|
Joni Holtiton |
|
|
Tampereelta hyökkäävä, kiveäkin kovempi artisti, jonka tiukkaakin tiukemmat lainit saavat juhannuskokon syttymään räntäsateella, ja oivan nokkela artikulointi saa hymyn tosikkoaitopäidenkin räkimisestä kuivuneille huulille.
Ne korvat hörölle! Ja nauti täysin rinnoin /male boobsein smoothista flowsta, pallit kurkkuun potkivien sekä upeasti sävellettyjen korvan taakse tarttuvien, tunteita kuohuttavien ja mielen juovuttavien biittien päällä!
-Joni Holtiton
Historia:
Vuonna 2005 alussa kaveriporukan kanssa perustettiin 'Tug records', jolloin teimme biittejä ja nauhottelimme puoliksi läpällä ja sitten mielenkiinto hiipui kavereilta. 2005 lopulla kuitenkin aloin yksin tekemään isekseni räppiä ja silloin tuli myös taiteilija nimi Axentti. 2006 kesällä Kurv kuuli materiaaliani ja halusi olla avuksi kaikin mahdollisin keinoin ja lopulta aloimme tekemään yhdessä tiuhaan tahtiin räppiä kaksin. 2006 lopulla perustettiin Vintti Records, jonka jälkeen olemme biisejä tehneet enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Vuonna 2007 Axentti taiteilijanimi vaihtui Joni Holtittomaksi.
Tällä hetkellä Joni Holtiton & Kurv aikovat työstää pienimuotoista EP:tä joka kantaa nimeään Sitä Sun Tätä!
-19.9.2007-
Vieraskirja
07.07. 15:29
Rapa_:
03.07. 17:07
Kalle:
29.06. 23:00
Rakis:
23.06. 19:21
ssade:
22.06. 15:32
Operaatio_Kaaos:
02.06. 15:40
Maybay:
31.05. 12:20
Rapa_:
30.05. 13:15
koo-st:
29.05. 23:33
niki:
29.05. 23:26
Rapa_:
29.05. 22:24
FiXMe:
29.05. 22:24
FiXMe:
29.05. 16:59
sade:
28.05. 20:35
Minska:
22.05. 19:16
sade:
16.05. 15:43
...:
14.05. 22:55
sade:
11.05. 14:32
temshe:
10.05. 12:55
kakka:
06.05. 22:38
temshe:
06.05. 20:15
Keinoska:
03.05. 19:26
Rapa_:
27.04. 19:00
Rapa_:
19.04. 10:40
Kurv!:
16.04. 04:07
...:
13.04. 17:38
lalaaa:
10.04. 15:49
-:
03.04. 13:52
posti:
15.03. 11:13
Rapa_:
14.03. 21:03
tiiu:
13.03. 19:13
Keinonen:
13.03. 00:34
sakkeus:
09.03. 15:51
-.-:
09.03. 12:18
Jassu:
06.03. 23:32
Joni Palliton:
06.03. 23:28
Joni Palliton:
06.03. 23:26
Joni Palliton:
29.02. 13:17
tiedät kyl kuka:
22.02. 22:18
..:
21.02. 15:17
Rapa_:
20.02. 15:47
Nimetön:
19.02. 17:34
AntiPorvari:
19.02. 17:34
AntiPorvari:
18.02. 12:40
iso-rapa:
08.02. 23:52
Kameramiäs:
06.02. 19:09
musafani123:
02.02. 17:30
koo-st:
01.02. 21:00
Maybay:
23.01. 04:13
Annika:
22.01. 08:20
Rapa_:
22.01. 00:15
Nimetön:
16.01. 16:32
Rapa_:
15.01. 05:44
dullamaija:
10.01. 18:46
bongi:
08.01. 01:09
larry lowe<3:
08.01. 01:08
larry lowe<3:
04.01. 13:58
Bankki:
03.01. 23:07
Rapa_:
03.01. 22:57
sade:
19.12. 01:41
karvane:
17.12. 20:24
niki:
13.12. 09:58
Rapa_:
09.12. 22:26
Rapa_:
06.12. 06:32
jenskuuu:
05.12. 02:57
I.K:
20.11. 18:09
hutsu_95:
21.10. 19:14
tiiu:
17.10. 22:52
Ansukka:
29.09. 13:17
Rapa_:
29.09. 01:48
Nimetön:
20.09. 22:34
marina:
19.09. 12:43
KURV:
17.09. 01:08
AntiPorvari:
07.09. 15:56
Marina:
04.09. 07:08
jenskuuu:
31.08. 14:04
Nimetön:
30.08. 15:04
Pewel:
14.08. 10:58
Rapa_:
05.08. 20:47
:):
23.07. 17:22
Rapa_:
22.07. 22:02
miina:
18.07. 22:35
Rapa_:
08.07. 18:05
NAST :
27.06. 17:58
Rapa_:
27.06. 15:45
Tytsy90.:
21.06. 13:45
Laura.h:
19.06. 21:51
rap fani:
12.06. 10:41
Bankki:
10.06. 23:36
apina:
08.06. 16:39
matovako:
30.05. 19:10
nappisade:
30.05. 17:25
Riiseni:
29.05. 19:56
Emma:
15.05. 12:02
_lollero_:
13.05. 11:19
Rapa_:
12.05. 23:00
Nimetön:
|
|
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön. Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa. |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||