Kyllä tämä on tarina Lumituhkimosta, seitsemästä mustasta ruususta, valtakunnattomasta kuninkaasta ja päättömästä hevosesta, ihan selvästi.

Äänimaailman eestaasvetoisuus vaikuttaa juuri siltä, miltä sen kuuluukin vaikuttaa, epätoivoiselta.

Kivenhakkaajatkin pääsevät palapelistä mukaan umpikujalle tekemään loputonta katukivetystä. Ruudullinen katukahvilan markiisi lepattaa tuulessa surullisesti kuin jättäen jäähyväisiä tuolle kuumalle kesälle, joka ei koskaan saapunut.

Jotta joo, näin minä tämän näin :)
Kaunis kiitos elämyksestä.

Tässä yhdistyy hyvin kaksi vapaata taidetta tekevät ihmiset... Kumpikaan ei vie liian radikaalisti biisiä mihinkään suuntaan vaan pitävät sen aisoisssa samalla antavat lentää sen vapaasti...

Itseni mielestä psykedeeli juna on juna joka vie mielisairaalaan varsinkin lopussa musiikki tulee hieman absurdin kuuloiseksi kaiken hallitun kaaoksen keskellä... Ehkä me ollaankin sinne melodeelin kanssa menossa... Trippi päällä psykoosiin ja sen jälkeen valkoiseen huoneeseen...