|
Epäreilu Evoluutio |
|
![]()
Emme ole vielä kuolleet vaan vain hetkeksi koteloituneet! ;)
Historia:
Kaikki alkoi oikeastaan jo vuonna 1995(?) Halkokarin nuorisotalolla. Allekirjoittanut ja Sammy olivat jokseenkin turhautuneita, kun ei ollut mitään tekemistä. Perustettiin siis bändi. Tumppi saatiin basson varteen, ja Myltsistä saimme oivan patteristin. Seuraavana päivänä kiinnitettiin Mankku toiseen kitaraan, ja yritettiin sitten jo jotain treenatakin. Aikaa kului ja Myltsi kyllästyi hommaan, jolloin allekirjoittanut vaihtoi pönttöjen taakse. Sitten kyllästyi Tumppi, jolloin juuri kotiutunut lääkintämies Lamminparras otettiin basistiksi. Tämän jälkeen allekirjoittanutta alkoi vituttaa rumpujen soitto, jolloin Samppa bongasi Osuuspankin kulmalta Runkun kannuihin. Hippi pääsi takaisin kitaristiksi. Mutta perkele, Lake lähti merille, joten basistin paikka oli jälleen auki. Erään kännihuuruisen illan jälkeen oli hipin kännykkään tallennettu outo numero. Eikös se tyyppi ollut basisti? Niin, Jounihan se. Valtakunnassa kaikki hyvin... Mutta kun Runkku sitten kyrpiintyi ja läksi. Siinä meillä oli sitten Hannulan Jonska rummuissa vuoden verran. Joni löysi itselleen muijan ja lopetti, mutta onneksi saatiin Runkku takaisin... Tässä sitä nyt ollaan, ja vittu että meni tämäkin atk-tunti talteen. Rauhaa ja rakkautta kaikille. -hippi.... Vaan eipä mennyt kauankaan kun jouni otti ja muuti turkuun.. ja juha kääntyi hevimieheksi.. Hippi muutti porin kautta tampereelle ja usko oli menetetty..PELI OLI SELVÄ..vai oliko.. ei saatana ollut..Samin vierailu punkrock bändissä kannatti ja mukaan tarttui Kuppa.. kannunhaltija vailla vertaa..kupan mukana paikalle pölähti myös Sallimus..Leif Sallimus..jonka kädessä basso sai uuden elämän..niin Ja kun kakkoskitaran kautta ykköseksi löytyi Timberlake AAA (Ainoa Ammattilainen Allianssissa) niin oli pakka kasassa.. Kortit jaettu..Käsi kunnossa..ja eihän tätä pakkaa sekoiteltukaan kuin noin kymmenisen vuotta!!
Jäsenet:
John Disco (v), Mankku(g,kb), Timo Murontakai(g), Leif Sallimus(b), Ilkka "syyhykuppa" (os.AD/HD)(d)
Idolit/vaikutteet:
Dingo
Laitteet:
Pelit ja vehkeet... Pääosin epäkunnossa:)
Vieraskirja
05.06. 00:34
Epäreilu Evoluutio:
05.06. 00:33
Epäreilu Evoluutio:
08.05. 18:32
Se toinen Ariel :
17.04. 10:38
kikka:
22.12. 13:16
Atomi :
18.09. 15:55
hdaddy:
17.09. 20:44
hdaddy:
17.09. 17:48
Lyyti:
05.09. 16:49
hdaddy:
05.09. 16:34
[taru]:
04.09. 22:55
hdaddy:
04.09. 15:11
[taru]:
04.09. 10:07
hdaddy:
28.07. 11:43
kokkolan frank sinatra:
20.07. 13:13
nekalan andy mccoy:
|
|
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön. Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa. |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||