Hylje Ja Karhu (2014)

Eero Ritter | 25.11.2015 | Children's Music
1:57

Noin puolitoista vuotta sitten laulamani ja äänittämäni kappale, jonka kuitenkin jätin silloin laittamatta Mikseriin epämääräisestä laulutulkinnasta johtuen. :) Nyt kuitenkin pistän, kun ei uusiakaan valmiita ole. Tämä on hyväntuulinen lastenlaulu, jonka siskoni kanssa sävelsimme pienenä mankalle joskus 90-luvun alkupuolella.

Kappale vaatisi leppoisan ja ilmeikkään laulutulkinnan, mieluiten naislaulajan, eikä tällaista kovaa ja korkealta väkisin runtattua hevilaulantaa. :) Lopputulos on siksi vähintäänkin hassun kuuloinen. :) Olisi pitänyt kappaletta tehdessä miettiä edes hieman laulukorkeutta. Kun instrumentaali oli valmis, niin huomasin heti, että tämähän on aivan mahdoton laulettava eli menee ihan hirvittävän korkealta. Tämä versio tulee mukaan ainakin toisen projektini 79:n remake-levylle, vaikka oikeasti soolokappaleeni onkin. Siskoni tulee luultavasti laulamaan kappaleen lopullisen version.

8.00   241 kuuntelua

Kappaleen sanat

Säv. & san: E.Ritter-MaryJane (Jani & Riikka)

(Alkuperäinen sanoitus vuodelta 1995)

Meren ja maan alla sukeltaa
Hylje pienoinen alla maan
Hän ajattelee pääsee kuitenkin pois,
että hylkeen elämä lyhyt ei ois

Mutta rannalla karhu odottaa,
että pääsee hylkeen popsimaan
Mutta se ei ole kovin helppoa,
sillä hylje valpas on

Hylje pienoinen, hylje pienoinen, hylje pienoinen, hylje pienoinen

Meren ja maan alla sukeltaa
Hylje pienoinen alla maan
Hän ajattelee pääsee kuitenkin pois,
että hylkeen elämä lyhyt ei ois

Mutta rannalla karhu odottaa,
että pääsee hylkeen popsimaan
Mutta se ei ole kovin helppoa,
sillä hylje valpas on

Hylje pienoinen, hylje pienoinen, hylje pienoinen, hylje pienoinen

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään