Avataanpa sanallista arkkua pikkaisen noin tajunnanvirtaa mukailevassa muodossa:

Soundeissa on jotain kovin demomaista, taikka vaihtoehtoisesti sopivan retroa ja vanhahtavaa. Samaan aikaan ilmavat, tarkat mutta ehkä jotenkin pikkaisen liian kevyet? Ainakin kitaran takana tuntuisi olevan pikkaisen liikaa ilmaa eikä kaikkia taajuuksia ole ehkä käytetty niin hyvin kuin oltaisiin voitu. Silti erotteleva ja retroileva äänimaailma selkeällä (joskin turhan alapäättömällä/munattomalla) bassolla varustettuna on ihan kivaa vaihtelua tiukkoihin nykysoundeihin verrattuna. Tällä tuotannolla ainakin erottuu joukosta. Edukseen vai haitekseen sitten riippuukin kuuntelijasta ja tämän tottumuksista.

Soitto sujuu hyvin ja on tarpeeksi tiukkaa. Ei tässä mitään soitinakrobatiaa suoriteta, mutta asiansa ajavaa jamittelua. Bassopornoon taipuvana elitistisikana voisin valittaa siitä että basso kuullostaa plektralla soitetulta, ja näin kärsii vähemmän dynaamisesta soundista. Tähän voisi sopia pehmeämpi ja groovaavampi sormisoundi. Toisaalta, näin sanoisi vain ja ainostaan elitistisika. Kitarat ja rummut ajavat asiansa. Vieressä istuva tyttöystävä ainakin nappasi heti keinuvasta rytmistä kiinni, joten ei se ainakaan huono asia voi olla. Tuhdimmat ja rikkaammat soundit sekä mahdollisesti paremmin hyödynnetty snaren käyttö (ghosteja esim. sekaan) voisivat tuoda kappaleeseen sitä rikkautta mitä äänimaailma kaipaisi. Ja ehkä sitä svengiäkin lisää.

Mitä itse kappaleeseen tulee, niin ikävä kyllä on pakko todeta se hirvittävin asia mitä voi todeta. "Ihan kiva". Kevyttä, pirteää ja jopa tanssittavaa pop/rokkia jota on kovin harmitonta kuunnella. Potentiaalia biisissä olisi, mikäli koukkuja käytettäsiin ronskimmin hyödyksi. Kertosäe lähtee mukavasti kiihdyttelemään menoa, mutta jokaisen popahtavan kappaleen pääkoukuttaja - laulu ei ylly muiden soittimien paukkeeseen, vaan jatkaa pidemmän päälle samalla linjalla kuin verseissä. Eli tässä vaiheessa olisi a) hyvä tuplata vokaalit tai parempaa, ottaa mukaan stemmoja b) lisätä volyymiä desibelillä tai jopa kolmella ja ottaa sekaan vielä vaikka yksi kitara. Mikäli tavoitellaa oikeasti pelkistettyä soundia, suosittelisin että vokalisti vetäisi vain suuremmalla paatoksella. Eli citius, altius, fortius - periaate käytäntöön. Kappale tuntuu myös turhan lyhyeltä, eli olisi imo ollut sopivampaa että toimiva kertosäe oltaisiin kuultu ehkä vielä kerran suuremalla voimalla kuin edelliset kerrat. Klassinen jippanen, mutta minkäs teet, se toimii ja toimii hyvin.

Kuitenkin, on tässä sellainen omanlaisensa tatsi olemassa ja siitä hatunnostot tekijöiden ja soittajien suuntaan. Onnea matkaan.

Jotenkin vaimeaksi jäi minun makuuni, mutta onnea matkalle.