Groke's Clan


Menometal!

Historia: Groke's Clan on perustettu 2001 Lieksassa. Bändi aloitti soittamalla perinteisiä Suomi-rock -kipaleita, mutta pian metallisempi ilmaisu alkoi kiinnostaa enemmän. Perustaessaan jäsenet olivat vasta 11-12 -vuotiaita.

Vuodenvaihteen 2004-2005 tienoilla bändin nimeksi vakiintui Groke's Clan ja ensimmäinen varsinainen demo Outforced äänitettiin vuoden 2005 kesällä. Alkuvuodesta 2006 Tomi liittyi bändiin kannuja paukuttamaan. Samana keväänä Groke's Clan eteni Ääni ja vimma -kilpailun semifinaaleihin. Kesällä 2006 bändi äänitti toisen demonsa, Foul Playn. Kevään 2007 aikana bändi eteni sekä Ääni ja vimma- että Nuori kulttuuri -bändikisoissa finaaliin.

Monien viivästysten jälkeen kolmas, Skullduggery-nimeä kantava demo saatiin valmiiksi keväällä 2008.


Jäsenet:
Johannes Valkonen - kitara ja laulu
Jussi Nevalainen - kitara
Tomi Auvinen - rummut



Vieraskirja
Nimetön: Kävin lataamassa teidän tabit ja olihan siinä soittelemista. Tabien perusteella nerokasta räimettä.

tmuikku: Voi pieru et joraa hyvin!

perse: ei vittu että aina kovenee vaa tää teidän musiikki. missä teidän levytys sopimus on?

gypsy: odotukset olivat kovat demon suhteen, enkä pettynyt yhtään. vitun tiukat minuutit

juups: Laittakaahan tuleen tabulatuureja ton uuden MAHTAVAN demon biiseistä!!!On nimittäin ---vetin tiukkaa tavaraa...

Jööhannes: Ei oltu ei, valitettavasti, mutta Tuskaan ollaan sentäs tulossa :)

Putander: Mitä tämmönen peli on ettei jätkät ollu STONEN keikalla! hä! mitä hä! :D

Oziz: Ohhoh... Kyllä tällästä rässin ja etenkin hyvien riffien ystävän mieltä lämmittää tälläset bändit. =) Jatkakaas samaan malliin.

Morhange: Teillä on aivan mahtava meininki ja tunnelma noissa biiseissä! Heinoja miehiä.

MixTer.G: esikuvien mukaista materiaalii noi uudet, very menevää meininkii!! HYVÄ POIJJAAT

Yaww: Ihan tiukkaa kamaahan tuo, ei sillä että olisi mikään yllätys teidät tuntien.. jatkakaa samaan malliin.

Jucifer83: Loistavaa menoa, saatte tukeni ainakin faniutumisen muodossa. :)

skittaile: Uudet biisit helvetin kovia. Teiltä kyl toi riffien väsääminen toimii!

nudisti: pukeudun alasti :-)

Sian kives: YEAH! Hyvä bändi!

DeepDiver: satuin ostaa ton uude demon ;) hyvii biisei ol

Urmas: Aika kovaa kamaa nää uudet! Laulut parantunut huimasti, vaikkei ne ennenkään mitenkään huonoja olleet. Nyt vaan ainakin itelle kolisee enemmän.

nordic.hell.disaster: hyvä uus demo, nyt levytyssopimus! ja heti, ja video!

Joo: Ihan toimivaa mut äärimmäisen epäomaperästä

Huhhhuhuhu: Vau!
Nimi:
Viesti:
 




www.grokesclan.com



Uusi Skullduggery-nimeä kantava demo on vihdoin valmis. Demoa voi ostaa suoraan jäseniltä (3 e) tai tilata postitse (4 e, sis. postikulut). Jos haluat tilata demon, niin lähetä osoitetietosi sähköpostilla osoitteeseen johannes(at)grokesclan.com tai privaviestinä profiiliin Jööhannes.




The Scoundrel Thrash Metal
Kuuntele
Download (167kbps, 04:09, 4,96Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Uuden Skullduggery-läpyskän avausralli. Rapiat neljä minuuttia röyhkeää rynnistystä.

K/a: 9.1 | | 32 ääntä | Kommentit! (30) | Lisätty: 18.05.2008



Fool's Gold Speed Metal
Kuuntele
Download (190kbps, 04:07, 5,59Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Skullduggeryn toinen biisi. Kappale sisältää sekä melodiaa että ryminää.

K/a: 9.3 | | 13 ääntä | Kommentit! (11) | Lisätty: 18.05.2008



Feast Speed Metal
Kuuntele
Download (183kbps, 05:28, 7,16Mt)   
Kappaleen sanat   
Demon päättävä kappale. Tarina karmivasta noitametsästä, huhuu.

K/a: 9.1 | | 12 ääntä | Kommentit! (8) | Lisätty: 18.05.2008



Foul Fellows Thrash Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:50, 4,39Mt)   
Foul Play -demon avausralli. Menevää meininkiä koko biisi.

5000 latausta täyteen 6.3.2008! Kiitoksia sikamoisen paljon kaikille kuuntelijoille!

Kappaleen musiikkivideo: Dailymotion / YouTube.
Videon voi ladata täältä.

K/a: 8.9 | | 54 ääntä | Kommentit! (38) | Lisätty: 28.09.2006



Patron Of Lies Speed Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:51, 4,41Mt)   
Hiukka melodisempi kipale.

K/a: 8.6 | | 23 ääntä | Kommentit! (12) | Lisätty: 28.09.2006



Short Fuse Thrash Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 02:53, 3,31Mt)   
Demon moshmosh -biisi. Toimii livenä paremmin kuin levyllä.

K/a: 8.7 | | 22 ääntä | Kommentit! (14) | Lisätty: 28.09.2006



Cold Front Thrash Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 04:14, 4,86Mt)   
Vanhan Outforced -demon viimeinen ja eniten kehuja niittänyt biisi.

K/a: 8.6 | | 30 ääntä | Kommentit! (19) | Lisätty: 25.09.2005



Enslave The Weak Heavy Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:26, 3,94Mt)   
Melodisempi ja kevyempi heavy metal -ralli.

K/a: 8.4 | | 14 ääntä | Kommentit! (4) | Lisätty: 25.09.2005



The Cunning One Thrash Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:42, 4,25Mt)   
Jööttepori -henkistä nopeaa menoa.

K/a: 8.4 | | 19 ääntä | Kommentit! (9) | Lisätty: 25.09.2005



Dungheap Heavy Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:35, 4,12Mt)   
Biisi on vuodelta 2004, ja on ensimmäinen kappaleemme joka saatiin nauhoitettua loppuun asti (paitsi että rummut tähän on toteutettu tietokoneella). Röhröh.

K/a: 8.6 | | 17 ääntä | Kommentit! (7) | Lisätty: 12.05.2005


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.