Lomalle Hankoon

Jyrkimmät Mahalaskut

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

AnttiJ 30.09.2019
Kiitti osuvista kommenteista! : -) Olet ihan oikeassa; kakkonen ei ole niin hyvä kuin perusveto. Tuo "prosessointisoundi" äänessä saattaa johtua siitä, että muistaakseni veivasin biisiin Audacityllä vähän lisää nopeutta. Ei se siitä tainnut muutenkaan parantua, minkä lisäksi luin juuri jostakin, ettei Audacity kuuluisi alansa parhaisiin softiin.

Olen vähän mokannut siinä, etten alunperin pistänyt infoon sitä, että työstän projekteja vähitellen ja pistän kehitysversioita kuunteluun. Työstäminen on vaan jäänyt vähän heikoille kun on vähän muita kiireitä.

Se on tuo meikäläisen vokalisointi "tulkintapohjaista" oikean laulamisen asemasta. Kuuntelin äsken n. 25 vuotta vanhoja kelanauhacovereitani. Oli niissä 1-2 biisiä joissa oli hetken lauluakin mukana :-D
0   +1 +2
 
jarpat 30.09.2019
Eikäku nythämmä hokasin, että eihän näitä viisuja lopulta niin hurjan paljon olekaan, vaan Sulla on näistä vähän niinku eri versioita. En löytänyt mainintaa, mihin 2.0-versiolla on pyritty, mutta esim tämän kappaleen kohdalla tykkäsin kyllä enempi alkuperäisestä. Soundi on tukevampi ja 2.0:ssa on jtn outoa laulun prosessoinnissa(?).
Mutta kappaleena taas sellaista hyvinkin hyväntuulista "ultrabra meets simo salminen" -meininkiä. Ja paremmin Sä laulat ku minä tai Simo. Diggaan kyl tota Sun laulutapaa ja uskon että menis läpi laajemminkin. Vois ehkä ajatella, että näistä väsäis omakustanne-demon, jota jakais mahdollisille artisteille (ketähän ne sit oliskaan?) ja ties vaikka joku bändi / artisti vielä nappais näistä itelleen ens kesäks radiohitin..?
0   +1 +2