Historia:
Kari Luoto on 31-vuotias somerolainen laulaja-lauluntekijä. Hän on ammatiltaan luokanopettaja. Luoto on soittanut ja laulanut jo vuodesta 1996 yhtyeessä Viides Vaihde. Kyseinen bändi osallistui viime vuosituhannen lopulla voitokkaasti bändikilpailuihin Salossa ja Forssassa. Bändi on julkaissut kolme omakustannelevyä. Bändi on vuosien hiljaiselon jälkeen aktivoitunut uudelleen ja tiedossa on uutta materiaalia ehkäpä jo ensi vuoden alkupuolella. Luoto tekee keikkoja myös yksin mies ja kitara -pohjalta. Lisäksi hänet saattaa bongata erilaisten bilebändien ja projektikokoonpanojen solistina. Säveltämisen ja sanoittamisen Luoto aloitti n. 15-vuotiaana ja tähän mennessä tehtyjä lauluja on jo kolmatta sataa.
Luoto osallistui vuonna 2005 Somero Soikoon -tapahtuman laulukilpailuun sijoittuen toiseksi. Samaisen tapahtuman sävellys- ja sanoituskilpailussa lohkesi vuonna 2006 kolmas sija kappaleella "Levoton" ja vuonna 2008 finaalipaikka. Vuonna 2008 Luodon säveltämä ja sanoittama kappale "Rakkauden pelisäännöt" valittiin yleisön suosikiksi. Vuonna 2009 Luoto pääsi jälleen Somero Soikoon -finaaliin kappaleellaan "Jäisitkö viereeni vielä".
Ensimmäisen soolopromolevynsä Luoto julkaisi 2009 elokuussa. Levy sisältää kolme Luodon sanoittamaa ja säveltämää laulua; "Suutelit mut", "Piru raamattua" ja "Yhdelle". Laulut on sovittanut Henri Leppä, joka on soittanut biiseihin kitarat, bassot ja koskettimet. Rummut levylle soitti Johan Murtojärvi.
Toinen promolevy julkaistiin vuonna 2011 lokakuussa ja varsinkin levyn ykköskappale "Elämä julma, rakkaus kaunis" on onnistunut saamaan osakseen huomiota myös radioissa. Levyllä soittaa edellä mainittujen soittajien lisäksi myös basisti Ako Kiiski.
Jäsenet:
Kari Luoto - laulu, taustalaulu
Henri Leppä - kitarat, basso ja koskettimet
Johan Murtojärvi - rummut ja perkussiot
Laitteet:
Tilastot:
1 seuraajaa, 117 kuuntelua