Blind

State of Ignorance

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

SluiB420 12.02.2011
Ei iske yhtään. Johtunee siitä et en heavy metallia ole kuunnellut tarpeeksi sanoakseni tästä mitään.
0   +1 +2
 
wtsalmela 10.02.2011
Yleensä en sanoja kuuntele musiikissa, ja nyt en olisi noista vokaaleista selvää saanutkaan kun jäi varsinkin matalammat vähän peittoon, ihan erottelevassa studiokuuntelussakin. Se ei liene kuitenkaan äärimmäinen vahinko.
Murea kitara on ihan mehevän kuuloinen ja rummutkin on esillä.
Ihan jännä tunnelma biisissä ja kappale on kuitenkin paljon järkevämpi kuin moni örinöihin sortuva saman lajityypin edustaja.
2min. kohdalla kiva saundi kitaroissa.
0   +1 +2
 
7
Chadonna 07.02.2011
Stemmat ei kyllä sovi yhtään yhteen taustan kanssa. Ei ainakaan sovi miu korviin. Vähän liikaa epäharmoniaa. Mutta molemmat osat toimii kyllä itsekseen oikein hyvin.
0   +1 +2
 
Leka 07.02.2011
Mukavan kiero kappale, sävellykseltään onnistunut. Kuitenkin turhan lyhyt, olisin toivonut jotain pitempää fiilistely osuutta tms. Sounditkin ovat kohdallaan ja pidän erityisesti laulajan tulkinnasta. Kitaroissa olisi voinut olla vielä jyhkeämpi äänivalli, mutta toimi mukiin menevästi näinkin. Hyvä biisi.
0   +1 +2
 
MustaLammas 06.02.2011
Outoa (hyvällä tavalla). Rummut kuulostavat olevan jossakin hyvin jännässä tilassa. Laulun osalta voisi kokeilla ottaa mallia Mike Pattonin sivuprojekteista ja viedä laulukin samalle tasolle sävellysten "oudon fiiliksen" kanssa.
0   +1 +2
 
walkaway 06.02.2011
-Kovin on rankkaa matskuu alux joutuu pinnistelemään saadakseen jotain tolkkua sanoista,hyvä tasoinen treenis äänitys(ehkäpä)mut jotekin tuhnu.Kuunneltavaa pareet saudit ni hyvinkin kuunnetavaa...
0   +1 +2
 
8
Wou, intro on todella vakuuttava. Laulajan monotonisen oloinen ääni on mukavan karu biisin alussa, kunnes alkaa jo tapahtua vaihtelua, tykkään! Sointukierroista tulee hieman mieleen Devin Townsendin biisit. Soundit toimii muuten hyvin, mutta rumpujen tomit kuulostavat vähän tuhnuisilta.
0   +1 +2
 
9
Gartza1962 03.02.2011
Jatsahtavaa metallia... Laulu ei aivan yllä musiikin tasolle tai sitten tämän voisi sijoittaa vaihtoehtometallin kategoriaan. Bändin soitto kyllä vakuuttaa. Kielisoittimien soundi on vahvaa, rummut vaatisivat vähän enemmän tilan tuntua. Soittajat osaavat hommansa!
0   +1 +2
 
9
DJ Spora 02.02.2011
Aika kiero soundimaailma. Sopiva sekoitus tumppuista ja heleää soundia. Minä pidin. Soittokin on sopivan menevää.
0   +1 +2
 
Nyt ei kolina kolise. Alusta tuli mieleen että parikin biisiä soi päällekkäin. semi alice in chains meno. Ei nyt muutenkaan osu musamakuuni. Hiomista vaan. Ei kuitenkaan ollut paskinta tätä lajia.
0   +1 +2
 
7
Project 66.6 01.02.2011
Kokonaisuudessa hyvä kappale. Soundi on ehkä hieman tunkkainen ja laulu kuulostaa jollakin tavalla erikoiselta minun korvaani, onko sitten hyvä vai huono juttu? Rytkettä kuitenkin enemmän olisi hyvä saada.
0   +1 +2
 
