuunneltavaa. Soundimaailma on hyvä ja kaikki toimii. Ei mulla muuta
0   +1 +2
 
8
Asamael 19.02.2014
Mielenkiintoista musaa. Laulut hyökkäs jotenkin liikaa ja söi vähän fiilistä. Samoin nuo perkussiot (tai niiden soundit) oli jotenkin vähän levottomia biisin tunnelmaan.
0   +1 +2
 
7
hyvällä tavalla erikoinen biisi. yllätti minut positiivisesti :)
0   +1 +2
 
Devil's Acolyte 03.02.2013
Hieno biisi ja jaksaa kantaa loppuun asti vaikkei biisissä itsessään vaihtelua juuri tapahdukkaan. Lopun pianosta vielä lisäpisteet.
0   +1 +2
 
8
soundofwood 22.11.2012
Ihan mukavaa kuunneltavaa. Taustamusiikkimaista. Perkussiot antavat vastapainoa muille instrumenteille, samalla ne tosin pitävät biisin intensiteetin ja yleisen fiiliksen aikalailla samanlaisena koko ajan.
0   +1 +2
 
Kostiainen 29.07.2012
Rauhoittavaa, mutta aika mitäänsanomatonta äänimaisemaa. Jotenkin nuo klap-perkussiot haittaa, samoin nuo "laulut".
0   +1 +2
 
Tapez 13.03.2012
oikeen jees tunnelmaa tässä... diggailen... diippiä soundia... :)
0   +1 +2
 
10
Blind Leader 21.12.2011
Tunnelmaltaan erittäin hypnotisoiva. Pystyin helposti kuvittelemaan itseni jonnekkin savannille bambuneekeriksi väijymään jotain leijonaa kepin kanssa. Tosi svenggi. Lämpöinen kymppi.
0   +1 +2
 
Markola 23.08.2011
Hyvää tunnelmaa tässä biisissä ja hienoja soundeja. Rumpukomppiin toivois jotain pientä muutosta välillä, kun alkaa tylsistyttämään, mutta muuten kyllä hieno veto.
0   +1 +2
 
8
DJ_JIIKOO 06.06.2011
En kyseistä genreä kuuntele joten en ala sen kummemmin arvostelemaan, mutta kyllähän tää joltakin munkin korvaan kuulosti, joten kasi tulee :) käy tsekkaa munki biisit ja nakkaa kommenttia ja arvosanaa! : http://www.mikseri.net...
0   +1 +2
 
novax 13.04.2011
Itse ei kuuntele genreä täyspäiväisesti mutta joissain tilanteissa ehkä voisin tätä biisiä kuunnellla. Hyvä biisi.
0   +1 +2
 
8
J.A.M.S. 23.02.2011
hienosti toyeutettua musiikkia. tämä on itelleni sellaista rentouttavaa kirjanluku musiikkia. tykkäsin paljon
0   +1 +2
 
KNIGHTofTHUNDER 05.11.2010
Metka "kolkotus" tuossa kompissa. Tuo hoilotuslaulu rupes pitemmän päälle hieman ärsyttämään. Aika erikoislaatuista matskua..tai sitten olen vain vanhoihin kaavoihin liikaa jämähtänyt, mutta en tästä kyllä paljonkaan saanut irti. Saundeissa ihan mukavan seesteistä tunnelmaa.
0   +1 +2
 
argon 18.06.2010
Kaunis world music -henkinen fiilistelypala, jonka kuunteli rytmisten elementtienkin puolesta mieluusti. Soundipolitiikkaa voisi ehkä vielä vähän petrata isommaksi, jos vain kalustosta löytyy vääntöä?
0   +1 +2
 
Ted Nugentti II 31.03.2010
HEheh hieno idea vetää tuota uggabuggaa mukaan tuohon. On civilization neloset pelattu näköjään. suht taitava vetäisy vaikka ottaakin kaikki kliseet uggabuggamusasta.
0   +1 +2
 
ylkky 18.03.2010
kyl ei minua kyl kauheasti lämmittäny tää biisi ei
0   +1 +2
 
watt 22.02.2010
tästä biisistä en saanut mitään irti.tää ei koskaan lähtenyt rullaamaan.samaa kaavaa läpi biisin.
0   +1 +2
 
AnarchyBurger 23.01.2010
Panhuilu! Stefanko soittaa?

