Fella


4.2.1986 syntyi poika. Muutama vuosi Helsingissä, sitten muutto kokemaan HipHopille kultainen 90-luku tänne itä suomeen. Mutta silloin sitä ei itse vielä ymmärtänyt, miten mahtavaa aikaa se oli. 12 vuotiaana poika nappasi kaverin kuulokkeet sängyltä ja kuunteli, mitä sieltä löytyy. 2pac - Death Around The Corner soi ja lopussa poika kelasi kappaleen alkuun ja loppujen lopuksi kuunteli sen neljä kertaa putkeen. Siitä alkoi innostus ottaa selvää artistista enemmänkin, jonka kautta alkoi kiinnostus kasvaa koko kulttuuria kohtaan. Yläaste meni sitten jopa liioitellun isoissa vaatteissa ja poika olisi voinut siinä huumassa nähdä peilikuvansa tumma ihoisena, niin paljon se muutti asenteita, kun kuunteli rap musiikkia ja tutustui kulttuuriin. Yläaste aikaan kirjoiteltuja riimejä voi nykyään pitää pohjana sille, mitä nykyään tekee. Kun sanoitus alkoi pikku hiljaa onnistumaan, piti kokeilla ekan kerran nauhalle. Nyt sitä on tehty jo pidemmän aikaa ja nykyään käytännössä päivittäin. Ja tullaan tekemään vielä kauan.

Historia: since 04



Tsekkaa myös FLT Beats <---- Biittiprojekti & Fella Oldies <---- Toiveprojekti! Tsekatkaa myös DOKU feat. FELLA - Älä Kato Taakse




Muistot Rap
Kuuntele
Download (160kbps, 03:46, 4,32Mt)   
Vaikeuksia oli kehittää biisille aihetta, joten biisi lopulta lähti siltä pohjalta, et miten vaikee välillä on kehittää biisille aihe

Ja siitä miten ei mitään saa aikaan nykyään.. (sori doku, sori Lil)

Koitan saada asiaan muutoksen

Rec @ Vaatekomero

K/a: 9 | | 2 ääntä | Kommentit! (2) | Lisätty: 11.10.2008



HipHop? feat. Veda (fra) Rap
Kuuntele
Download (160kbps, 04:25, 5,07Mt)   
Yhteistyö RanskaSuomi säteel.. EP:n eka maistiainen, toinenkin saattaa tulla viel!

Lyriikat: Fella ja Veda
Biitti: LilQuest

Sanat saatan laittaa, jos ne ranskan maalta datana saapuu :)

K/a: 9 | | 3 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 13.02.2008



Sessari 220308 - PNG, Fella, Avari Rap
Kuuntele
Download (160kbps, 02:57, 3,39Mt)   
Vkloppu sessari.. Täs kyl huomaa että on jo aika hyvät kuosit päällä :D

K/a: 9 | | 2 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 06.04.2008



Sessari 080308 - Avari, PNG, Fella Rap
Kuuntele
Download (160kbps, 04:19, 4,96Mt)   
Eli vkloppu sessarii väliin.. Vanhalla kunnon porukalla..

K/a: 8 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 06.04.2008



Otetaa Sille (messis Doku) Rap
Kuuntele
Download (160kbps, 02:38, 3,02Mt)   
Jees

Lennokas sessari pitkäst aikaa Dokun kaa.. Täs tiukempaa odotellessa päätettii tää vääntää..

Otetaanpa sille.. alkon jonos aamu kymmeneltä Jesse sekä Ville

K/a: 8.5 | | 4 ääntä | Kommentit! (5) | Lisätty: 31.07.2007



Jos Jotai Rap
Kuuntele
Download (160kbps, 03:27, 3,96Mt)   
joh... aika sessari paskaa.. mut jotai pitää laittaa, kuha saan muuton jälkee taas kamat ja tatsii.. miksasin joo.. melkee.. en jaksanu

K/a: 9 | | 2 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 11.07.2007



Sotaa/Rakkaut Feat. Tupla-A Rap
Kuuntele
Download (128kbps, 03:46, 3,46Mt)   
Lataa soittoääni   
Säv: Fellaatio
San: Fellaatio & Tupla-A
Sov: Fellaatio & Tupla-A

Jep.. Tälläne militarismin ikivihreästä aiheesta väsätty biisi.. Hyvin onnistu setit ja ku biisii siivitti A:n paiskaama kelpo featti, ni khyll tää toimii.. Tsek Out

K/a: 8.7 | | 3 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 02.04.2007


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.