Kireempi Vire
Kireempi Vire on epätodennäköinen sisarusten muodostama kombo, joka tulkitsee vanhoja pohjois-satakuntalaisia kansanlauluja sovitettuna neurofolkiksi tai sitten sellaisiksi, jollaisina niiden tekijät olisivat niitä soittaneet mikäli käytössä olisi ollut nykyisiä soittimia. Ehkä. Kombon nimi ei tule siitä, että kyseessä on sisaruskokoonpano, ei siis millään tavalla. Tietenkään. Näitä kansanlauluja muistiin merkitsivät aikoinaan kankaanpääläiset Vieno Räikkälä sekä Kankaan pelimannien perustaja Jaakko Kaappa. Sitten löytyi se pölyttynyt kirja jostain arkusta ja loppu onkin sitten toivottavasti kirjoittamattomaksi jäävää historiaa.
Historia: Taival alkoi 2009 hupimielellä tehdystä Pori Folk -esiintymisestä. Esitettiin pohjois-satakuntalaisia kansanviisuja vähän reerattuina versioina. Kun ikivanhat biisit alkoivat kummasti elää sähköisen kombon käsittelyssä, olisi se pitänyt lopettaa heti. Mutta se jäi tekemättä.
Jäsenet: Hannu Räikkälä, kitara, Jaakko Räikkälä, rummut, Yki Räikkälä, basso, Tiina Sandberg, laulu & tamburiini
Idolit/vaikutteet: neo-folk, rockkansanmusa
Laitteet: Ibanez sähkökitara, Yamaha basso, Mapex rummut
Tilastot: 0 seuraajaa, 864 kuuntelua

Perustaja: kireempivire

Vieraskirja

fani(t) Porvoosta 11.03.2011

Eipä ole puntit tällä tavalla tutisseet sen jälkeen kun näin Jason and the Scorchers'in - taisi olla Valkeakoskella 1985. Hyvä jätkät, hyvä Pori, ja etenkin hyvä se naispuolinen Jason! Keep on rockin´! ps. http://www.jasonandthesc orchers.com/

yki 15.03.2011

Oho, Jason and the Scorchers? No, ei ehkä ihan. Mutta melkein. Ainakin tuo sisko Jason... KV kiittää.

Anne Kortesoja 04.04.2011

Hyvältä kuullostaa!

kireempivire 15.08.2011

KV kiittää harvalukuista mutta sitäkin kiihkeämpää yleisöään 14.8. Porvoon Runebar-festarilla.

kireempivire 25.08.2011

KV kiittää Pori Folkin Eetun aukion 19.8. iltapäiväistä yleisöään. Oli nastaa esiintyä "jälleen kotiyleisön" edessä...

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

--

Elämä on ihanaa 09.03.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
-   0 194 kuuntelua
--

Henttuni mun 09.03.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
-   0 161 kuuntelua
--

Aseta sä pappani 09.03.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
-   0 128 kuuntelua
--

Ilta ennen sunnuntaita 09.03.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
-   0 121 kuuntelua
--

Herra Petteri 09.03.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
-   0 143 kuuntelua
--

Mikäpäs sen hauskempaa 09.03.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
-   0 117 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.