Vitun magee biisi.

Kuuntelen nyt luureilla, mutta ei tässä mitään isoa ongelmaa ole. Hieman laulun miksaus hyppii äänenvoimakkuudellisesti, paha sanoa tarkemmin luureilla..

Biisi tukee fiilistä, joka on hyvin pinkin värinen muoviastia - jonka päällä istuu kissahtava nainen joka kuitenkaan ei ole hallittavissa vaan päättänyt oman suuntansa välittämättä muiden heikoista mielipiteistä.

On aina todella mukavaa kuunnella itsevarmaa tulkintaa, se on seksikästä.

Kauhean useasti sanotaan, että oli muovisia soundeja ja että laulu meni epävireessä. Tahdon nyt, elämäni tässä vaiheessa, kritisoida kumpaakin kommenttia.

Taisiis, ensimmäistä kritisoin, toista kohtaan puolustaudun.

Kohta yksi, muoviset soundit.

HerWickedness on plastic. Se on se pointti. Jos et tykkää plasticista, mene nyt jo kiireesti hittoon sieltä fanilistalta. Enmiä koeta olla mikään realistisen kuuloinen konepoppi-akti, miä teen tavaraa jonka nimi on Britney Spears nussii Marilyn Mansonia. Eikö se jo kerro, että jossain kohdassa on aina kumia?

Sitten se nuotinvierestä meno... laulakaa itte nuotilleen kun etten kuule omaa ääntä. Miulla on vieläkin huonot kamat. Kyllä te sen jo tiedätte. Integroitu äänikortti, eikä luureista kuulu mitään muuta kuin taustat kun koettaa rallattaa. Miusta nuo laulut menee siihen nähden aika lähelle.

... melkeen ainaskiin.

En ole ihan niin itserakas, että itselleni numeron antaisin, mutta kyllä miä tästä tavallaan tykkään. Varsinkin kun laittaa luurimet päähän ja luukuttaa. <3

Olipahan hurja kommentti Verillä. Mutta paljon hyviä pointteja.

Saundit on... Ihan jees, sanotaan vaikka että projektille ominaiset mutta omaan korvaan turhan muoviset ja laihat. Enempi layerointia ja paksumpaa ja kovempaa saundia, tulee vähän munaa.
Noi monikerroksiset voksut on tiukka juttu, kuiskaukset on mukavan makeita, ja välillä nuo nasaalit äänähdykset ja kissa-äänet on seksikkäitä. Virtusti laulujen toimivuutta syö vaan jatkuva nuotinviereys. Kokoajan mennään yli tai ali, vähän häiritsevää.

Tiivistäen sanoisin, että ihan kiva kissa-äänibiisi.

Ihan helvetin friikki sisääntulo. AsiameiNINkiä.

Soundit ovat todella hyvät, eivät lainkaan tukkoiset tai millääntavalla tyhjät. Basso jytisee juuri sopivalla äänenvoimakkuudella ja perkussiot taustalla tasapainottavat hienosti, mutta pitävät sitä ihanan häiriintynyttä fiilistä, joka kappaleistasi hohkaa, yllä. Ollaan selkeästi isojen asioiden äärellä.

Vokaalit ovat jälleen aivan ihanat. Kuiskausjutut varsinkin. <3 Ja kertsissä kuulostat ihan kissalta! "Miaouuu, RAWR!" Jos olisin ollut miksaajan paikalla, olisin kuitenkin niitä säätänyt aika paljonkin: välillä jäivät lähestulkoon kokonaan kappaleen audiovyörytyksen alle, välillä taas iskivät vähän liian pinnassa. Ja sitten tietysti vitusti tapposäröä, megafonisoundia ja vitusti kaikenlaista efektointia lisää perään; heitän taas tosi sekavaa settiä, älä välitä tästä ollenkaan. Vokaalit siis toimivat oikein hyvin paikoitellen. Myöskin kappaleen sanoja olisin kaivannut luettavaksi; olisin todennäköisesti päässyt kappaleeseen paremmin sisälle.

Murskaavaa ja kaoottista äänimaisemaa. Jotenkin niin helvetin hienonkuuloista. Välillä tulee mieleen jopa Joy Division. Ihan oikeasti! Jotain samaa tarkoitettua melankolisuutta tästä huokuu. Jotenkin se kaikuu tuosta synaraidasta: "Love, love will tear us apart, rairairai, et cetera, et cetera." Anyhow. Tai sitten kommentinkirjoittaja on vaan ihan vitun sekaisin (mitä se taitaa olla ihan oikeastikin!). Mutta asiaan taas: toisessa ääripäässä kappaleesta mieleen tulee, kuinkas muutenkaan, Skinny Puppy, Marilyn Mansonin ensimmäisen levyn koukut ja KMFDM:n vanhemmat, melodisemmat jutut. Onhan tää aika friikkiä matskua.

Loppuakohden mentäessä olin huomaavinani, kuinka rumpulainit käyvät vähän... tylsiksi. Konekiväärisnarea, räjähtävää basarisoundia, aivan tajuttomia symbaalijuttuja, you name it! Mutta jotenkin, kaiken rakastettavan kolinan keskeltä, en vaan saanut perkussioraidasta irti kaikkea mahdollista. Se vähän harmitti. Mutta ei paljoa, koska kappale toimii näinkin todella mahtavasti. Ja kun siitähän ei ihan oikeasti ole yhtään mitään hyötyä, kun sanon vain jotain outoja juttuja tässä kommenttiboksissa, mukamas siitä, miten kappaletta voisi vielä parantaa. Olen ihan vitun sekaisin, sori. Perkussiot toimivat hyvin alusta loppuun - omaan makuuni kävi vähän tylsäksi loppuakohden, kuten varmaan toin tuossa esillekin. Toisti itseään liiaksi, mutta siitä ei voi ketään syyttää, koska kuuntelukokemus oli näinkin miellyttävä kaikinpuolin.

Kaiken elektrojytinän seastakin voi vielä huomata, kuinka rauhoittava tämä teos onkaan. Ei liiallista riehumisfiilistä, eikä mitään 'taustamusiikkifiilistä'. Jotain ihan muuta. Voisin kuvitella kuulevani tämän jossakin Kill Cityn tanssiklubilla Cyberpunx-bailuissa. Jengi tamppaa maata ihan vitun täysiä, tanssii ja riehuu ihan vitun essohuuruissaan, tuhannet, superkirkkaat ledivalot tuhoavat kaikkien näköaistin hitaasti, mutta varmasti. Jokatoinen biisi on tällainen, jokatoinen taas joku aivan käsittämätön 400bpm/min breakbeat-rymistely. Toivottavasti selvensin ensimmäistä mielikuvaani kappaleesta. Luulen vain nolanneeni itseni, kun ei tästä kommentista taida oikeasti olla mitään iloa. Mutta sitä sattuu.

Yksi parhaimmista kappaleistasi. Aivan ehdottomasti. Mulla lähtee taju ihan justiinsa - vielä kerran pahoittelen kommentin sekavuutta.

Kiitos.