Tää on tällaista mitä soi yhdessä kirjakahvilassa aina taustalla. Vokaalit erottuivat vielä liikaa, kuoromaisempi / kaikuihin upotetumpi tyyli palkitsisi niissä. Lounge/new age-kampetta, positiiviset vibat tästä tulee, eikä kuitenkaan ihan väkinäisimmästä päästä alallaan.
0   +1 +2
 
PutteAtte 20.11.2009
Hehee, kommenttiringissä tuli vastaan:). Oot kyllä aikamoinen tunnelman mestari ja nero ei voi muuta sanoa. Itseäni hieman häiritsee nuo african rummut mitkä tuossa heti alusta lähtien kuuluu. Vokaalit ovat aika hauskasti miksailtu ja tunnetta löytyy. Padit ovat myös niin kauniita ja äänimaalima on kerrassaan mahtava. Vaikka tuo huilu on vain niin pientä osaa tässä biisissä, on se mielestäni aivan uskomattoman kaunis ja kruunaa kappaleen. Lopetuskin oli aika osuva, siis feidaus tuohon pianoon, hyvä ratkaisu. Michikawa, king of the feel.
0   +1 +2
 
7
Fillari 29.04.2009
Mielenkiintoista rytmiikkaa alussa ja voluumi kasvaa kivasti, jousiäänet hienoja, olis hieno jos tästä lähtin jokin alphavillemäinen ralli. Piisi on kokonaisuutena rauhallinen taustamusiikkimainen viritys, jota kyllä kuuntelee työ ohessa. Varsinaiseksi kuuntelumusiikiksi mulle liian tasapaksua, vaikkakin tämä on tuskin sellaiseksi tarkpoitettukaan. Tuo pianoriffi hyvä tuolla 3:00 paikkeilla. Se olisi voinut tulla jo paljon aikaisemmin, lisää melodiaa niin hyvätulee. ,
0   +1 +2
 
Dexteri 23.01.2009
Afrikan matkallako olette tehneet pohja äänityksen ne kun pysyy kompissa ilman klikkejä, kun taas on valkoisen miehen vaikeata suoriutua vaikka olisi minkälaiset apuvälineet....JA KONEET ;D
0   +1 +2
 
9
sake85 26.08.2008
Erinomaisesti tuotettu kaunis kappale. Tässä näkyy taidokas kädenjälki. Ei siis ole ihme, että niin moni ihminen on löytänyt tämän fanittakseen. Onnea ja menestystä!
0   +1 +2
 
Zoidberg 19.02.2008
Mukavan letkeä rytmi tuossa, mutta siinäkin voisi tapahtua vaihtelua... Alku lupaili jotain mukavan letkeää kamaa, mutta sitten alkoi tuo mölinä. Tähän voisi kehitellä kunnon laulunkin.
0   +1 +2
 
10
Hymn of a twilight... Mahtavaa... Todellakin Twilight... Aivan mahtavaa... eikai tässä mitään muuta voi sanoa?
0   +1 +2
 
8
DevilHippie 29.03.2007
Leppoisaa settiä, hyräilyt oli mukavia, helppoo kuunneltavaa.
0   +1 +2
 
10
zood 28.03.2007
Mahtava rytmi, alussa kuuntelin että mitä läpsettä sieltä taustalta kuuluu, mutta ymmärsinkin rytmin ensin ihan väärin. Todella rauhoittava biisi, mietinkin tuossa millä saan laukaistua tämän hirveän työstressin ja sieltähän se tuli. Nyt ei enää kaupan pääsiäistilaukset pyöri mielssä. Tämä ehdottomasti pitää laittaa koneelle, ja ehkä vielä tuohon kannettavaan soittimeen. Tuo piano tuola lopussa vieläpä lopettaa biisin niin täydellisesti että meinaa ihan nukahtaa, ja sitten se repeatilla alkaa uudestaan ;)

