Laho


Laho on yhden miehen industrial metal projekti.

http://beam.to/laho
http://myspace.com/lahomusic
Email

Historia: Laho syntyi pääni sisäisten ajatusten tuloksena kesällä 2006. Pitkään olin ajatellut pistäväni pystyyn omaa projektia, johon itse tekisin kaiken. Se sitten lopulta toteutui hommattuani uuden äänikortin, jonka jälkeen biisejä alkoi syntyä. Projekti oli alunperin nimeltään Lahonnut Konkelo, mutta nimi vaihtui Lahoksi 2006 vuoden loppupuolella. Lahonneen Konkelon nimen alla kerettiin muutamat kappaleet tehdä, mutta nimenvaihdoksen jälkeen musiikkityyli muuttui enemmän koneellisemmaksi, kuin se oli Lahonneen Konkelon aikoihin. Nykyään musiikki on koko ajan vain koneellistunut. Ensimmäinen Lahon nimen alla julkaistu demo "OHAL" julkaistiin vuoden 2006 lopussa ja se sisälsi 5 biisiä. Toinen Lahojulkaisu olikin sitten hieman pidempi "THe Other Side". Levy sisälsi 7 kappaletta ja sitä tehtiinkin muutamat kappaleet ihan cd versiona.

Jäsenet:
Konsta - gtr/synths/bass/programming


Julkaisut:
OHAL
The Other Side

Vieraskirja
Saukko92: täältäkin löytyy jännittäviä ääniä! =O

Konkelo: Helevetti kun saisin sen muuntajan nyt jostain niin tekisin jotain uutta... Saakelin syna.

Konkelo: Hienoa

DJMaster21: toimii

Konkelo: Sanotaanko näin, että "ei sitä aina jaksa".
Nimi:
Viesti:
 








Escape From The Dying Star Industrial Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 04:24, 5,05Mt)   
Lataa soittoääni   
Uuden uutta Lahoa. Tyylinmuutosta hitusen ilmassa, sillä kappaleessa syntikoiden määrä taas kaksinkertaistunut ja elektronisempaan suuntaan menee. Enjoy, or not!

K/a: 9 | | 2 ääntä | Kommentit! (4) | Lisätty: 18.10.2007



Superangst (intro) Industrial Metal
Kuuntele
Download (128kbps, 02:42, 2,48Mt)   
The Other Side -albumilta. Introbiisi. Tummaa tunnelmaa, joka lopussa räjähtää.

K/a: 9 | | 1 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 05.01.2008



Rebirth Industrial Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:59, 4,58Mt)   
The Other Side -albumilta. Tavallaan levyn avaus. Raskasta runttausta.

K/a: 7.8 | | 6 ääntä | Kommentit! (5) | Lisätty: 23.04.2007



Surrealism Industrial Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 04:31, 5,17Mt)   
The Other Side -albumilta. Tällä kertaa hieman rokimpi väännös.

K/a: 7.9 | | 7 ääntä | Kommentit! (7) | Lisätty: 20.03.2007



Failed Industrial
Kuuntele
Download (160kbps, 03:57, 4,53Mt)   
The Other Sidelta. Synkkä ja tunnelmallinen kappale. Kitarat yllättävän pienessä roolissa.

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 16.09.2007



The Other Side (part 1) Dark Ambient
Kuuntele
Download (128kbps, 03:22, 3,08Mt)   
The Other Sidelta tämäkin. The Other Side tuplabiisin ensimmäinen osio. Biisi on täynnä suhinaa.

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 05.01.2008



The Other Side (part 2) Industrial Metal
Kuuntele
Download (128kbps, 03:12, 2,94Mt)   
The Other Side -albumilta. Other Side tuplabiisin toinen puolisko. Kasvava biisi joka lähtee industrial tunnelmista ja kasvaa metallisemmaksi loppupuolella.

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 05.01.2008



Wrong Industrial Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 04:44, 5,43Mt)   
Lataa soittoääni   
The Other Side -albumin päätöskappale. Todella tanssahtavaa ja omasta mielestäni demon paras tekele. Sinäänsä omituista jättää se demon viimeiseksi biisiksi, mutta minkäs sille mahtaa!

K/a: 9 | | 2 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 10.07.2007



The Other Side (Other Side of the Other Side remix) Industrial Metal
Kuuntele
Download (128kbps, 03:38, 3,33Mt)   
The Other Side part 1 & part 2 remix.

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 05.01.2008



skeptik Industrial Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 04:30, 5,16Mt)   
Vanhalta OHAL nettidemolta. Raskasta mättöä. Soundit kuulostaa vanhahtaneilta nyt kun kuuntelee ja tarkemminkin olisin voinut tämän tehdä, mutta silti yksi suosikeistani!

K/a: 8 | | 7 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 10.01.2007



WRM Industrial Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 04:54, 5,61Mt)   
Lataa soittoääni   
Vanhalta OHAL nettidemolta. Haikea ja raskas kappale.

K/a: 7.8 | | 5 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 24.12.2006


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.