Perustaja: soulmate

Maalailua elämästä, sen kääntöpuolesta ja lähtemisestä. Emy Frostin tulkitsemana.
Polku ja sen kulkijat. Tulkitkoon kukin omassa rauhassaan :) Pahoittelen hieman suttuista 128kbs-laatua, mutta tällä mennään toistaiseksi. Sanoitus Emy Frostin kynästä.
Hieman huumorinkukkakin pilkahtaa :)
Tosi-Tv:n aikakauden olemassaolon peruste. Markus Hakalalle ylävitonen!
Eikös jokainen tarvitse jatko-osan?
Vähän vanhempaa osastoa tämäkin. Tarina syntymättömästä elämästä. Tulkkina jälleen Emy, joka on osallistunut myös sanoitukseen.
Elokuvamusiikkia, joka sai kunnian olla Turkulaisen nuorisoteatterin musikaaliprojektin keskeisenä musiikillisena osana toistaiseksi kahdeksassa näytöksessä.
Äänikuvaus sille raskaimmalle matkalle.
Synkistelyä n. vuoden takaa.
Fiilistelyä pohjoisen hengessä. Vanhempaa materiaalia tämäkin.
Tehty surullisenkuuluisan Tsunamin jälkitunnelmissa, tunnelmoimaan sitä hävitystä, mitä luonto pystyi tekemään.
Ideana oli uhrien vinkkelistä kuvattu teos, jos he sieltä jostain katselevat maailmaa myrskyn jälkeen, auringon pikkuhiljaa alkaessa pilkistää pilvenreunan takaa. Erittäin tärkeä biisi itselle. Genrestä en ole jälleenkään varma, mutta se ei ole olennaista. Kiitokset Mukelle.