Padit toimii ja tuo huilusoundi tuossa katkaisee biisin todella mainiosti. Mitä sä oikein höpiset ette itsekään osaa tehdä kerroksellisia biisejä, minussa tässä on kerroksellisuutta ihan vaikka muille jakaa. En ole ihan varma käytänkö nyt oikeaa sanaa mutta tuollaiset synasoundit joihin tulee ikäänkuin tuollaista resonanssia? Ohjelmissa lukee aina resonance, ainakin muistaakseni ja yleensä vieressä cutoff, ja sittenkun laittaa sitä cutoffia alas ja resonancea ylös syntyy sellanen ulina, ihankuin joku kiertoääni, en kyllä tiedä onko nuo tehty niin, tulee tollanen hieno efekti siihen padiin. Nyt toistovälineenä ovat tietokoneen suht pikkuiset purkit mutta pitää vielä kuunnella tätä kuulokkeissa aamulla matkalla töihin stressaamaan lisää jos stressaisin vähän vähemmän. Parhautta parhaimmillaan, tuo lauluosuus sopii tähän todella hienosti. Eikä tämä ole nyt mitään nuoleskelua sitten, tämä on oikeasti aivan mahtava, joku mielleyhtymä tästä tuli cinematic orchestran biiseihin vaikkei sinänsä kyseiseltä poppoolta kuullostakaan.
0   +1 +2
 
10
Jäin ihan lumoihini ja unohdin, että tähänhän piti kirjoittaakin jotain. Jänniä rytmien kääntämisiä ja tosiaan tosi lumoavaa musaa. Sanotaan, että kaikki mitä tässä oli, oli hyvää. eikös se sitten ole onnistumisen merkki, minusta se on kympin merkki.
0   +1 +2
 
Piru Kange 16.03.2007
Oukei... mitähän sanoisi... Jotenkin eksoottinen tunnelma tässä on. Kuuntelumusiikkia tämä ei niinkään ole, vaan enemmän soundtrack-tyyppistä taustamateriaalia. Ihan mukavan rauhallinen ja pohdiskeleva tunnelma tässä kyllä on. Varsinkin tuo about 3:n minuutin jälkeen tuleva piano-osio on hieno.
0   +1 +2
 
bize 09.03.2007
Kyllähän tätä taustamusiikkina kuuntelee, mutta sävellyksellisesti aika heppoisin eväin ollaan liikenteessä.
0   +1 +2
 
slvs 13.02.2007
Ei ollut mulle kovin helppoa kuunneltavaa, hiukan aina pistää rassaamaan kun biisissä ei tapahdu juuri mitään. Eikä oikein etene. Ei tosin ole mun genreäkään, joten kommentin voi siltä osin jättää täysin omaan arvoonsa :)
0   +1 +2
 
sipulipekka 09.02.2007
Taas kerran erittäin hieno kappale. Melankolinen, mutta silti tästä tulee hyvälle tuulelle.
Löytyy myös jos jonkinlaista etnistä fiilistä ja äänimaisemaa, jotka on nannaa korville.
0   +1 +2
 
Beetlejuice 07.02.2007
rauhottavaa taustamusiikkia,hyvä soitantaa,pianot
0   +1 +2
 
9
Jusa83 04.02.2007
Rauhoittavaa kuunneltavaa. Vokaaleista tuli hieman mieleen lappilainen joikuminen, ja muutenkin kappale herättää shamanistisia mielikuvia. Porontaljat lepattavat tunturituulissa ja niin edelleen. Kappale toimii rakenteellisesti hyvin, vaikka oma mieltymykseni olisikin ollut, että loppupuolen muuntuman (vokaali- ja perkussio-osista pianoon) sijaan olisi kappale voitu nostaa kliimaksiin jossa mukana olisivat jälleen olleet nuo vokaalit mutta jonkin korkeaäänisen soittimen säestäminä, vaikkapa sen huilun joka esiintyi alkupuolella. Mutta varsin mystinen ja miellyttävä äänimaisema tämä oli tällaisenaankin. Hyvää työtä.
0   +1 +2
 
odkid 30.01.2007
Ruyichi Sakamoto tuleepi mieleen, mutta se kaikkoaa pitkälti alun jälkeen. Badalamenti tulee tuosta laulun kanssa aika samanaikaisesti sisääntulevasta syntikkasoundista. Tuotannollisesti jälleen ihan mahtavaa jälkeä. Etnovivahteikas, perkussiovoittoinen veto. Nuo pienet koukut rytmityksessä tekevät tästä kuunneltavan sellaisella keskittyneellä tavalla, vaikka tämän voi yhtä hyvin jättää taustalle alitajuntaiselle, ambient-tyyliselle "kuuntelulle". Afrikkaan tämä eniten vie, vaikkakin ehkä sellaiseen jossa on myös talvi ja lunta, kyllä tässä sellaista pohjoisen melankoliaakin oli. Vaikea keksiä mitään kovin kriittistä, sinulla on vain niin selkeä oma tyyli.
0   +1 +2
 