6
Outlander_ 01.02.2011
Ei jostain syystä nyt kolahda. Vokaalit tuntuvat puuduttaville ensimmäisen minuutin jälkeen ja kappale on muutenkin hyvin laahaava. Kenties pontevamalla laululla, monipuolisemmilla kitaroilla ja suuremmilla dynamiikkaeroilla olisi ollut suuri vaikutus kuuntelukokemukseen. Mielenkiinnolla odotan seuraavia biisejä, sillä soittotaito on kyllä yleisesti ottaen hyvin kohdallaan.
0   +1 +2
 
Freyelise 01.02.2011
Vähä tuli joku mike patton / manowar -hybridi mieleen. Silleen aika hämärä yhdistelmä :D Mun korvaan aika laiska poljento on biisissä, ei oikein innosta mukaan. Soitto ja laulutaitoja tuntuis olevan kuitenkin.
0   +1 +2
 
7
nipples 01.02.2011
Joo ihan ok veto, mutta riffit kaatuu turhaan toistoon ja samankaltaisuuteen ja laulu kuulostaa paikoin mölinälle.
0   +1 +2
 
7
Top-1 31.01.2011
Täytyy sanoa että olen melko huono arvioimaan tällaisen genren musiikkia. Pätevää soitantoa ja laulantakin menee, mutta omaan mileen noin raskaisiin rumpubiitteihin/kitarariffeihin laulu jää aivan liian lempeäksi,laihaksi tai irralliseksi. Laulanta sopisi paremmin vanhaan Sub Urban Tribe tyyliseen letkeään menoon.
Omaan makuun joko biisejä rennommaksi tai laulua rankemmaksi. Molemmat osa-alueet teillä toimii helvetin hyvin, mutta ei mielestäni yksiin. Tai ehkä se juuri onkin tarkoitus??? On se ainakin erilaista.
0   +1 +2
 
8
Piru Kange 31.01.2011
Joutui kuuntelemaan pariin kertaan, että pääsi sisään. Alkuun tuntui sekavalta, mutta myös jotenkin kiintoisalta, vaikka olikin liian raskas minun makuuni. Sielukasta tunnelmointia monin paikoin. Kitaralinjat ovat myös jänniä. Soundimaailma on liian "terävä". Minusta mystisemmät "viidakkosoundit" kantaisivat pidemmälle.
0   +1 +2
 
10
Tommy Loose 28.01.2011
Rankat on soundit, ja rankka on biisi. Tälläistä metallimättöä suomessa osataan tehdä.
0   +1 +2
 
Milvus 27.01.2011
Hyvä on asenne musassa. Rummut ehkä liian pinnassa, vähän lisää kompuraa niin lätistäisi sopivasti.
0   +1 +2
 
8
Jkill 27.01.2011
Sovitus vähintäänkin hämmentävä, jotenkin tulee mieleen että tässä jotain meshuggah fiiliksiä lähestyttäisiin, mutta flow ei ole ihan samanlainen. Lauluissa ihan kivaa stemmaa ja laulaja ei ole huono mutta sovittelisin ja miettisin enemmän että mitä ääntä käytetään missäkin.
0   +1 +2
 
Mr Fobias 26.01.2011
Ihmeellinen biisi siinä mielessä, että välillä tykkäsin ja välillä en. Aivan kuin se viimeinen juttu tästä puuttuisi, että voisin kuvitella digata täysillä. Mikä se on en tiedä. Haastava teos mielestäni ja olikohan vähän liiankin haastava.
0   +1 +2
 
8
Rappio-T 24.01.2011
Vokaalit kuului niin hiljasella, että vaikea saada välillä selvää. Muuten hyvän kuuloista.
0   +1 +2
 
