Moukari

Jani Heinonen | 01.08.2017 | Suomirock
4:50

Kappale kertoo lähiökapakasta nimeltä Martinralli.
Asuin aikanani itse kyseisen kapakan lähistöllä ja neuvoin ystävälleni reittiä kotiini ja kyselin tietääkö hän kyseisen baarin sijainnin johon sain vastauksena "Kyllä tiedän. olen isäni sieltä useasti kantanut kotiin" . Rallin kanta-asiakkaat taisivat olla melko tiivistä porukkaa ja vaikutti siltä että "kanta-asiakkuus" myös periytyi koska näin sivusta kuinka sukupolvi vaihtui vanhemmista heidän lapsiinsa baarissa. Myöhemmin kapakka suljettiin ja koko kanta-asiakaskunta vaikutti siirtyvän välittömästi seuraavaan lähistöllä olevaan melko huonomaineiseen Moukari kapakkaan.
Vietin iltaa kyseisessä kapakassa vuosia sitten, näkymästä baarin ulkopuolella olisi joku voinut tehdä lähiöelämää pahimmillaan kuvaavan maalauksen : Yksi kaveri oli kiinni toisen rinnuksissa nyrkki pystyssä, samaan aikaan taustalla joku oksensi ja taisi siinä olla pariskunta tanssimassa hitaitakin. Seisoin 5 minuuttia baarissa paikallani katsellen karaokea jonka minulta tultiin utelemaan haluanko saada kuonooni .

Siinä seistessäni , yhdistäessäni nämä kaikki asiat, alkoi keittymään mielessäni sanoitukset kappaleeseen joka muhi pöytälaatikossa varmasti n. 10 vuoden ajan kehittyen ja lopulta muodostui tässä kuunneltavissa oleva kappale "Moukari".

0.00   150 kuuntelua

Showcasessa on happy hours klo 00.00 - 15.00, jolloin sinne nostetut kappaleet saavat +25% lisää näkyvyysaikaa normaaliin verrattuna.

Mainosta kappaletta Mikserin etusivulla 3h 45min. Lähetä viesti:

MIKSERI MAINOS 587467 numeroon 173172 (1,90€)

tai mainosta krediiteillä.

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään