Heimia
Historia: Heimia kasattiin vuonna 2004 neljän muusikon voimin: Ticu Korhonen - laulu, Teemu Aakko - kitara, Pete Henell - basso, Jussi Kaukonen - rummut. Noin kahden vuoden kuluttua päädyimme vaihtamaan rumpalimme Teemu Hautaniemeen. No, kun miehistön päivitys oli kerran aloitettu, päätimme ottaa mukaan myös toisen kitaristin, Petri Saarelan. Sitten alkoivat ongelmat, jotka liittyivät kaikkien niin monesti kokemiin henkilökemioihin. Näiden seurauksena sekä Hautaniemi että Saarela päättivät erota bändistä. Hieman sen jälkeen myös Henell huomasi ettei hänellä ole enää juuri annnettavaa bändille. Alkoi siis uusien soittajien etsiminen. Ensimmäisenä löytyi kaveripiiristä rumpali, Jake Pistokoski. Hän tunsi vapaan basistin, Kaitsu Kaurasen, joka taas ehdotti uudeksi kitaristiksi Petri Gaidamak-nimistä henkilöä. Ja hokkus pokkus, uusi miehistö oli löytynyt!! Eipä kuoltukaan, vaan synnyttiin perkele uudelleen!! Heimia was formed in june 2004 by four musicians: Ticu Korhonen - vocals, Teemu Aakko - guitars, Pete Henell - bass and Jussi kaukonen - drums. After about two years we changed a drummer to Teemu Hautaniemi and signed a second guitarist, Petri Saarela to the band. Well, everything didn´t work such as planned, and at the end of the year 2008 Hautaniemi and Saarela decided to leave the band. And, like it wasn´t enough, Henell gave up with the band too. Well, if it doesn´t kill you, it makes you stronger... So we started to find new band members. The drummer, Jake Pistokoski was our old friend, and naturally we signed him first. Jake knew a free bassist, Kaitsu Kauranen, and after the first reheasals with him we decided to keep him on board. Kaitsu told us then that he knew a possible guitarist, Petri Gaidamak, and again after the first reheasals we told him that he had a place in our line-up. So the new Heimia was born!! This is not the end, this is REBIRTH!! www.myspace.com/heimia e-mail: heimiaband@hotmail.com
Jäsenet: Ticu Korhonen - vocals, Tembo - Guitar, Pete Gaidamak - Guitar, Kaitsu Kauranen - Bass, Jake Pistokoski - Drums
Idolit/vaikutteet: Alice In Chains, Diablo, Down, Kyuss, Machine Head, Metallica, orange goblin, Pantera, Good music.
Laitteet: Kaliaa ja hyvä meininki!!
Tilastot: 16 fania, 7 765 kuuntelua

Perustaja: guitaristica

Vieraskirja

outtis 30.11.2008

niin kivasti kopsahtelee tuommonen stonermöyhä, että pakosti jää kaipaamaan lisää :C

hevin kuuntelija 28.03.2009

todella parasta stoner metallia teiltä

monica 21.06.2009

livenä oli aivan mahtava!!

Valnott 21.06.2009

Dark Run.in henkilökunta ja vieraat kiittävät keikasta,ja kessu kiittää teemua ja jakea hyvästä bile seurasta,HELL YEAH!

guitaristica 23.06.2009

Kiitos kiitos hyvisyä bileistä myös Dark Runille!! Mukavaa oli!!!

iso-boris 14.07.2009

ei tarpeeksi haahuilua stoneriksi, biisit kuunneltu mielentilassa stoned.

guitaristica 15.07.2009

Huomaa liite METAL.

kauniita naisia :) 13.08.2009

http://my-bikini-game.co m/?id=8310456

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

Stoner Metal

Silence 17.06.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

From the demo "Rebirth" - 2009 (Ticu Korhonen - Vocals, Pete Gaidamak - Guitar, Tembo - Guitar, Kaitsu Kauranen - Bass, Jake Pistokoski - Drums) (Oletusarvo, paina muokataksesi)

8   1 852 kuuntelua
Stoner Metal

World Divided 17.06.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

From the demo "Rebirth" - 2009 (Ticu Korhonen - Vocals, Pete Gaidamak - Guitar, Tembo - Guitar, Kaitsu Kauranen - Bass, Jake Pistokoski - Drums) (Oletusarvo, paina muokataksesi)

9   3 654 kuuntelua
Stoner Metal

We Are The New Race 17.06.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

From the demo "Rebirth" - 2009 (Ticu Korhonen - Vocals, Pete Gaidamak - Guitar, Tembo - Guitar, Kaitsu Kauranen - Bass, Jake Pistokoski - Drums)

8,33   6 2156 kuuntelua | Biisivalinta (26/09)
Stoner Metal

Desert 07.07.2008

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

The opening song of the ep "New Era", 7/2007. Plain and simple, heavy and pressing.
(Ticu Korhonen - Vocals, Tembo - Guitar, Petri Saarela - Guitar, Pete Henell - Bass, Teemu Hautaniemi - Drums.) (Oletusarvo, paina muokataksesi)

9,5   1 623 kuuntelua
Stoner Metal

Hell Yeah 07.07.2008

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

The title song of a same-named demo. And the beer keeps flowing...
(Hell Yeah, 7/2005, Ticu Korhonen - Vocals, Tembo - Guitars, Pete Henell - Bass, Jussi Kaukonen - Drums.) (Oletusarvo, paina muokataksesi)

9   1 586 kuuntelua
Stoner Metal

Before I See It 27.03.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

A song about losing everything worth living for. Realesed in "Hell Yeah", 2005.

10   1 419 kuuntelua
Stoner Metal

Bitter World 07.07.2008

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Easy and simple rock song with a tripping c-part.
(Hell Yeah, 2005, Ticu Korhonen - Vocals, Tembo - Guitars, Pete Henell - Bass, Jussi Kaukonen - Drums.) (Oletusarvo, paina muokataksesi)

10   1 516 kuuntelua
Stoner Metal

Dick In Your Mouth Son 07.07.2008

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Right through your forehead!!
(Hell Yeah, 7/2005, Ticu Korhonen - Vocals, Tembo - Guitars, Pete Henell - Bass, Jussi Kaukonen - Drums.) (Oletusarvo, paina muokataksesi)

10   1 958 kuuntelua
Stoner Metal

Wasted 22.07.2008

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

The final song of the same demo, recorded 11/2004.
(Ticu Korhonen - Vocals, Tembo - Guitars, Pete Henell - Bass, Jussi Kaukonen - Drums.) (Oletusarvo, paina muokataksesi)

9   2 501 kuuntelua
Stoner Metal

Price of the Day 22.07.2008

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

The opening song of the s/t- demo. The first Heimia-song ever made. Recorded 11/2004.
(Ticu Korhonen - Vocals, Teemu Aakko - Guitars, Pete Henell - Bass, Jussi Kaukonen - Drums.) (Oletusarvo, paina muokataksesi)

10   1 500 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.