
Historia:
Corner aloitti "toimintansa" 1990-luvun lopussa cover-biisien soittelun muodossa. Omaa biisimateriaalia oli tosin kokeiltu säveltää jo jostain vuodesta 1995 lähtien. Alussa "bändissä" oli vain kaksi jäsentä, veljekset Juha Koiste (rummut ja laulu) ja Mika Koiste (kitara). Ensimmäisiä oman materiaalin äänityksiä oikeilla instrumenteilla laulun kanssa tehtiin kesän/syksyn 2001 aikana. Seuraavina vuosina (2002-2005) äänitettiin lisää omaa materiaalia, mutta bändinä soittaminen oli edelleen lähes olematonta miehistön vajauksen ja lievän innostuksen puutteen vuoksi. Cornerin henkilöstö täydentyi alkuvuonna 2008 oikeiden rumpalin ja basistin liittyessä kokoonpanoon. Tällöin alkoi myös vakavampi treenaaminen. Bändin historian kolme ensimmäistä keikkaa soitettiin maalis-, kesä- ja marraskuussa 2008.
Jäsenet:
Juha Koiste (kitara, laulu) Mika Koiste (kitara) Aki Hytönen (rummut) Toni Mäki (basso)
Laitteet:
PC, Marshall, Trace Elliot SuperTramp, Jackson DKMG, Epiphone Explorer, Zoom GFX-8, Boss ME-5, Line6 Guitarport & TonePort, yms.
Tyhjää täynnä... Jätäpä viesti! :)
|

|


|
Tämä biisi kulkee 3/4 tahdissa lukuunottamatta keskiosiota, jonka tahtilaji on perinteinen 4/4. Tämän vuoksi se eroaa hieman muista Cornerin tuotoksista. No One's Friend on melko raskas kappale ja siinä on käytetty 7-kielistä kitaraa. Sanoitukset liittyvät addiktioihin, jotka eivät päästä irti otteestaan. Uudelleen miksattu versio lisätty Mikseriin 5.11.2008.
|
|
|

|
|
|

|


|
Pop-metallibiisi, joka on lähestulkoon kokonaan puhtaita kitaroita. Ainoa hieman raskaampi kohta biisissä on sen keskiosio. Tarinan jonkinlainen opetus on kai se, ettei kannata aina vain siirtää kaikkea tekemisiä seuraavaan päivään. Uudelleen miksattu versio lisätty 1.11.2008.
|
|
|

|
|
|

|


|
Instrumentaali, joka tuli tehtyä joskus vuonna 2001. Vaikutteita on hieman tullut otettua Liquid Tension Experimentiltä, vaikkei tätä nyt tietenkään siihen voi verratakaan.
|
|
|

|
|
|

|


|
Päivitetty versio kappaleesta lisätty 11.11.2008. Alkupuolen lauluja paranneltu ja miksausta hiottu.
|
|
|

|
|
|

|


|
Instrumentaalikappale, ensimmäinen sellainen Corner-tuotos. Nauhoitettu suurimmaksi osaksi kesän 2005 aikana.
|
|
|

|
|
|

|


|
Tämän biisin pohjat on nauhoitettu kesällä 2004, ja laulut hiljalleen kevään/kesän 2005 aikana sanojen valmistuttua. Työläs biisi, siis. Jonkinlaista riffittelyä, jos tyyliä luonnehditaan. Sanat kertovat loputtomasta kehästä, jota kierrämme.
|
|
|

|
|
|

|


|
Someone on kohtalaisen nopea biisi hieman progehenkisellä keskikohdalla varustettuna.
|
|
|

|
|
|

|


|
Gone on vanha Corner-biisi noin vuodelta 1999, joka saatiin viimein nauhoitettua ihan kunnollisena versiona. Se koostuu rauhallisemmista säkeistöistä kertosäkeiden ollessa kuitenkin vähän raskaampaa materiaalia. Välistä löytyy jäähdyttelyosio kitarasooloineen.
|
|
|

|
|
|

|


|
I Am on jo jokusen vuoden vanha biisi, joka saatiin viimein nauhalle. Se on kohtalaisen raskas biisi, jossa on ehkä hieman proge-henkinen keskikohta. Muutenkin biisin säkeistöt ovat hieman aivan siitä perinteisimmästä linjasta poikkeavia.
|
|
|

|
|
|

|


|
Kulkija on Cornerin ensimmäinen suomenkielinen biisi. Suomenkieliset sanat päätettiin tehdä ihan kokeilumielessä, josko sanoitukset taipuisi paremmin kotimaisella. Biisissä vaihtelevat raskaat ja rennommat osiot.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio vuonna 2002 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio vuonna 2002 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio vuonna 2002 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio vuonna 2002 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio vuonna 2002 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio alunperin vuonna 2001 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio alunperin vuonna 2001 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio alunperin vuonna 2001 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio alunperin vuonna 2001 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio alunperin vuonna 2001 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio alunperin vuonna 2001 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Uudelleen miksattu versio alunperin vuonna 2001 äänitetystä biisistä.
|
|
|

|
|
|

|
|
| |