9
Alextreme 24.01.2011
No nyt jytisee! Soundit hyvät, laulajalla tosi hieno ääni, riffit kaikki oivallisia. Tahtilajin vaihdokset pitävät korvan hereillä. Kahden minuutin kieppeillä alkava kummallinen melodia on hirveen hieno. Hyvää työtä!
0   +1 +2
 
9
Ilakoiva Peku 23.01.2011
Jotenkin tuli mieleen hieman koukeroisempi Alice In Chains. Hauskoja lauluharmoniajuttuja tai mikskä niitä sanotaankin ja rumpujen nuo tribaalityyliset fillit olivat todella hauskaa kuunneltavaa. Soitto oli muutenkin erittäin osaavaa, mutta kun itsekkin lyön rumpuja, niin tuo kannutusosasto ja muutkin rytmilliset jutut olivat mukavan omalaatuisia. Sanoisin, että pidin tästä hyvinkin paljon. Mukavan hämmentävän kuuloista musiikkia.
0   +1 +2
 
9
jasoni 21.01.2011
Jees... Hyvät soundit, tiukasti soitettu, sovitus on hyvä ja omaperäinen, jopa mielenkiintoinen. Laulajalta löytyy mainiosti tulkintaa ja erilaisia soundeja tähän ei-niin-helppoa-kuunneltavaa-tyyliseen muzaan. Miinuksena ainakin mun hifi-äänentoistojäjestelmässä osa lauluista jäi hieman muminaksi ja epämääräiseksi. Ysi tulee kuitenkin omaperäisyydestä!
0   +1 +2
 
10
Damage1994 21.01.2011
Taidokasta ja omaperäistä! Mikseri.netin kommenttiringistä ei ole löytynytkään vähään aikaan positiivisella tavalla yllättävää kappaletta. Yhdistelee progressiivisempaa ja raskaampaa heviä kuin Opeth, ja tästä löytyy kuitenkin ihan oma soundi. Rakenne on melkein avant-gardea. Kaoottinen ja ahdistunut tunnelma säilyy loppuun saakka! Täydet pisteet!
0   +1 +2
 
8
santtu0404 20.01.2011
Kaikenkaikkiaan melko hyvä biisi. Erityisesti rummut vetävät mielestäni ihan hauskoja juttuja ja kitarariffitkin toimivat. Mielestäni ehkä ainoita biisin miinus puolia ovat ne että tuntuu että biisistä puuttuu sellainen "elo". Jotenkin jäi sellainen kuva että vedetään ja vedetää oikein ja se siinä. Jotain ehkä olisi voinut keksiä ? Noh sekin on mielipidekysymys. Samoin myös se että mielestäni lauluraidat olivat keskivertoa ehkä hieman huonommat. Tai itse en ainakaan niille hirveästi lämminnyt. Kuitenkin ihan hauskat melodiat kitaralla pelastaa tätä pakettia melko paljon. Samoin myös hyvät rumpuraidat. Mielestäni tämä on sellainen biisi jota voisi silloin tällöin kuunnella.
0   +1 +2
 
9
Doctor Carpenter 20.01.2011
Meinas tulla tuossa 0.42 kohdalla paskat housuun kun laulaja-setä pisti vähän paljetta kehiin... Tää on hyvän kuuloista hevanderia, ei mitään jokapäivän puuroa, melko koukukasta sanoisin. Ja jännää se että tää kuulosti pitemmältä mitä tää on, siis positiivisessa muodossa ilmaistuna :)
0   +1 +2
 
Begemot 18.01.2011
Nopsaan rytkähti liikkeelle, melkein säikähdin. En tiedä onko nää taas näitä läppärijuttuja, mutta rummut kuulostaa todella oudolta. Stemmantapaisista plussaa. Hyviä soitinmelodioita. Sopivan mittainenkin.
0   +1 +2
 
Rehvake 17.01.2011
Ei oikein tuo stemmalaulanta uponnut, huuto paremmin. Aika sub-bassoinen teos, kärsii tunkkaisesta miksauksesta. Biisissä makeita kitarajuttuja.
0   +1 +2
 