Riku Rotten 29.01.2007
Meneeks toi läpyttely jossain järjellisessä tahtilajissa? Vai miksi vanne kiristää päätäni? Omaperäistä on ainakin. Ei tää tuotanntoon tökkää, se toimii kans.
0   +1 +2
 
Begemot 24.01.2007
Onpas herralla paljon faneja, siihen mähden että musa ei ole peruskauraa. Jo se kielee laadusta.

Ja onhan tämä hienoa musaa. Hieman etnotyylisillä pensselillä tässä maalaillaan. Easy Listeningilläon yleensä hieman huono kaiku, mutta kyllä tässä kontekstissa se toimii.
0   +1 +2
 
10
T.Rautakari 21.01.2007
Kyllä meni meikä nöyräksi.
Upeaa, kertakaikkiaan. Nyt lähden syömään ja lopetan ringin tältä osin kun tuli päivän parasta antia sopivasti. Kiitos!!
0   +1 +2
 
esw 20.01.2007
Perkussio-osasto on mielestäni tässä tuotteessa parasta. Omaperäinen bassosoundi. Pädit ja muut melodiset elementit ovat suurimmaksi osaksi toimivia ja tyylikkäitä. Vokaalit eivät aivan vakuuta, vaan kuulostavat hiukan kolkoilta. Näin mahtipontisessa ja leveässä, akustistyyppisessä sovituksessa on outoa kuulla piano, jota ei ole nauhoitettu/sovitettu stereona. Kyseinen piano ei ole aivan paras ratkaisu biisin lopetukseksi.
0   +1 +2
 
Suudella 20.01.2007
veikee alku, ei oo mitää ihan tavanomasta varmaankaan.. oho, synaa :O mitä ihmettä tää on!?
tää on RENTOUTUSMUSIIKKIA!! :D
hei, pieni vihje, vokaalit on hitusen liian kovalla, ne saattaa olla vähän ahdistavat, jos tän on tarkotus olla mieltä puhdistavaa musiikkia :)
0   +1 +2
 
Hewi 20.01.2007
Kipaleesta tuli mieleen meränelävistä kertova dokumentti. :) Meren syvyyksiin vaivutaan ja ihastellaan maisemia. Jes, kyllähän tämä toimii.
0   +1 +2
 
Snacke 19.01.2007
sergeant pepper alotus loistavaa. aika mielenkiintonen paketti sikäli, että vaikka ei kummempaa sanottavaa (verbaalista) olekaan niin biisi jaksaa vajaan neljäminuuttisensa ihan mukavasti. osasyynä tähän tietysti laadukkailla soundeilla. jotai lo-fi osastoa jää kaipaamaan, topdella digidigi fiilis jää käteen.
0   +1 +2
 
9
RA- 17.01.2007
joo.. tää on kyl aika pommi. Etninen meininki on aina jeppistä, ja tällee sekotettuna ambienttiseen stygee, iso plus!
0   +1 +2
 
9
Lecus 17.01.2007
hyvä alku biisillä.ehkä vähän liian pitkä kuitenkin?tulee mieleen jotain inkkari ja sademetsä meininkiä.hyvän kuulosta..
0   +1 +2
 
