Death Vol. 2 on julkaistu ja materiaalia levitetään ympäriinsä.
Historia:
Death Generation sai alkunsa Savonlinnassa, kun Marko Lavander teki kappaleita, jotka eivät suoranaisesti sopineet bändeille, joissa soitti. Vaikutteita kappaleisiin on tullut esimerkiksi orkestereilta Black Label Society, Down, Corrosion of Conformity ja Alice In Chains. Tästä johtuen tyylisuunnaksi muodostui Stoner Metal, jossa on amerikkalaistyylistä raskasta matalaviritteistä riffittelyä kunnon soundeilla ja voimakkailla kertosäkeistöillä.
Vuodesta 2006 kappaleita alkoi hiljalleen kertyä ja niitä soitettiin tilaisuuden tullen kavereille midiversioina, kunnes Antti Eronen halusi tulla soittamaan bassoa bändiin vuonna 2008. Pian tämän jälkeen kasattiin ensimmäinen versio orkesterista, mutta se ei jäsenten muuttaessa pois paikkakunnalta lähtenyt kunnolla liikkeelle ja taas siirryttiin hiljaisemmalle kaudelle. Taavi Kervisen liityttyä orkesteriin rumpujen kanssa vuonna 2010 alkoi jälleen tapahtua. Kappaleita siirryttiin soittamaan Lavanderin treenitiloiksi raivattuun olohuoneeseen ja valmiita kappaleita ajateltiin ryhtyä tallentamaan ensimmäiseksi viiden kappaleen julkaisuksi, jolle annettiin nimi Death Vol. 1.
Laulajaa ei vielä ollut bändissä ja sen löytyminen oli hankalaa, vaikka tuttavapiiristä löytyy useampi taitava laulumies. Meininkiin sopivaa laulajaa ei vaan löytynyt, ennen kuin yksi laulajakokelaista totesi Lavanderille: ”Laula ite, kun oot nuo biisit tehny ja tiiät, mitä sinne pitää laulaa.” Marko Lavander työsti laulut Death Vol. 1:n kappaleisiin ja bändin muiden jäsenien tuella otti lauluvastuun.
Toni Tossavainen liittyi juuri nimettyyn Death Genaration -orkesteriin kitaristiksi vuonna 2011, samaan aikaan, kun Death Vol. 1 julkaistiin. Julkaisun jälkeen valmistelut seuraavaa tallennetta varten aloitettiin heti ja Death Vol. 2 julkaistiin heinäkuussa 2012.
Seuraava etappi on kasata keikkoja varten hyvä setti ja siihen biisejä on jo enemmän kuin riittävästi omastakin takaa. Savonlinnalaisen äänentoistoyrityksen tuella keikkojen äänentoisto ja valaisu on erittäin korkeatasoista, kun siihen asti päästään. Bändin keskuspaikkana toimii Savonlinna, vaikka porukka liikkuukin eri puolilla Savoa ja Pohjois-Karjalaa.
Jäsenet:
Marko Lavander (kitara ja laulu), Toni Tossavainen (kitara), Antti Eronen (basso) ja Taavi Kervinen (rummut)
Idolit/vaikutteet:
Alice In Chains,
Black Label Society,
Black Sabbath,
Corrosion Of Conformity,
Down,
Electric Wizard,
Korn,
Lamb of god,
Led Zeppelin,
Machine Head,
Mastodon,
Motörhead,
Pantera,
Red Fang,
Rob Zombie,
Sepultura,
Slipknot,
Soundgarden,
White Zombie
Laitteet:
Guitar Pro 6,
Line6 POD Studio UX2,
ESP LTD Viper 407,
ESP Viper 7,
Ibanez BTB,
MESA Dual Recitifier Solo Head + Mesa 4x12,
Marshall JCM800 + Marshall 1960A 4x12 + Marshall 1960B 4x12,
Hartke HA7000 + Hartke 4x10 + Hartke 1x15,
ESP LTD B-155,
Ibanez SR-400,
Tama Swingstar, Zildjian(A Custom, ZXT Titanium), Stagg(DH), Remo(Pinstripe, Ambassador, Controlled Sound), Vater(Manhattan, Fusion)
Tilastot:
54 seuraajaa, 4 135 kuuntelua
Hyvää kamaa!