9
T.Rautakari 17.01.2011
Ei ole omaa genreä; itse asiassa kaukana siitä, mutta kyllä sen tottavie kuulee kun on alan miehet asialla. Tarkkaa soitantaa ja miksaukset kunnossa.
0   +1 +2
 
8
kimbbaz 17.01.2011
Alusta tuli mieleen "slipknot", mikä nyt ei voi olla kauhea huono asia.. Alternativen makua tässä kyllä mukavasti on ja hyvät skebat, pitää sanoa. Rouhea veto.
0   +1 +2
 
Markola 17.01.2011
Hyvin ainakin minulle uppoaa tämmönen melodinen ja raskaampi materiaali. Sopivasti selkeyttä ja silti raskasta.
0   +1 +2
 
ma N aaja 17.01.2011
Olipas melkoisen progressiivinen pläjäys, jonka lopullinen pointti ei oikein välity kuuntelijalle. Periaatteessa tästä haluaisi tykätä, mutta.. Liekö syynä vokaalien keveyden (tai ehkä jopa löysyyden) ja soittimien raskauden ristiriita, en tiedä. Olisin kaivannut enemmän sellaista rouheutta, mitä lähtee kohdasta 0:41 eteenpäin. Tuntuu myös siltä, että kappale ei etene oikein mihinkään.

Soundit, laulu ja soitto toimivat sinällään muuten hienosti, vaikkakin stemmalaulut olivat välillä hieman tunkkaisia.
0   +1 +2
 
8
Gameon 16.01.2011
Hyvänkuuloista soittoa. Miksaus on laadukas ja äänen väri on varsin hyvä. Vokalistin karjunta on ihan jees kuuloista, mutta stemmalaulanta ei vaan yksinkertaisesti toimi. Jokin siinä mättää.

Noin kokonaisuutena biisissä on kyllä potentiaalia.
0   +1 +2
 
milo05 16.01.2011
metalli osastolla toimii hyvin,hyvin sovitettu laulaja osaa hommansa,rummut takoo kuin kuoleman koneet yes.
0   +1 +2
 
5
Hillo-munkki 15.01.2011
Jotenkin sekaavaa meininkiä. Sovitus saisi olla selvästi parempi jokaisella osa-alueella. Loppujen lopuks aika hirveetä
0   +1 +2
 
AnarchyBurger 15.01.2011
Ei kovinkaan koherenttia proge/altsu-metallia. Laulun ja soiton tunnelmat eivät oikein kohtaa, sovitusta voisi keventää pari piirua A Perfect Circlen suuntaan, sävellyksen ajatukset eivät oikein välity näin metallisesta toteutuksesta joka jää vain turhan raskasoutuiseksi. Toinen vaihtoehto on sitten lisätä tempoa, raivoa ja yleistä intensiteettiä, mutta jumittavampana tämä ois kyllä silti kivempi.
0   +1 +2
 
9
jud42s31 15.01.2011
Kitaroissa on hyvä alavire ja rouhea soundi, kyllä tykkäsin. Tosin laulu olisi voinut olla hevimpääkin.
0   +1 +2
 
KNIGHTofTHUNDER 15.01.2011
Kitaroissa aika rujo saundi, mikä tässä kyllä toimii. Sävellyksenä ei mikään helppo, melkosen poukkoilevaa meininkiä. Laulaja vetää hyvin eikä soitossa muutenkaan moitteen sijaa. Jätti vähän kylmäksi, ei tyyliltään oikein tällainen vaan meikeläiseen kolahda.
0   +1 +2
 
Kreeta 15.01.2011
Taitavaa soittoa ja laulajalla hyvä voimakas ääni. Varsinkin rauhallisten lauluosuuksien pehmeästä soundista tykkäsin. Tämän tyylinen musiikki ei nyt ole ihan mun juttu, mutta tämä biisi edustaa kyllä mallikkaasti omaa genreään.
0   +1 +2