9
Valandir 17.01.2007
Alkaa hyvinkin etnisesti noilla rummutuksilla. Siinä sitten luodaankin hyvin tunnelmaa noiden rumpujen avulla ja padit alkavat nousemaan taustalta. 47 sekunnin kohdilla tulee vähän vokaaleitakin messiin, joissa saisi mielestäni olla kyllä huomattavasti enemmän reeverbiä, koska nyt jäävät vain vähän liian ontoksi. Toki noinkin ne toimivat kyllä ihan ookoosti. Siinä tuleekin sitten vokaalikohtauksen jälkeen vähän hyvänkuuloista huilua mukaan ja muita elementtejä nostetaan myös esiin, kuulostaa kyllä jälleen kerran hyvältä. Vokaaleiden melodia kaikessa yksinkertaisuudessaan toimii kyllä erittäin hyvin. Kahden minuutin jälkeen alkaa myös hyvänkuuloista pianolinjaa taustalla soimaan ja senkin soittama melodia kuulostaa hyvältä. Mielestäni siinäkin saisi olla enemmän reeverbiä, mutta kyllä se noinkin menee. Elementtejä tiputellaan biisin loppua kohden ja piano jätetään soimaan, oiva ja omaperäinen ratkaisu. Kokonaisuudessaan kelpo kipale hyvillä mausteilla, tykkäsin kyllä taas jälleen kerran.
0   +1 +2
 
9
Modnar 03.06.2007
Hieman tulee mieleen Mobyn haikeammat tuotokset, tosin hieman etnisemmällä meiningillä. Tässä on todella hyvät ja miellyttävät, rauhoittavat saundit ja tunnelmat. Juuri tuollaista taustalla lipuvaa tunnetilaa. Laulannat tuovat lisää väriä tähän.
0   +1 +2
 
10
Tommy Loose 16.01.2007
Biisissä hiukan sellaista twin peaks meininkiä. Kokonaisuus sopivan leijuvaa ja mystistä melodia surffailua!
0   +1 +2
 
zenri 16.01.2007
Tämä toimii parhaiten, mitä olen teiltä kuullut. Tässä se liillinen mahtipontisuus ei nouse niin pintaan, vaan tässä mennään enemmän tunnelma ehdoilla ja aika mukavaa etnomeininki pystytte virittämään. Toimii!
0   +1 +2
 
10
osamu666 16.01.2007
On tää kyllä todella upean kuuloista tunnelmointia.. Ei voi muuta sanoa
0   +1 +2
 
9
keke69 16.01.2007
Tuntuu siltä, että keksit kaikkien kappaleiden nimet tavalla tai toisella Final Fantasystä, projektin nimestä puhumattakaan ;) Hymn of Faith + Twilight= Hymn of Twilight. Asiallisen rentouttava teos on kuitenkin kyseessä, laulut ja laahaava äänimaailma luo hyvän tunnelman. Pidän kovasti tällaisesta osittaisesta "kellumisesta".
0   +1 +2
 
repulse 18.04.2007
Hyvän kuuloistahan ja originaalia meininkiä tämä oli...riittävän omaperäinen biisi genressään, mikä nostaa tämän vastaavien kappaleiden yläpuolelle. Tykkäsin;)
0   +1 +2
 
Zebhyr 16.01.2007
Tähän asti paras kuulemistani orkesterin tuotoksista. Tässä on ilmavuutta ja hienoja, lähes mustilta kuullostavia elementtejä. Olin kuulevinani lievää polyrytmiikkaa, mikä selittäisi tuon aavistuksen omaisen afrikkalaisen vivahteen.
¨
Komea suoritus!
0   +1 +2
 
10
gerana 16.01.2007
Kaunista jälkeä taas kerran :) rakastan noita kikkailuja mitä keksit piristyksiksi tuonne väliin, kuten esimerkiksi tuo huilun osuus luo ihanan afrikkalaisen tai intiaanimaisen tunnelman. Perkussiot parhaimmistoa.
Kappale sopisi hyvin johonkin elokuvaan. Voin kuvitella jo itse elokuvan päässäni pikakelauksella.. hmm.

Ihana<3 :)
0   +1 +2
 
Turmis 16.01.2007
Fiilistelymusiikkia maisemien tahtiin selkeästi kyseessä. Oikein mukavan pehmeitä soundeja tuntuu tämä sävellys tarjoavan. Aikalailla samassa teemassa pysytään koko kappaleen ajan, mitään suuria suunnanmuutoksia ei tunnu tapahtuvan. Lopun pianoa mielestäni olisi voinut käyttää kappaleessa aiemminkin, nyt se jää vähän "irtonaiseksi" tuossa lopussa, vaikkakin teknisesti sulautuukiin tuohon loppuun.
0   +1 +2